Siisteysstandardeissa on eroja

Birdy kommentoi Peggyn kertomusta paitojen pesemisestä ja silittämisestä, mikä pisti miettimään omaa suhtautumistani kotitöihin ja eritoten siisteyteen.

Minulla ja vaimollani on aivan erilainen käsitys siisteydestä, tai oikeammin viihtyisästä kodista. Minä katson, että viihtyisä koti voi hyvinkin olla sekainen, kunhan ei ole likainen, vaimoni (Onko muuten parempaa sanaa naispuoliselle puolisolle? Vaimo -sana kaikuu korvissani jotenkin omistushaluisena, ja puolisoksi taas nimittäisin miespuolista puolisoani, jos minulla sellainen olisi.) taas vaatii kodilta siisteyden lisäksi järjestystä, ja tässä käsityksiemme erossa on aina piillyt konfliktin ainekset - piilee yhä edelleen.

Muutin teini-ikäisenä omaan asuntooni ylisiististä, lähes steriilistä lapsuudenkodista, ja muuttaessani päätin etten siivoa jollei ole pakko. Ja pari kuukautta muuton jälkeen asunto näyttikin juuri siltä. Ainoa asia mikä asunnossani oli puhdas oli kylpyhuone, jynssäsin tuolloin ja yhä edelleenkin jynssään jatkuvasti WC-pyttyä, lavuaareja, saunanlauteita (Mistä syystä minun on oltava viimeinen saunoja.) ja ylipäätään kylpyhuonetta.

Mutta ennen pitkää huomasin kuitenkin silloin tällöin tarmonpuuskassa tiskaavani ruokailuvälineet heti syötyäni, pyyhkiväni pöydän, imuroivani, luuttuavani lattian jne. Ilmeisesti jokin äidiltäni saatu piilevä siisteysgeeni oli ujuttautunut minuunkin, onneksi sain sen taannutettua siisteyden, ei steriiliyden tasolle.

Tavatessani vaimoni olin jo löytänyt tasapainon siivoamisen vaivan, siisteyden ja viihtyvyyden välillä. Muutettuamme yhteen aloimme lähes heti kinastella kotitöistä, joka kinastelu loppui lähes täysin siksi aikaa kun olin täyspäiväisesti - vaan en aina täyspäisesti, minkä väitteen epäilemättä kaikki kolmen pienen lapsen kanssa koti-isänä, tai -äitinä olleet allekirjoittavat - kotona, sillä minä hoidin käytännössä kaikki kotityöt ja vaimoni ei valittanut, hän oli vain tyytyväinen ettei hänen töistä kotiin tultuaan tarvinnut tehdä juuri mitään ja tuolloinen siisteyden taso näytti riittävän hänelle.

Palattuani töihin alkoi kinastelu jälleen, en nähnyt mitään syytä siivota kotia hyvin järjestetyksi tilaksi jossa kaikella on oma paikkansa, hyväksyin lattialla lojuvat lelut, kirjat, lehtipinot, mitä milloinkin. Alkuun annoin periksi ja keräilin tavaroita laatikoihin ja kaappeihin, en kuitenkaan vaivautunut niiden järjestelyyn - poissa näkyvistä, poissa mielestä - ja vaimoni järjesteli ne oman näkemyksensä mukaisiin pinoihin sinne kaappeihin. Mutta jossain vaiheessa kyllästyin jatkuvaan tavaroiden kaappiin tunkemiseen, nehän olisivat joka tapauksessa hetken päästä taas pitkin kotiamme, ja lopetin roinan siirtelyn. Mistä sukeutui jälleen riitoja.

Vuosien varrella kuitenkin kuin itsestään löysimme sopivan kompromissin, ja kinastelu väheni ja asunto muuttui puolisekavaksi tilaksi. Minä teen mielestäni tarpeetontakin siivousta ja jopa petaan petimme mikäli nousen ylös viimeisenä (En koskaan ole ymmärtänyt tuota pedin petaus -juttua ja mikä hitto on päiväpeitteen funktio? En ole päästämässä ketään vierasta tiirailemaan makuuhuoneesemme kuinka hyvin petimme on pedattu, joten miksi sen sägyn päälle pitäisi laittaa ylimääräistä vaivaa aiheuttava päiväpeite?) ja vaimoni sietää pientä sekamelskaa.

Peggy kirjoitti valvoneensa yön pestessään ja silittäessään miehensä paidan, itse - ja takuuvarmasti vaimonikin - olisin Peggyn asemasssa käskenyt jätkää hoitamaan omien vaatteidensa pesun itse. Meillä tuota vaatteiden pesu ongelmaa ei ole, sillä pesen vaatteeni itse ja koska en pahemmin välitä mitä päälleni laitan - kunhan vaatteeni ovat puhtaita ja mustia - ei vaatteitani tarvitse silitellä, riittää mainiosti jos vaimoni jaksaa silitellä minua. Paitani ovat ryppyisiä ja saavatkin olla, tärkeintä on niiden mukavuus päällä, ei se miltä ne näyttävät. Joskus kun silmäni välttää saattaa vaimoni silittää vaatteitani, mutta se on hänen valintansa. (Silitän vaatteeni itse silloin kun tarve on käyttää pukua).

/* Sivuhuomio: Vaimoni haluaisi minun pukeutuvan siistimmin, mihin en suostu, siitä olisi liikaa vaivaa. Kun mainitsin tästä työpaikallani joku naisista sanoi että enkö voisi tehdä sitä jotta vaimoni olisi miellyttävämpi katsoa minua. Häh? En minäkään vaadi vaimoani pukeutumaan seksikkäisiin, paljastaviin vaatteisiin - ja mustaan - joista minä pidän hänen päällään ja joista hän ei pidä, vaikka se miellyttäisi minua. Pukeudun hyvin hautajaisiin, häihin, työpaikkahaastatteluihin, yms. tilaisuuksiin. Ja satunnaisesti vaimoani varten kun olemme kahden lomailemassa, eikös tuo riitä? */

Meistä neljästä kotona asuvasta perheenjäsenestä kolme pesee pyykkiä. Poikani ei pese, sillä hän ei pahemmin välitä missä kunnnossa hänen vaatteensa ovat, mistä syystä minä pesen hänenkin pyykkinsä sillä vaatteillemme sopii sama pesuohjelma. Muutoinkin poikamme on uskomattoman epäsiisti, ennen niin siististä pojasta sukeutui esipuberteetissa peseytymistä karttava sottapytty. Peseytyminen ja muu hygienia jää vähälle huomiolle, tai itse asiassa täysin huomiotta jollei häntä pakoteta suihkuun. Tytöt tekivät juuri päin vastoin, teini-iässä alkoi ylenmääräinen peseytyminen, parhaimmillaan kävivät kolme-neljä kertaa päivässä suihkussa, vaihtoivat pariin-kolmeen otteeseen vaatteita (Aamu, iltapäivä ja ilta-vaatteet?) jne.

/* Ohimennen sanoen, kello on 02:54 ja kirjoittaessani tätä tekstiä vaimoni ja tyttäreni tekevät keittiössä yöpalaa itselleen ja aion kohta mennä törkeästi varastamaan heidän työnsä hedelmiä, ja tuntien vaimoni saan ryöväykseni tuloksena annoksen hedelmäsalaattia. */

Nykyisellään vaimoni tekee lähes kaikki kotityöt, mikä johtuu siitä että hän on kuntoutustuella kotona. Ja minä tunnen aina välillä syyllisyyttä siitä etten tee tarpeeksi kotitöitä, joten yritän saada edes jotain aikaiseksi, mutta jostain syystä en kuitenkaan saa itsestäni irti tarpeeksi lievittääkseni syyllisyyttäni.

Minä siis kannatan kotitöiden tasa-arvoista jakamista, en vain nykyisin toteuta sitä tasa-arvoisesti, mutta puolustaudun mielessäni sillä että viiden vuoden ajan minä tein kaikki kotityöt, mutta tiedän etten voi käyttää sitä puolustusta vuositolkulla. Yritän koko ajan parantaa tapani, varsinkin kun tiedän kokemuksesta ettei kotitöistä väsynyt ihminen jaksa öisin kuin nukkua, joten jos toivon vaimoltani sängyssä muutakin kuin kuorsausta (Herramunjee! Kuinka niin pieni nainen voi kuorsata volyymillä joka paremminkin sopisi Juha Miedon kurkusta tulevaksi?) on minun vähennettävä hänen taakkaansa ennen öisiä leikkejä...

Mistä tulikin loppukaneetiksi mieleeni, että miesten - varsinkin lapsiperheissä - tulisi ottaa joksikin aikaa, vähintäin pariksi kuukaudeksi, YKSINÄÄN täysi vastuu kodinhoidosta, oppisivat siinä samalla miksei vaimo raskaan päivän jälkeen ole yhteisessä sängyssä puolenyön aikaan innokas muuhun kuin nukkumiseen, mikäli häntä ei auteta kotitöissä.

Mutta, Shakespearea mukaillen lainatakseni: Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu; malttakaamme vaan. Hedelmäsalaattini tänne! Hyvää yötä, naiset! Hyvää yötä, naiset ihanaiset! Hyvää yötä, hyvää yötä!