Eikä kivi näe itseään

Pahoittelen tämän henkilökohtaisuutta, johon sortumista yleensä yritän varoa, mutta tänä yönä olen tällä tuulella.

Eikä kivi näe itseään

Kylmä ilma huurtuu illaksi,
jokin eläin porautuu suoraan lävitseni.
Yössä mulkoilevien tyttöjen
valkosuklaanväriset kasvot
kihertyvät mielipuoliseen ilmeettömyyteen.
Untuvikot tallaantuvat jalkoihini,
ullakko jäänyt ammolleen.
Näköharhoja verenpunaisen huivin kirjaimissa,
ilmeet vuotavat ikäloppujen viuhkojen eloa
viileä ilma virtaa kadoten yöhön,
yksilö näkee vain siruja.
Tiedostamaton kuvitelma onnesta varjostaa
intohimoa halajavaa sielua,
eikä kivi näe itseään.

Cindylle


Ja tuolta löytyy toinen tarina: Kestän kipua, en tuskaa.