Väärä näytelmä

Ystäväni kuoli. Hän oli jo kolmas ystäväni kahden vuoden sisällä joka kuoli.

Mutta tällä kertaa vuoden minua vanhempi ystäväni kuoli yllättäen sydänkohtaukseen, ja hän sentään oli urheileva, hyväkuntoinen ihminen.

Ensireaktioni hänen kuolemaansa oli: Olenko todellakin jo niin vanha, että voin milloin tahansa kuukahtaa sydäriin? Toki käsitän, että sydänkohtauksia sattuu nuoremmillekin, mutta jotenkin olen yhdistänyt sydänkohtauksen itseäni huomattavasti vanhempiin ihmisiin. Tiedän olevani numeroilla mitattuna keski-ikäinen, mutten koskaan ole varsinaisesti sisäistänyt sitä, pidän itseäni nuorena, kuten kaikki - vanhuksia ja "oikeata" nuorisoa lukuunottamatta - itseään pitävät.

Seuraavaksi aloin miettiä onko minulla oikeus kohdella tomumajaani kuten itse haluan?

Aikuisuuten kun kuuluvat sellaiset ikävät asiat kuin velvollisuus ja vastuu. Vastuu itsestään, omista teoistaan, tekemättä jättämisistään ja mikä tärkeintä; lähimmistään.

Onko minulla siis oikeus kohdella itseäni niin kaltoin kuin itse katson tarpeelliseksi?

Minun vastaukseni on: Ei ole.