Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu.

Otsikko löytyy raamatusta peevelin Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen lopusta.

Tämä blogi täyttää vuoden¹ ja koska aloitin kritisoimalla kirkollisen lehden kolumnia päätin pysyä samalla linjalla ja kirjoittaa kirkon kriisistä. (On muuten mielenkiintoista, että aina julkaistessani näitä tekisi mieleni laittaa alkuun huomautus jutun huonoudesta, mikä on omalaatuista, sillä olen itserakas ihminen. Lienee suomalainen kynttilän vakan alle piilottamis mentaliteetti iskostunut minunkin päähäni syvemmälle kuin kuvittelinkaan)

Kirkko on kuulemma kriisissä, mikä ei mitenkään yllätä minua, olenhan sivusta seurannut kirkon kehitystä 80-luvun alusta lähtien, oikeastaan jo 70-luvun, jolloin kävin pyhäkoulua/partiota jne, alusta lähtien. Kirkko tuntuu olevan jatkuvasti kriisissä, oikeastaan kriisi vaikuttaisi olevan ev.lut. kirkon normaalitila. Oli kriisissä sitten kyse mistä tahansa ihmis-, tai jumalelämän osa-alueista, niin vaikuttaa siltä että molemmat puolet - jostain kumman syystä kirkon kiistoissa ei tunnu löytyvän ihmisiä jotka oleileva harmaalla alueella - hakkaa toista päähän perheraamatulla, ja suvaitsevimmatkin mosauttavat vastustajaa valkoisella vihkiraamatulla poskelle, eikä iskun vastaanottaja koskaan muista kääntää toista poskeaan, moinen Jeesuksen suositushan koskee vain fyysistä elämää eikä missään tapauksessa ajattelua, mielipiteitä ja jumalan sanaa! (Hmmm? Eikös Jeesus itse pistänyt jumalansa sanoja lakoon myrskytuulen lailla?) Näistä nykysaarnaajista tulee mieleen Paavali tai Tuomas Akvinolainen, lyödään nyrkkiä pöytään huutaen: Turpa kiinni! Asiat ovat kuten sanon ja sillä siisti! Tai siis tuollaisen kuvan olen heistä saanut.

Kirkko näyttäisi yhä edelleen olevan samassa tienristeyksessä kuin 80-luvun alkupuolellakin, tienristeyksessä jossa se joko siirtyy maallistuneempaan (ja sallivampaan) suuntaan, tai amerikkalaistyyliseen (Jumalan) sana on laki! fundamentalismiin. Ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kirkko alkuun näytti siirtyvän sallivampaan suuntaan mm. naispappeus päätöksellään, mutta viimeisten vuosien aikana on noussut uusfundamentalistinen liikehdintä.

Nämä tiukasti raamatun sanaa seuraavat fundamentalistit tuntuvat lukevan raamattua kuin...piru. Otetaan sieltä täältä jakeita jotka sopivat heidän tarkoitusperiinsä ja unohdetaan ne jakeet jotka eivät sovellu omiin tarkoitusperiin. Miksi muuten näiden raamattua "tiukasti" seuraavien uskovaisten jumala on juuri se kostonhimoinen, ilkeä, vihaansa ja sadismiaan häpeilemättömästi toteuttava jumala? Miksei se voisi olla se uuden testamentin myyttinen armon ja rakkauden Jumala? Myyttinen siksi, että en vielä ole tavannut uskovaista - ja olen tavannut ja väitellyt useiden kymmenien, ellei satojenkin kanssa - jonka käsitys jumalastaan todellakin olisi tuollainen, useimman uskovaisen jumalalta löytyvät kaikki ihmisen heikkoudet. Jeesuksella kuuluikin olla ihmisten heikkoudet, mutta kuinka kukaan voi uskoa jumalaan joka ilmiselvästi kärsii kaikista ihmisen heikkouksista?

Juuri äsken mieleeni putkahti eräs, muistaakseni legendaarisessa Weird talesissa julkaistu, tarina jonka kirjoittajaa en muista, tarinassa jenkkimies tapaa New Yorkin keskuspuistossa ulkomaalaisen miehen ja heidän keskustellessaan käy ilmi että ulkomaalainen on karkoitettu kodistaan, sillä hänen kotimaansa johtaja on sokaistunut omasta vallastaan. Jenkki lohduttaa ulkomaalaista sillä että USAssa kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa ja häntä kuunnellaan, mutta ulkomaalainen sanoo entisellä johtajallaan olevan kaikki mediat käsissään ja että ihmiset kuulevat vain johtajan puolen tarinasta, eikä kukaan kuuntele hänen puoltaan tarinasta. Jenkki lohduttelee miestä sananvapaudella jne. Lähtiessään ulkomaalainen sanoo olevansa Lucifer.

Lukiessani tuon tarinan joskus kauan sitten ajattelin sen osuvan ytimeen; emme todellakaan saa kuulla kuin vain ja ainoastaan jumalan puolen asiasta, emme kuule toista puolta... Ja muodostaaksemme kokonaiskuvan olisi meidän kuultava saatanankin puoli asiasta. Löytyykö mistään saatanan näkökulmasta aikojen alussa kirjoitettua raamattua? Siis ei mitään nykysatanistien kuvitelmaa, vaan parituhatta vuotta sitten eläneiden satanistien kuvitelma.

Jos uskoisin kaikkivaltiaaseen Jumalaan - mikä ei ole niin kovin kaukaa haettua, sillä minulla, kuten uskoisin muillakin ihmisillä olevan, on tarve uskoa johonkin suurempaan suunnitelmaan ja suunnitelijaan jotta saisin jotain järkeä ja pysyvyyttä elämääni. Ikävä vain, että mitä enemmän tutustun kansantajuistettuun kosmologiaan, sitä varmemmaksi tulen siitä ettei mitään kaikkivaltiasta ole, tai ei edes voi olla olemassa - olisi Jumalani oltava inhimillisten heikkouksien yläpuolella mikä taasen tekisi hänestä, näin ihmisen käsityskyvyllä ajateltuna, jonkinlaisen kosmisen psykopaatin.

Kiitos ei, jätän väliin.

Minä muuten kaipaan lapsuudestani juuri niitä samoja jumalanpalveluksen rituaaleja joita inhosin lapsena, kyseessä lienee sama asia kuin se, että ulkomailla asuessani kaipasin ruisleipää ja salmiakkia - juu olen erittäin kliseinen ihminen - vaikka kotimaassa asuessani en sietänyt niitä. Mutta jumalanpalveluksen kaipuuni lienee lapsuuden rauhoittavien rituaalien kaipuuta, kaipuuta lapsuuteen. Käväisin taannoin jumalanpalveluksessa ja totesin ettei se ollutkaan sellainen kuin miksi sen muistin. En nukahtanut, en rauhoittunut, en edes pitänyt koko toimituksesta, lähinnä tunsin itseni vaivaantuneeksi.

Taidanpa nyt ottaa Nils Mustelinin Elämää maailmankaikkeudessa? kirjan, jonka juuri sain hankittua divarista, laittaa Pink Floydia (Miksi pitää tehdä moisia ärsyttäviä sivustoja?) soimaan ja lueskella sängyssä napostellen jotain hyvää. Mikä, siis sängyssä napostelu, on mahdollista vain koska vaimoni on Savonlinnassa.


Jaa niin lopuksi lainaus Paavalin 1. korinttolaiskirjeestä:
1. Korinttolaiskirje 7, jakeet 13, 14:
"Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä."

Tuon mukaan minut on pyhitetty, vaimoni kun sattuu olemaan uskovainen.

Tuli mieleeni että täytyypä kokeilla Vomala ohjelmassa esiintyneen Munkki Serafimin ohjetta, kun nyt tästä lähden ulos tupakalle kokeilen josko Jeesus tulisi minuun (Anteeksi, mutta saastainen pakanamieleni saa tuosta ajatuksesta vain eroottisia mielikuvia) kun pyydän, pahoin pelkään ettei mitään tapahdu, mutta mikäli ensi kerralla alan saarnaamaan kristinuskon vapauttavasta vaikutuksesta tiedätte mistä moinen johtuu. Maranata!

¹ Minkälainen sekava, raskas ja kammottava vuosi se onkaan ollut! Mutta enpä mainitse vuodesta muuta kuin tulevan isoisän ylpeydellä sen, että pari kuukautta sitten sain tietää tulevani syksyllä isoisäksi. En kuvitellut moista tapahtuvan vielä muutamaan vuoteen, mutta...no, kun tekee lapset nuorena tulee nelikymppisenä Papaksi, so it goes. Se hyvä puoli tässä on että epäilemättä saan mukavan pienen nyytin aina silloin tällöin lainaksi ja kun väsyn hänen hoitamiseensa voin hyvillä mielin tuupata hänet takaisin vanhemmilleen ja ottaa päivänokoset. Kuulia! Isovanhemmuus kuulostaa pirun hyvältä, vanhemmuuden ilot ilman rasittavuutta.