Kuumeista hourintaa feminismistä

Feminismi on aihe josta en yhtikäs mitään tiedä, mutta olen sentään lukenut Panun, Ilkan, Birdyn ja Kaisan ja monen muunkin blogeja, minkä lisäksi hyllystäni löytyy muutama lukematon naistutkimukseen keskittyvä kirja, mikä tausta tehnee minusta täysin pätevän, ellei jopa ylipätevän, kommentoimaan feminismiä...

Suomen kielen perussanakirjan mukaan Feminismi on "naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaalinen liike, nais(asia)liike." (Ja feijoa on "eräs munanmuotoinen vihreäkuorinen hedelmä." Ettäs tiedätte). Mikäli feminismi on tuon määritelmän mukaista, niin siinä tapauksessa en ole feministi, kannatan nimittäin kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ja tuo määritelmä jättää turhan paljon tulkinnanvaraa... Itse asiassa tuo tuo mieleeni kuvan matriarkaalisesta yhteiskunnasta jossa miehet ovat alistetussa asemassa, he kun eivät osaa puhua tunteistaan, ja ovat muutenkin Wagnereita, Darn us!

Moni feministi puhuessan feminismistä sanoo tarkoittavansa sillä liikettä joka ajaa (sukupuolten välistä, mikä tarkennus usein unohdetaan) tasa-arvoa, mutta ikävä kyllä moni heistä sortuu sortajaksi joka tahtoo jonkun muun soutavan ja ohjaavan paattia heidän tahtojensa mukaiseen suuntaan, heidän lekotellessaan divaanillaan öljyttyjen adonisten tarjoamia viinirypäleitä syöden.¹ (Ällös vielä suutu, säästä suuttumuksesi postaukseni myöhempään osaan, mutta tuskinpa kukaan tämän Johanneksen päätä vadille vaatii)

Siinä nämä Laitiskat ja Panuhuoneet lienevät oikeassa², että feministeissä on näitä ääripään, omaan käsitykseensä feministisestä ideologiasta, höyrähtäneitä hihhuleita jotka vannovat Solanaksen nimeen, ja hokevat mantrana SCUM Manifestoa ja kuuntelevat Lundgrenin sanaa kuin konsanaan aikoinaan Daavidin oksan jäsenet Koreshin sanaa ja heiltä miehille liikenisi enintään orjan asema ilman minkäänlaista toivoa vapaudesta tai edes peculiumista.

Mutta, he ovat ääripään hihhuleita ja miksi tuomitsisimme koko feminismin heidän edustamiensa arvojen mukaan? Heidät - siis ääripäänhihhulit, olivat he minkä tahansa liikkeen ääripäitä - tulisi jättää omaan arvottomuuteensa. Feminismi on vielä nuori liike, ja nuoreen liikkeeseen kuuluu aina olennaisena osana radikaali, erittäin äkkijyrkkä fanaattisuus. (Itse asiassa näkemykseni mukaan koko ihmisyyteen kuuluu äkkijyrkkä fanaattisuus, mutta se onkin aivan toinen juttu se).

Tuntemani feministit - olen osaltani kasvattanut ainakin yhden nuoren naisen feministiksi - järjestään ovat järkiporukkaa, he kannattavat tasa-arvoa, kaikkien ihmisten tasa-arvoa, jota suhtautumista on perin hankala löytää valtaväestön keskuudesta, mutta he myöntävät ajavansa pääosin naisten asiaa, mikä ei millään lailla estä heitä ajamasta tasa-arvoa siinä sivussa. Todellisuudessahan kaikki feministit ajavat naisten asiaa, tai ainakin heidän tulisi ajaa naisten asiaa, ja ei siinä mitään, naisen - suomettumisen jälkeisessä maailmassa kohtuullisen hyvä - asema kaipaa yhä edelleen monellakin elämänalueella kasvojenkohotusta, nythän ne kasvot ovat pahasti lasikaton runtelemat, parasta tietenkin olisi jos ne kasvot kohaisivat ilman radikaaleja kauneusleikkauksia.

En oikeastaan ymmärrä feministiä joka väittää ajavansa pelkästään tasa-arvoa. Tasa-arvo saattaa tulla feministisen toiminnan sivutuotteena, mutta eikös tarkoitus ole ajaa naisten asiaa? Kuinka yhden ihmisryhmän asian ajaminen voisi olla tasa-arvon ajamista? (Olen yhä edelleen kyselyiässä, jonain päivänä saan kaikesta selville kaiken ja lakkaan esittämästä kysymyksiä ja siirryn toimeen johon kaikkitietävyys pätevöittää; Jumalaksi, mutta siihen asti esitän jatkossakin jatkuvasti kysymyksiä)

Jaa mikä oli pointtini? Hitostako minä tiedän? Olen herännyt tähän päivään 27.9. klo 08:30, minulla on kuumetta ja join kaksi Koffin IVB:tä ja päätin nyt sekaisena kirjoittaa jotakin jota kenkä(kä)än ei lue.

Oikeastaan pointtini on se, että feministien tulisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä: He ajavat naisten tasa-arvoa. Tuossa on pieni - mutta ah, niin suuri - ero varsinaisen tasa-arvon ajamiseen. Mikäli siis puhutaan feministeistä jotka korostavat sukupuolta, ja sitähän feminismi jo oletuksena tekee; korostaa sukupuolta, oli se sitten mikä tahansa. Miten muuten feminismi liikkeenä, tai yksittäiset feministit suhtautuvat transsukupuolisiin naisiin?


¹ Perhana, osaisinkohan kirjoittaa yhtä lennokkaan lauseen vaikkapa Fennisteistä? Kokeillaanpa: Moni itseään Fennistiksi kutsuva väittää tutkivansa suomalais-ugrilaista kieliperhettä ja -perinnettä, mutta sortuu sanoilla sortajiksi, jotka tahtovat muiden suomalais-uhrautuvaisuuden takaavan heille vapaat tutkijankammiot ja ongenvavat löylyjen kalastamiseen. No ei tuo oikein onnistunut, olkoon, lupaan etten aivan heti en yritä uudestaan.


² Ja siinäkin Panu on oikeassa, että miksi näistä sekopäistä jotka itseään feministeiksi kutsuvat on niin hankala sanoutua irti? Mielikuva feminismistä on Suomessa pahasti ryvettynyt ja jo sananakin niin arvottunut, että feministien kannattaisi käyttää kaikki mahdollisuudet parantaa julkisuuskuvaansa, vaikka sitten sanoutumalla irti sellaisten ihmisten toiminnasta joilla ei heidän omasta mielestään ole mitään tekemistä feminismin kanssa.

En minä kehtaa...

Koin äskettäin yhden elämäni hauskimmista, ellen hauskimman, puhelinkeskustelun. Myin juuri vanhan kotiteatterivahvistimen (Ylimääräinen laite meillä, ostin sen kirpparilta 20:llä) ja alla puhelinkeskustelu:

M = Minä
O = Ostajanainen

Puhelin soi.
M: Knektman
O: Sinä myit sitä kotiteatterivimputinta, onko se vielä kaupan?
M: Juu, on. Pyydän siitä 50€
O: Poikani innostui siitä, siinä on kuulemma jotain liittimiä joita hän tarvitsee, jos hinnasta sovitaan ostan sen, annatko mitään takuuta?
M: Se on käytetty laite ja annan sille sellaisen takuun, että se toimii nyt, kotonani, muuta en lupaa, mutta voin kyllä näyttää että se toimii. Paketti sisältää kauko-ohjaimen, ohjekirjat ja takuulapun, mutta takuu on ummessa.
O: No...Jos maksaisin siitä 40€?
M: 45€ niin tuli kaupat?
O: Sopii. Mikä on osoitteesi?

Annan osoitteeni.

O: Hyvä, laitan osoitteesi autoni paikantimeen ja tulen hakemaan sen, sopisiko viideltä?
M: Juu sopii, ehdin juuri ja juuri kotiin.

Lopetamme puhelun.

Hetken päästä puhelin soi uudelleen.

M: Knektman.
O: Paikantimeni ei tunne osoitettasi, onko se uusi osoite?
M: Ei oikeastaan, mutta tänne on helppo löytää, voin neuvoa reitin.
O: Hetki otan kynän ja paperia.
M: Mistä tulet?
O: Kauniaisista.
M: Ok, siis Espoosta päin, aja...
O (Keskeyttäen minut): Kauniaisista! Ei Espoosta.
M: Öh?..niin, siis ajat Lahdenväylälle ja sitä pohjoiseen kunnes ajat alas Koivukylän liittymästä...
O (Keskeyttäen): Tuota... eikö sinne pääsisi jostain toisesta liittymästä?
M: No...ajat Korson liittymästä alas ja...
O (Keskeyttäen): Eikös sinne pääsisi Tikkurilan liittymästä? En kehtaa ajaa alas Korson tai Koivukylän liittymästä joku voi luulla, että asun siellä!
M: *TYRSK* (Naurua pidätellen): Anteeksi odotatko hetken, laitan sinut pitoon...
(Naurua n. 2min.)
Pyyhkien naurunkyyneliä silmistäni otan naisen pois pidosta ja selitän reitin Tikkurilan (Kehä III:n liittymästä vanhalle lahdentielle) kautta, luojan kiitos olin parkissa, muuten olisin saattanut ajaa kolarin.

Siisteysstandardeissa on eroja

Birdy kommentoi Peggyn kertomusta paitojen pesemisestä ja silittämisestä, mikä pisti miettimään omaa suhtautumistani kotitöihin ja eritoten siisteyteen.

Minulla ja vaimollani on aivan erilainen käsitys siisteydestä, tai oikeammin viihtyisästä kodista. Minä katson, että viihtyisä koti voi hyvinkin olla sekainen, kunhan ei ole likainen, vaimoni (Onko muuten parempaa sanaa naispuoliselle puolisolle? Vaimo -sana kaikuu korvissani jotenkin omistushaluisena, ja puolisoksi taas nimittäisin miespuolista puolisoani, jos minulla sellainen olisi.) taas vaatii kodilta siisteyden lisäksi järjestystä, ja tässä käsityksiemme erossa on aina piillyt konfliktin ainekset - piilee yhä edelleen.

Muutin teini-ikäisenä omaan asuntooni ylisiististä, lähes steriilistä lapsuudenkodista, ja muuttaessani päätin etten siivoa jollei ole pakko. Ja pari kuukautta muuton jälkeen asunto näyttikin juuri siltä. Ainoa asia mikä asunnossani oli puhdas oli kylpyhuone, jynssäsin tuolloin ja yhä edelleenkin jynssään jatkuvasti WC-pyttyä, lavuaareja, saunanlauteita (Mistä syystä minun on oltava viimeinen saunoja.) ja ylipäätään kylpyhuonetta.

Mutta ennen pitkää huomasin kuitenkin silloin tällöin tarmonpuuskassa tiskaavani ruokailuvälineet heti syötyäni, pyyhkiväni pöydän, imuroivani, luuttuavani lattian jne. Ilmeisesti jokin äidiltäni saatu piilevä siisteysgeeni oli ujuttautunut minuunkin, onneksi sain sen taannutettua siisteyden, ei steriiliyden tasolle.

Tavatessani vaimoni olin jo löytänyt tasapainon siivoamisen vaivan, siisteyden ja viihtyvyyden välillä. Muutettuamme yhteen aloimme lähes heti kinastella kotitöistä, joka kinastelu loppui lähes täysin siksi aikaa kun olin täyspäiväisesti - vaan en aina täyspäisesti, minkä väitteen epäilemättä kaikki kolmen pienen lapsen kanssa koti-isänä, tai -äitinä olleet allekirjoittavat - kotona, sillä minä hoidin käytännössä kaikki kotityöt ja vaimoni ei valittanut, hän oli vain tyytyväinen ettei hänen töistä kotiin tultuaan tarvinnut tehdä juuri mitään ja tuolloinen siisteyden taso näytti riittävän hänelle.

Palattuani töihin alkoi kinastelu jälleen, en nähnyt mitään syytä siivota kotia hyvin järjestetyksi tilaksi jossa kaikella on oma paikkansa, hyväksyin lattialla lojuvat lelut, kirjat, lehtipinot, mitä milloinkin. Alkuun annoin periksi ja keräilin tavaroita laatikoihin ja kaappeihin, en kuitenkaan vaivautunut niiden järjestelyyn - poissa näkyvistä, poissa mielestä - ja vaimoni järjesteli ne oman näkemyksensä mukaisiin pinoihin sinne kaappeihin. Mutta jossain vaiheessa kyllästyin jatkuvaan tavaroiden kaappiin tunkemiseen, nehän olisivat joka tapauksessa hetken päästä taas pitkin kotiamme, ja lopetin roinan siirtelyn. Mistä sukeutui jälleen riitoja.

Vuosien varrella kuitenkin kuin itsestään löysimme sopivan kompromissin, ja kinastelu väheni ja asunto muuttui puolisekavaksi tilaksi. Minä teen mielestäni tarpeetontakin siivousta ja jopa petaan petimme mikäli nousen ylös viimeisenä (En koskaan ole ymmärtänyt tuota pedin petaus -juttua ja mikä hitto on päiväpeitteen funktio? En ole päästämässä ketään vierasta tiirailemaan makuuhuoneesemme kuinka hyvin petimme on pedattu, joten miksi sen sägyn päälle pitäisi laittaa ylimääräistä vaivaa aiheuttava päiväpeite?) ja vaimoni sietää pientä sekamelskaa.

Peggy kirjoitti valvoneensa yön pestessään ja silittäessään miehensä paidan, itse - ja takuuvarmasti vaimonikin - olisin Peggyn asemasssa käskenyt jätkää hoitamaan omien vaatteidensa pesun itse. Meillä tuota vaatteiden pesu ongelmaa ei ole, sillä pesen vaatteeni itse ja koska en pahemmin välitä mitä päälleni laitan - kunhan vaatteeni ovat puhtaita ja mustia - ei vaatteitani tarvitse silitellä, riittää mainiosti jos vaimoni jaksaa silitellä minua. Paitani ovat ryppyisiä ja saavatkin olla, tärkeintä on niiden mukavuus päällä, ei se miltä ne näyttävät. Joskus kun silmäni välttää saattaa vaimoni silittää vaatteitani, mutta se on hänen valintansa. (Silitän vaatteeni itse silloin kun tarve on käyttää pukua).

/* Sivuhuomio: Vaimoni haluaisi minun pukeutuvan siistimmin, mihin en suostu, siitä olisi liikaa vaivaa. Kun mainitsin tästä työpaikallani joku naisista sanoi että enkö voisi tehdä sitä jotta vaimoni olisi miellyttävämpi katsoa minua. Häh? En minäkään vaadi vaimoani pukeutumaan seksikkäisiin, paljastaviin vaatteisiin - ja mustaan - joista minä pidän hänen päällään ja joista hän ei pidä, vaikka se miellyttäisi minua. Pukeudun hyvin hautajaisiin, häihin, työpaikkahaastatteluihin, yms. tilaisuuksiin. Ja satunnaisesti vaimoani varten kun olemme kahden lomailemassa, eikös tuo riitä? */

Meistä neljästä kotona asuvasta perheenjäsenestä kolme pesee pyykkiä. Poikani ei pese, sillä hän ei pahemmin välitä missä kunnnossa hänen vaatteensa ovat, mistä syystä minä pesen hänenkin pyykkinsä sillä vaatteillemme sopii sama pesuohjelma. Muutoinkin poikamme on uskomattoman epäsiisti, ennen niin siististä pojasta sukeutui esipuberteetissa peseytymistä karttava sottapytty. Peseytyminen ja muu hygienia jää vähälle huomiolle, tai itse asiassa täysin huomiotta jollei häntä pakoteta suihkuun. Tytöt tekivät juuri päin vastoin, teini-iässä alkoi ylenmääräinen peseytyminen, parhaimmillaan kävivät kolme-neljä kertaa päivässä suihkussa, vaihtoivat pariin-kolmeen otteeseen vaatteita (Aamu, iltapäivä ja ilta-vaatteet?) jne.

/* Ohimennen sanoen, kello on 02:54 ja kirjoittaessani tätä tekstiä vaimoni ja tyttäreni tekevät keittiössä yöpalaa itselleen ja aion kohta mennä törkeästi varastamaan heidän työnsä hedelmiä, ja tuntien vaimoni saan ryöväykseni tuloksena annoksen hedelmäsalaattia. */

Nykyisellään vaimoni tekee lähes kaikki kotityöt, mikä johtuu siitä että hän on kuntoutustuella kotona. Ja minä tunnen aina välillä syyllisyyttä siitä etten tee tarpeeksi kotitöitä, joten yritän saada edes jotain aikaiseksi, mutta jostain syystä en kuitenkaan saa itsestäni irti tarpeeksi lievittääkseni syyllisyyttäni.

Minä siis kannatan kotitöiden tasa-arvoista jakamista, en vain nykyisin toteuta sitä tasa-arvoisesti, mutta puolustaudun mielessäni sillä että viiden vuoden ajan minä tein kaikki kotityöt, mutta tiedän etten voi käyttää sitä puolustusta vuositolkulla. Yritän koko ajan parantaa tapani, varsinkin kun tiedän kokemuksesta ettei kotitöistä väsynyt ihminen jaksa öisin kuin nukkua, joten jos toivon vaimoltani sängyssä muutakin kuin kuorsausta (Herramunjee! Kuinka niin pieni nainen voi kuorsata volyymillä joka paremminkin sopisi Juha Miedon kurkusta tulevaksi?) on minun vähennettävä hänen taakkaansa ennen öisiä leikkejä...

Mistä tulikin loppukaneetiksi mieleeni, että miesten - varsinkin lapsiperheissä - tulisi ottaa joksikin aikaa, vähintäin pariksi kuukaudeksi, YKSINÄÄN täysi vastuu kodinhoidosta, oppisivat siinä samalla miksei vaimo raskaan päivän jälkeen ole yhteisessä sängyssä puolenyön aikaan innokas muuhun kuin nukkumiseen, mikäli häntä ei auteta kotitöissä.

Mutta, Shakespearea mukaillen lainatakseni: Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu; malttakaamme vaan. Hedelmäsalaattini tänne! Hyvää yötä, naiset! Hyvää yötä, naiset ihanaiset! Hyvää yötä, hyvää yötä!

Ammattien arvottamista ja naiskiintiöitä

Satuin työmatkalla hotellissa katsomaan A-Plussan jossa haastateltiin Tuula Haataista, joka haastattelussa puhui mm. naiskiintiöistä ja naisten pienemmästä eurosta - "Naisten euro on yhä 80 senttiä".

Ei ole kovinkaan kauan aikaa siitä kun vielä tuo slogan tasa-arvoisen palkan puolesta oli: Sama palkka samasta työstä. Mutta nyt kun tuo tavoite on käytännössä saavutettu, onkin slogani vaihdettu, nyt halutaankin samanarvoisesta työstä sama palkka. Ensi kuulemalta ihan hyvä idea, mutta mieleeni nousee kysymys siitä kuka, ja kuinka niitä ammatteja arvotetaan?

Perustetaanko uusi virasto arvottamaan ammatteja (Joka ensi alkuun arvioi oman työnsä huippupalkkaiseksi, kuten olemme nähneet kansanedustajien tekevän)? Vai suoritetaanko jokin kansalaiskysely? Entäpä jos siirrytäänkin koulutuksen keston mukaan tapahtuvaan arvottamiseen? Eiköhän tuolloin hyvin nopeasti kaikkien ammattien - koulutusalasta riippumatta - koulutuksen kesto pitenisi, aina voi opettaa insinööreille lisää fysiikkaa ja kemiaa, sairaanhoitajille kemiaa, psykologiaa ja fysiologiaa jne. (Oppilaitosten johtajat kyllä tajuavat oman etunsa) Vai arvotetaanko koulutuksen tason mukaan? Silloin tosin ei juuri mikään muuttuisi, mitä nyt joidenkin maisteri- ja tohtoritason töiden palkka saattaisi hivenen nousta, mutta näitä töitä - kuten akateemisten työttömien kasvava määrä osoittaa - ei riitä kaikille ja vielä vähemmän niitä riittää mikäli palkat nousevat, useimmiten tohtoritason hommissa palkanmaksaja kun sattuu olemaan valtio ja en nyt ihan heti usko että eri ministeriöiden alaisten laitosten budjetteja oltaisiin nostamassa, pikemminkin päin vastoin.

Tähän asti ammatteja on pääosin arvotettu niiden tuotolla, eli rahalla. Mitä enemmän tuotat rahaa, sitä arvokkaampaa on työsi. Siis ei sukupuolen, vaan tuoton mukaan. Money makes The world go around, The world go around, The world go around. Toki, naisvaltaisilla aloilla tienataan vähemmän kuin miesvaltaisilla aloilla, mutta - tiedän että tämä on usein sanottu klisee - mikä estää naisia hakeutumasta miesvaltaisille aloille?

Paras tapa naisten nostaa ansiotasoaan on hakeutua hyvinpalkatuille - tässä vaiheessa vielä miesvaltaisille - aloille, ja käsittääkseni tuota kehitystä on tapahtunut, minkä lisäksi yhä enenevissä määrin miehet hakeutuvat perinteisille naisten aloille, kehitys siis näyttää hyvältä, tosin erittäin hitaalta.

Haataisen esimerkin mukaan sairaanhoitajan työn arvo on insinööriammattien tasolla - itse tosin pitäisin sairaanhoitajan työtä arvokkaampana - ja hän ilmeisesti haluaisi, että sairaanhoitajien työ arvostettaisiin palkallisestikin samalle tasolle insinöörien kanssa. Hieno ja kannatettava idea! Mutta mistä kunnille, jotka pääsääntöisesti ovat sairaanhoitajien palkanmaksajia, rahat sairaanhoitajien kasvaneisiin palkkoihin? En huomannut Haataisen missään vaiheessa esittävän mitään selvitystä siitä mistä rahat revitään, mutta toisaalta en nähnyt haastattelun ensiminuutteja, ehkä hän niiden aikana antoi selvityksen mistä hän olisi ne rahat repimässä? Tai ehkä hän tarkoittikin, että insinöörien palkkoja on tiputettava?

Mitä tulee naiskiintiöihin, niin yleisesti ottaen vastustan kaikenlaisia kiintiöitä, varsinkin työelämän suhteen, mielestäni työhön kuin työhön tulisi palkata hakijoista paras, tämän sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautumisesta, ihonväristä, uskonnosta jne. riippumatta. Mutta koska tämä idealistinen ajatukseni ei vielä ole käytännön elämää, niin kallistun varovaisesti kannattamaan ajatusta naiskiintiöistä johtajien palleille...ööh...siis, tuota, johtajan paikoille. Mutta naiskiintiöistä sovittaessa tulisi olla erittäin varovainen, ja kiintiöistä määräävien lakien tulisi olla lyhyt-, ja määräaikaisia. Näen kiintiöt hyvin ongelmallisina, niiden tulisi edistää tasa-arvoa, ei sitä että naiset pääsisivät helpommalla, vaikkakaan hetkellinen epätasa-arvo ei välttämättä olisi kovinkaan paha asia. Mikäli naiskiintiöt joskus, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, tulevat lakisääteisiksi on niiden ehdottomasti oltava määräaikaisia, sitä, kuinka pitkä aika työelämän huipun tasa-arvoistamiseen tarvitaan, en osaa sanoa, mutta jos minut palkataan johokin naiskiintiöiden kehittelykomiteaan lupaan miettiä asiaa pitkään ja hartaasti, ehkä jopa eläkkeelle asti...

Miksi muuten Haatainen kokee yliopistojen mieskiintiöt huonona ideana?

Sivujälkihuomautus:
En haluaisi kuulostaa Panulta, mutta: Ylipäätään tuntuu siltä että nykyisin ollaan huolestuneita vain niistä elämänalueista joissa naisilla on ongelmia tai suhteellinen alimiehitys, se että miehistä yhä useammat tipahtavat pois yhteiskunnasta onkin miesten vika sekin, saatanan luuserimiehet, opiskelisivat ja menisivät töihin! Kyllähän asia välillä ilmaantuu pikku-uutiseksi mediaan, mutta se unohdetaan samantien.

Miksi me katsomme sosiaalipornoa?

Mitä helvettiä meidän ja median moraalille on tapahtunut?

Muistan ajan jolloin katsoin dokumentin, jossa puhuttiin jonkin etelä-amerikan maan katulapsista ja poliisin tukemista - taisi niissä olla pari poliisia mukanakin - kuolemanpartioista jotka tappoivat näitä lapsia, järkytyin ja halusin tehdä jotain parantaakseni katulasten oloja. En osannut tehdä muuta kuin lähettää paheksuvan kirjeen kyseisen maan presidentille, mutta minun oli tehtävä jotain - ihan mitä tahansa - koska tunsin että velvollisuuteni oli osoittaa moisen olevan väärin, sillä järkytyin toisella puolella maapalloa olevien lasten kohtalosta ja halusin edes ruohonjuuritason toiminnalla pestä omaatuntoani.

Nykyisin vilkaisisin vastaavaa dokumenttia ja kääntäisin kanavan ajattelematta sen kummemmin, en enää välitä, jossain vaiheessa minusta ja käsitykseni mukaan lähes koko kansakunnastamme tuli kyynistä. Jollei se koske meitä, se ei koske meitä...

Miksikö mietin tätä? Käänsin tänään puolikolmen aikaan BBC-Worldille ja näin pätkän tuosta haastattelusta, "Millions of Austrians are expected to gather before their TVs to watch the exclusive footage taped in a "secret location"."

Millaista moraalittomutta osoittaa toimittaja joka haastattelee häntä tv:ssä?
Millaista moraalittomutta osoittaa tv-kanava joka lähettää sen?
Millaista moraalittomutta osoittavat ne miljoonat ihmiset jotka katsovat haastattelun?
Millaista moraalittomuutta osoitan minä kun melkein katsoin sen ennenkuin tulin järkiini?

Eikö tuolla tytöllä ole elämässään ollut aivan tarpeeksi ongelmia muutenkin, ilman että häntä ja hänen kammottavaa kohtaloaan levitellään miljoonien - koska tuo on downloadattavissa netistä ehkä satojen miljoonien - ihmisten eteen. Mikä sai toimittajan tekemään tuon haastattelun? Miksi ihmiset katsovat sen? Kauhistellakseen tytön kohtaloa? Mikä helvetin korviketerapeutti TV:stä on tullut? Toimiiko TV nykyisin korvike Samu Sirkan sijasta terapeuttinamme; minulla menee huonosti mutta tuolla tytöllä menee vielä huonommin, eix o kauheeta?

Kauhistelisivat myöskin omaa haluaan katsoa toisen ihmisen - josta itsestään he eivät välitä, vain hänen mediaseksikkäästä kohtalostaan - tragedian sisälle, se on pahempaa tirkistelyä kuin seksuaalisten pervertikkojen tirkistely, ja silti ihmiset kuvittelevat olevansa parempia kuin puskissa vaaniva tirkistelijä.

Ei helvetti, nyt kyynisyys saa riittää, alan jälleen osallistua aktivistien touhuihin, sillä minun on tehtävä jotain. En halua että lapseni joutuvat elämään maailmassa jossa todellisen ihmisen kammottava kohtalo on samalla mediaseksikästä viihdettä.

Hmmm... Olen tekemässä kuoroteokseen sanoja, ja siihen tarvitaan maailmanlopun tunnelmaa ja aiemmin idea oli hakusessa, tuossa median ja ihmisten käyttäytymisessähän sitä riittää... Ehkä siitä on hyvä aloittaa, tiedänpähän ainakin, että vähintäin kuoron jäsenet ja kilpailutuomarit joutuvat kuulemaan viestini.

Miehisestä seksistä

Aihe lienee minua kiinnostava sillä sain tämän aikaiseksi huomattavasti nopeammin kuin kuvittelin. Juttu ei sisällä juuri mitään uutta, mutta onpahan minun näkökulmani asiaan.

---

Kun puhutaan miehen seksuaalisuudesta se oletusarvoisesti käsitellään yksinkertaisena ja lähinnä puhutaan pornoteollisuuden lanseeraamista kuvista, peniksen koosta ja jyystämisestä. Jos sorrutaan näiden aiheiden ulkopuolelle käsitellään erilaisia perversioita, jotka nekin ovat seksiteollisuuden kuvastoa¹. Kun taas naisen seksuaalisuus on jotain mystistä ja käsin koskettelematonta usvaa, jota sekä miehet, että naiset yrittävät ymmärtää.

Ylipäätään usein mies alistetaan, - miesten ja naisten taholta - lähes kaikessa johon liittyy tunteet, tosimiehen(TM) karikatyyriin jollaiseksi ainakaan minä, eivätkä ystäväni - ja kyllä, me miehetkin saatamme puhua seksistä ilman öyhötystä ja örinää - emme tunnustaudu. Miehilläkin seksiin liittyy tunteita, nuorempana minusta tuntui että jopa enemmän kuin naisilla, silloin olin siinä käsityksessä että tapaamani naiset osasivat ottaa seksin enemmän pelkkänä hauskanpitona kuin minä, ehkä osasivatkin, olen aina osannut tehdä yksinkertaisista asioista hankalia.

Jälkikäteen tarkasteltuna huomaa, että pitkälti näissä yhdenyön jutuissa oli monasti kyse runkkaamisesta; kumpikin tyydytti itsensä käyttäen välikappaleena toista ihmistä. Huonoimmillaan se oli ällöttävää. Kun lopulta tajusin ettei minun ole pakko nussia jokaisen kotiin tuomani naisen tai miehen kanssa, alkoi satunnainen seksikin maistua paremmalta. Ei miehisyyteni mitenkään kärsinyt siitä etten nussinut kuin ainoastaan silloin kun tuntui että minä todella haluan, ja parhaimmillaan yhdenyön jutuissakin halusin juuri sitä ihmistä jonka kanssa rakastelin, näin tosin tapahtui aniharvoin.

Yleisen käsityksen mukaan miehet iästä riippumatta puhuvat seksistä kuin teini-ikäiset pojankoltiaiset, ja sanavarasto liikkuu onomatopoeettisten äännähdyksien lisäksi vitun, kyrvän, nussimisen, naimisen, tissit, Tosi Isot Tissit -linjalla ja puhutaan D-kuppiset rinnat omistavasta fil. lis. nymfomaanista joka halutaan tyttöystäväksi². Kaikki miehethän haluavat aina ja kaikkialla ja joka mies syntyy panomiehenä. Niinpä niin... Ja tuon uskovat lähes kaikki pojat, iso osa aikuisista miehistä ja osa naisista, varsinkin nuorista naisista. Hyvin harva miehistä kehtaa puhua niistä tunteista jotka miehilläkin vellovat panomiehen pintakuoren taustalla.

Väittäisin että useimmat miehet kokevat seksiä ennen, sen aikana ja sen jälkeen tunneryöppyjä, joista, kun hohtimilla väkisin irti revitään, suostutaan pakottavassa tilanteessa myöntämään pienehkö epävarmuus.

Koska en ole asiasta vielä keskustellut ystävieni kanssa, en tiedä olenko ainoa mies joka tunsi yhdenyön suhteissa näitä naisten itselleen omimia tunteita kuten epävarmuutta ( Näytänkö huvittavalta alastomana? Mitä jos hän nauraa? ) riittämättömyyttä (En minä osaa häntä tyydyttää. Saanko sitä edes seisomaan kunnolla? Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Ja se legendaarinen: Onko penikseni tarpeeksi iso?). Kun taas pitkän parisuhteen aikana, ensi hehkun (Joka onkin aivan oma lukunsa, ymmärrän hyvin jos joku jää ensihuuman koukkuun ja siitä syystä vaihtaa jatkuvasti partneria.) hiivuttua taustalle³, tunnen seksiä harrastaessani yhteyttä toiseen, rakkautta ja...lempeän tuulahduksen taivaasta (Pahoittelen kliseisiä kielikuvia.). Noita edellämainittuja tunteita koen ihan tavallisen arkielämänkin aikana, mutta ainoastaan seksin aikana ja sen jälkeen vieläkin tunnen ryöpsähdyksenä tuon ensihuuman euforisen tunteen - joka muuten ei nukuta, päin vastoin tekee minut energisemmäksi.

Erogeenisistä alueista ja esileikistä

Vaikka olenkin heittänyt vitsiä siitä, että kuinka paljon helpompaa olisi jos naistenkin erogeeniset alueet keskittyisivät vain genitaalialueille kuten miehillä, niin ei tuo aivan niin kuitenkaan ole. Miehillä on muitakin erogeenisiä alueita kuin pelkkä - mikähän olisi hyvä sana, penis on kliinisen oloinen ja kyrpä taas pornosanastoa ja heppi tuo minulle mieleen lapsuuden ja pippelin - kulli. Oikeastaan aivan niitä samoja kuin naisillakin, on korvaa, niskaa, nännejä - jotka eivät miehelläkään ole tunnottomia - takapuolta, reisien sisäpintaa jne. Oikeastaan kummankin osapuolen erogeenisten alueiden etsiminen kuuluisi olla oleellisena osana parisuhteen alkua. Myöhemminkin uusien etsiminen ja jo tiedossa olevien ärsyttely on erittäin hauskaa...

Minä olen ilmeisesti poikkeava - monella tapaa - mies, minä nimittäin lämpenen hitaasti seksiä varten, minkä lisäksi se varsinainen yhdyntä ei mielestäni useinkaan ole seksin pääpointti. Useimmiten matka on muistorikkaampi kuin perille pääsy, mikään ei ole mukavampaa kuin paineiden kerääminen iltaa varten koko päivän. Siinä tosin pitää muistaa se, että mies keskimäärin kykenee harvempaan sessioon kuin nainen, joten auttaa paljon jos mies kykenee nauttimaan myöskin naisen nautinnosta ja tietenkin on hyvä jos nainen nauttii miehensä nautinnosta.

Mistä päästäänkin siihen, että nykyisin miehelle sälytetään paljon vastuuta parisuhdeseksin saralla. Kaiken maailman naistenlehdet ja seksioppaat näyttävät päällisin puolin kertovan kuinka naista tyydytetään, ikävä vain että ne usein on suunnattu naisille, miesten kannattaakin lueskella asian tiimoilta naisille suunnattuja lehtiä ja kirjoja. Paljon puhutaan esim. klitoriskiihotuksesta ja -orgasmista, useimmiten vain ei kerrota kuinka sitä klitorista tulisi kohdella, ja monasti ei edes mainita sitä ettei se ole mikään nappula johon miehen pitää heti käydä käsiksi, vähän sama juttu on naisten rintojen ja nännien kohdalla, nännit eivät ole mitään vanhanaikaisen radion säätönappuloita. Mitä tulee naisen G-pisteeseen, niin...no se on oikeastaan vain selvitettävä nauttiiko oma partneri sen koskettelusta. Seksin harrastaminen on osittain juuri sitä; harrastus, joka jatkuu läpi elämän ja aina oppii uutta. (Pahoittelen jälleen kliseitä, mutta kun näin vain on.) En ole mikään seksiguru joka osaisi neuvoa miehiä, joten opetelkaa ihan itse - naisen avustuksella ja naiset: eritoten naisen avustuksella!

Kummankin on oltava mukana touhussa, koko sydämellään. Ei seksielämästä mitään tule jos toinen vain on saavana osapuolena ja toinen antavana, vaikka joskus sekin on ihan kivaa vaihtelua, samoin kuin pikapanokin, ei sitä aina jaksa tuntitolkulla kestäviä sessioita.

Penis, kyrpä, heppi - rakkaalla lapsella...

Aisaan...anteeksi Freudilainen lipsahdus, asiaan: Miehellä tuppaa useinkin olemaan penis. Jostain kumman syystä sekä miehet, että naiset on aivopesty ajattelemaan, että mies nauttii ainoastaan tunkiessaan kulliaan märkään koloon. (Mistä yhtenä esimerkkinä on se, että kun jossain keskusteluissa - yleensä ollaan jo toisen promillen puolella - käy ilmi että minulla on ollut miessuhteita, on jonkun paikallaolijoista epäröiden kysyttävä onko minua nussittu perseeseen, ehkä lievemmin sanakääntein mutta asia käy selväksi. Kysyjät eivät ole pelkästään miehiä - mikä on yllättänyt minut - vaan myös naisia. Yleensä vastaan kysymyksellä: Eikö miehiseen seksiin muka voi sisältyä muuta kuin kullin tunkeminen koloon ja siellä edestakaisin heiluttelu? Ja joskus: Onko sinua?) Mieskin voi nauttia monesta muustakin, sitä paitsi - ja tämän dilemman luulisi olevan tuttua huttua naisille - eniten tuntohermoja on kullin päässä, terskassa. Joten, vaikka peniksen varressakin on yllättävänkin paljon tuntoa, niin ei sitä kuitenkaan aina tarvitse työntää juurta myöden suohon, eikä sitäpaitsi yleensä toinen herkkä kohta miesten genitaalialueilla, nimittäin kivespussin alunen - mikä lie oikea termi - saa siinä jyystämisessä mitään kosketusta.

Miehinen elin ei sitten ole mikään vaihdekeppi, sitä ei tarvitse käsitellä rajusti puristellen, vai tykkäättekö te naiset siitä että teidän rintojanne puristellaan rajusti? Useimmilla miehillä kulli on herkkä elin, se tarvitsee hellää huolenpitoa.

Eturauhanen ja anaaliseksi

Sitten aiheeseen josta heteromiehet jotka sitä harrastavat ja siitä nauttivat eivät puhu, ja loput miehistä eivät välttämättä edes tiedä. Nimittäin eturauhasen - rauhasen jonka liikakasvu tai syöpä saa miehen kauhistumaan - kiihoittamiseen. (Olen kuullut että miehen eturauhasen kiihotusta on jo esiintynyt heteropornofilmeissäkin, en tosin ole sellaista nähnyt, sillä nykyiset pornoelokuvat ovat suunnattoman tylsiä ja ainakaan minua ei kiinnosta katsoa koko ruudun kokoista vittua tai kyrpää.) Joillakin miehillä eturauhasen painaminen peräsuolen kautta saa aikaan mahtavia orgasmeja, joillekin se on se ja sama ja jotkut eivät lainkaan pidä siitä. Kuulin tai luin jostain, että nämä reaktiot anaaliseksiin jakaantuvat miehillä suurinpiirtein kolmeen, eli kolmasosa nautti, kolmasosalle se on yks'hailee ja kolmasosa inhoaa sitä. Mutta miten itse siihen reagoi saa selville vain kokeilemalla, ja vielä taitaa olla kaukana se aika, että keskiverto suomalainen heteromies suostuu sitä kokeilemaan, anaaliseksihän on homojen hommaa! Tai mistä minä tiedän vaikka se olisi erittäinkin yleistä? Tuolta löytyy lisää tietoa asiasta: My pleasure - Understanding the Prostate Gland

Runkkaaminen

Kun Birdy nyt on kertonut runkkailleensa koko elämänsä ajan, niin uskaltaudun minäkin kertomaan, että runkkaaminen on kivaa! Jo hyvin pienenä poikana aloitin enkä vielä ole loppuun päässyt, ja olen vuosien varrella tullut siinä aina vain paremmaksi, mutten sentään ole vienyt sitä samalle tasolle kuin Hra Portnoy, eli en ole raiskaillut perheeni ruokia... On muuten kummallista se, että naisten itsetyydytystä varten löytyy herranties mitä vimpainta, apuvälinettä, perhosta ja delfiiniä, mutta vastaavat miehille ovat pitkälti jämähtäneet märän reijän jyystämisen tasolle. Miehille läytyy vain jotain tekopilluja (Miksi niiden muuten pitää olla irvokkaita karikatyyrejä aidosta pimpasta?), tai niiden variaatioita ja - repesin kun näin tämän - tekosuita, joita kovinkaan moni mies ei suostu käyttämään, eihän jumalauta panomies sellaiseen alennu, helvetti sentään! Toki penisrengas saattaa parantaa miehen seisokin lisäksi hänen tuntemuksiaan, mutta yllättävän moni niistäkin on suunniteltu naisen nautintoa lisäämään (Kiihotusnystyröitä värinällä ja ilman jne.). Tosin huomasin, että anaaliseksistä pitäville miehille löytyy ihan ikioma vimpain. Tuo muuten oli hauskan näköinen ja niminen: Beatles back.

En ihan tältä istumalta keksi mitä muita välineitä kuin tekopimperoita miehille voitaisiin valmistaa, mutta luulisi seksiteollisuuden edes hivenen sijoittavan tuotekehitykseen silläkin saralla.

Mitähän viisasta tähän loppuun sanoisi, jotta saisi edes yhden viisaan lauseen ympättyä mukaan? No pysytellään samalla kliseisellä linjalla, kuten Frank Pappa aikoinaan sanoi:
- Kosketelkaa toisianne!

¹ On myönnettävä, että olen itsekin tavallaan syypää tuohon pornoteollisuuden seksistä antamaan kuvaan, olen kirjoittanut useita, ehkä kymmeniäkin pornotarinoita pornolehtiin, niistä kun sai vähällä vaivalla ihan kivasti rahaa (Markka-aikaan 300-500mk per julkaistu juttu ja jutun tekemiseen meni n. 2h.). Kirjoitin stereotyyppisiä putkimes-kotiäiti, kaksi naista mies juttuja sen jälkeen kun huomasin etteivät todelliset fantasiani kelvanneet julkaistaviksi, lienivät aivan liian kesyjä.

² Jota todennäköisesti ei suurinosa miehistä todellisessa elämässä haluaisi tyttöystäväkseen, tai mikäli haluavat eivät tiedä mitä nymfomania tarkoittaa.

³ Ensihuuma ei nimittäin katoa, tai ei ainakaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ole minulta kadonnut, vaanii vain taustalla ja iskee välillä yllättä en takavasemmalta.

Suhteettomia odotuksia (kommentoitu versio)

Ajattelin ensiksi, että kirjoitan tämän uudelleen, mutta taidankin jättää sen tälläiseksi, tajunnanvirta kertoo ihmisestä huomattavasti enemmän kuin tarkoin harkittu teksti ja ainakin niin kauan kun olen suhteellisen anonyyminä (Kun kirjoitin alkuvaiheissa tekstin vaimoni sairaudesta pyysi hän minua pitämään henkilöllisyyteni pienen piirin tietona.) annan mennä. Lisäilen tuonne joitain lisähuomautuksia /* ja */ merkkien väliin ja loppuun kommentin.

Kiireessä kirjoitettuja sekavia (h)ajatelmia elämästä naisten kanssa parisuhteessa.

Ajattelin Birdyn kirjoituksen innoittamana kirjoittaa käsitykseni miehuudesta, mutta koska siitä olisi tullut liian lyhyt juttu, tarkalleen ottaen yhden lauseen mittainen, päätin sitten kirjoittaa omista kokemuksistani parisuhteista. Tuon miehuus kommentin laitan tämän tekstin perään.

Minulla ei oikeastaan ole kovinkaan paljon kokemuksia parisuhteista, sillä löysin ihmisen jonka kanssa haluan elää lopun elämääni nuorena. Tai hetkinen? Olen elänyt parisuhteissa suurimman osan elämääni, niitä vain on ollut vähän, mutta sitäkin pidempiä.

Jok'tappauksessa:

Vaikka iso osa ystävistäni on naisia, (Mikä sekin on aiheuttanut kränää aiemmissa parisuhteissani.) en vieläkään oikein ymmärrä kaikkia naisten metkuja. Miksi, oi miksi? Pitää sohva/sänky/tuoli täyttää tarpeettomilla tyynyillä jotka pitää heittää lattialle - josta saa kuulla - istuakseen tai maatakseen ja jotka ovat vielä niin pieniä ettei niitä edes voi käyttää päänalusena? Tuota...Anteeksi, normaaliin tapaani eksyin sivuraiteille.

Piti kommentoimani parisuhdepeliä ja jotain Birdyn kirjan juttuja.

Minä, kuten Birdykin, olen ollut jossain muualla kun parisuhdepelin ohje-, ja sääntökirjoja on jaettu, niinpä olen joutunut pelaamaan perstuntumalta, mistä johtuen joskus on istuminen ollut hankalaa.

Jo Birdyn kirjan alkuosassa, Otteen pitävyys testi -kappaleen (Tuolta Birdyn www-sivuilta "raakaversio" siitä löytyy kohdasta Testausta ja turhaumaa.) kohdalla, tunnistin tilanteen. Olin niin monasti ollut siinä tilanteessa, tosin Maijan asemassa. Nainen alkaa murjottaa ja kun kysyy mikä on, niin saa vastaukseksi "Ei mikään." ja lopulta, kun tarpeeksi kauan jaksaa kysellä (Nalkuttaa?) saa vastaukseksi tuon vuodatuksen jonka Birdyn kirjassa Matti suoltaa ulos. Toinen, mielestäni ärsyttävämpi, sanonta jota naiset viljelevät kun mies huomaa heidän suuttumuksensa ja kysyy, mikä sua vaivaa, on: "Kyllä sinun pitäisi tietää!" Kyllä juu, varmaan pitäisi niin, mutta jos tietäisi ei sitä silloin kyselisi, ja naisille saattaa tulla yllätyksenä, että harva mies on ajatustenlukija. Ja useimmiten näiltä naisilta ei koskaan saa kunnon vastausta, he mielummin kiihottavat itseään pitkänkin aikaa, kunnes sopivassa, miehen näkökulmasta mahdollisimman epäsopivassa, tilanteessa nainen katsoo kostonsa tulevan tarjoiltua tarpeeksi kylmänä. Ja kun mies ottaa koston vastaan näyränä ja katuvaisena - huolimatta siitä, että kosto yleensä tapahtuu julkisesti, mielellään vielä miehen tuttavapiirin todistamana - on suhde hetkeksi pelastettu, /*ikävä vain että useinkaan en välittänyt toisesta tarpeeksi edes kysyäkseni vilpittömästi mikä vaivaa.*/

(Vaimoni muuten epäili, että tuossa tilanteessa kyse oli siitä, että nämä naiset eivät oikein itsekään tienneet miksi olivat vihaisia. Mutta sitähän he eivät voineet myöntää, vaan syy lykättiin miehen niskaan tuolla kyllä sinun pitäisi tietää -lauseella.)

Ylipäätään iso osa nuorista naisista tuntui 80-luvulla, kun vielä olin ns. vapailla markkinoilla, vaativan mieheltä nöyrtymistä ja naisen tahtoon alistumista - ja nuorten tuttavieni mukaan yhä edelleen vaativat (Lesbotuttuni sanoi, että hänkin on kohdannut moista valtapeliä suhteissaan.). Mies ei saisi enää lähteä kavereiden kanssa iltaa viettämään, hyvä että jalkapalloa päästetään pelaamaan, mutta kotiin on tultava ennen kello kymmentä, muuten nainen muuttuu kurpitsaksi ja murjottaa seuraava viikot. Näillä naisilla oli tapana majoittautua asuntooni jo suhteen alkuvaiheessa - usein jo ennen kuin varsinaista suhdetta edes oli olemassa - ja alkoivat sisustaa asuntoani.

Samoilla naisilla oli tapana kiristää seksillä (Mikä minun tapauksessani ei koskaan ole toiminut, nuorempana kun huomasin tätä kiristystä tapahtuvan, hain seksiä muualta, siitä etukäteen naiselle ilmoittaen, eräällä tavalla siis itsekin kiristäen. Vanhemmiten...en tiedä kuinka toimisin, en ole joutunut tuohon tilanteeseen. En väitä, että tapani hoitaa tilanne olisi ollut mitenkään suositeltava, mutta ei suositeltavaa ole seksillä kiristäminenkään.), tai rangaista miestä jostain tämän teosta, tekemättä jättämisestä, tai - mikä ärsyttävintä - kuvitellusta teosta pihtaamalla seksiä. Joku saattaa sanoa ettei naista huvita seksi kun hän kokee tulleensa loukatuksi, mikä onkin ymmärrettävää. Mutta entä kun mies parhaansa mukaan haluaa saada selville mikä on vialla, jotta voisi tehdä jotain, ja silti seksillä kiristäminen jatkuu, jolloinka pahimmillaan palataan tuohon "Kyllä sun pitäisi tietää!" ajatustenlukuun, mitä mies voi tehdä? Jäädä odottelemaan viikko-, tai pahimmassa tapauksessa kuukausitolkulla että nainen leppyy ja marttyyriä esittäen antaa seksiä? Minä en edes usko että saisin erektiota aikaiseksi jos minun pitäisi rakastella naisen kanssa joka joka solullaan antaa ilmi, ettei häntä nyt oikein kiinnosta, mutta Herra on hyvä vaan ja nussii.

Ylipäätään en siedä tuota ajattelua, että nainen antaa ja mies saa, kyllä sen täytyy olla molemminpuolista antamista ja saamista, muutoin ei seksielämästä tule mitään.

Muuten, miksi naiset kuvittelevat, että jos mies on isokokoinen ei hänellä ole lainkaan tuntoaistia? Nuorempana sain silloin tällöin kokea naisten taholta lyömistä, ei mitään ystävällistä tökkimistä, vaan ihan kunnon hakkaamista ja kun huomautin asiasta sanoivat he: "Ei se sinua voi sattua, olet niin iso!" Kyllä se sattuu, enkä sitä paitsi ole mitenkään hirvittävän iso. Kuvittelevatko naiset, että isolla miehellä ei ole kipuhermoja lainkaan?

Voisin jatkaa pitkäänkin tästä ja tätä sivuavista aiheista, mutta jatkan myöhemmin miehisestä näkökulmasta seksistä parisuhteessa ja runkkaamisesta, valitettavasti nyt on kiire.

Jaa, vielä yksi naisten omalaatuinen tapa suuttua johon törmäsin nuorempana:

Koska nuorna vetreänä poikana olin poikkeavan - en kuitenkaan millään tasolla komean - näköinen ja olin yksi näistä rentuista joihin naiset Juliet Jonesin sydämen biisin mukaan rakastuvat ja silti suhtauduin naisiin ihmisinä (Mikä tuntui monelle ikätoverilleni olevan hankalaa, nainen oli heille vain iskukohde, välillinen tapa tyydyttää itsensä ja metsästysviettinsä.). Naisten kanssa oli, mikäli meillä synkkasi, mukava jutella ja väitellä, ja jollei synkannut sain yleensä silloinkin aikaiseksi tuntienkin kiihkeän väittelyn jostain aiheesta. Ja monasti - yllättäen molemmissa tapauksissa - päädyimme minun tai naisen kämpille jatkamaan juttua. Ja tässä vaiheessa ne naiset joiden kanssa oli aiemmin mennyt hyvin muuttuivat hankaliksi, naiset ilmeisesti olivat varautuneet siihen että olisin heti sisälle päästyämme alkanut lähennellä heitä ja kun en kokenut mitään suurta intohimoa en tietenkään lähennellyt, vaan halusin jatkaa hyvin alkanutta iltaa samoissa merkeissä kuin ravintolassa, eli puutaheinän puhumista, mikä suututti naisia. Oli kuin olisin tehnyt jotain hyvin väärää tai jopa pahaa. En ikinä ymmärtänyt tätä suhtautumista, mietin mitä tein väärin? Lopulta tulin siihen tulokseen, että koska he olivat varautuneet seksiin ja kun en halunnutkaan seksiä, he kokivat itsensä jotenkin rumiksi, riittämättömiksi tms. Lopullista syytä en tiedä, mutta näin tapahtui suhteellisen usein. Huvittavaa tilanteessa oli se, että mikäli nainen ei suuttunut, niin ennemmin tai myöhemmin alkoi minuakin seksi kiinnostaa (Jos taas naista ei kiinnostanut niin asia jäi siihen, en suuttunut tai kokenut itseäni loukatuksi.), mutta jos hän suuttui minulle, minä tietenkin lähdin litomaan tai mikäli olimme kotonani ajoin hänet pois. (En väitä olevani mitenkään hyvä tai kiltti ihminen.)

Jaa, se mieheys? Mieheys - kuten naiseus ja ylipäätään aikuisuus - on yksinkertaistettuna vastuunottoa. Ei siinä sen kummempaa ole, tosin monilta miehiltä ja naisilta tuokin on jo liikaa vaadittu. Oli ihminen sitten mies tai nainen, niin jos hän katsoo, että hänellä on vain vapauksia ja oikeuksia, muttei niiden mukana seuraavia vastuuta ja velvollisuuksia, ei hän iästään riippumatta ole vielä kasvanut aikuiseksi

Jonkun pitäisi kirjoittaa seksistä miehisestä näkökulmasta, se ei ole aivan niin yksinkertaista kuin monet naiset kuvittelevat, esim. mies ei automaattisesti yhdistä hellyyttä ja seksiä, kyllä mieskin kaipaa hellyyttä jolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, useimmat miehet kun ovat erittäin tunteellisia olentoja, jotka suurimmaksi osaksi reagoivat tunteella asioihin.


Minun kohdallani syy näihin kokemuksiini - ja moniin muihinkin, kuten tyttöön joka viilteli itseään oveni takana - on pitkälti se, että viehätyin nuorempana vaarallisista ihmisistä, miesten osalta jopa erittäin vaarallisista.

Johtuneeko moinen ihastuminen vaarallisiin ihmisiin siitä, että vietin hyvän, onnellisen , keskiluokkaisen ja t y l s ä n lapsuuden? Vanhemmiten mieleni on muuttunut, olen joutunut kokemaan elämässäni niin paljon oikeita, rankkoja ja vakavia ongelmia ja raastavia tapahtumia, että nykyisin nautin tasapaksusta elämästä.

Tosin kapinallisuus ihmisestä ei katoa minnekään, mistä Jörn Donner on hyvä esimerkki, siitä vain pahimmat särmät kuluvat pois.

Väärä näytelmä

Ystäväni kuoli. Hän oli jo kolmas ystäväni kahden vuoden sisällä joka kuoli.

Mutta tällä kertaa vuoden minua vanhempi ystäväni kuoli yllättäen sydänkohtaukseen, ja hän sentään oli urheileva, hyväkuntoinen ihminen.

Ensireaktioni hänen kuolemaansa oli: Olenko todellakin jo niin vanha, että voin milloin tahansa kuukahtaa sydäriin? Toki käsitän, että sydänkohtauksia sattuu nuoremmillekin, mutta jotenkin olen yhdistänyt sydänkohtauksen itseäni huomattavasti vanhempiin ihmisiin. Tiedän olevani numeroilla mitattuna keski-ikäinen, mutten koskaan ole varsinaisesti sisäistänyt sitä, pidän itseäni nuorena, kuten kaikki - vanhuksia ja "oikeata" nuorisoa lukuunottamatta - itseään pitävät.

Seuraavaksi aloin miettiä onko minulla oikeus kohdella tomumajaani kuten itse haluan?

Aikuisuuten kun kuuluvat sellaiset ikävät asiat kuin velvollisuus ja vastuu. Vastuu itsestään, omista teoistaan, tekemättä jättämisistään ja mikä tärkeintä; lähimmistään.

Onko minulla siis oikeus kohdella itseäni niin kaltoin kuin itse katson tarpeelliseksi?

Minun vastaukseni on: Ei ole.