Runollisten hormonihirviöiden seksikkyys

Vaikka pidänkin Kallosen kommenttia 16 vuotiaan tytön seksikkyydestä mauttomana lähinnä vain siksi että hän oli hyvin tietoinen tytön iästä, niin ei tuo mielestäni mitenkään pöyristyttävä, tai ylipäätään aiheuttamansa kohun arvoinen kommentti ole. Ilmeisesti kohua ei olisi syntynyt mikäli Kallonen olisi sanonut tytön olevan kaunis tai karsimaattinen, jotka tässä tapauksessa olisivat käytännössä tarkoittaneet samaa asiaa. Mutta kun keski-ikäinen mies ottaa ja menee sanomaan teinityttöä seksikkääksi on se pöyristyttävää, vastaavaa kohua tuskin olisi syntynyt mikäli keski-ikäinen nainen olisi sanonut teini-ikäistä poikaa, kuten vaikka tuota viereisen kuvan pojankloppia, seksikkääksi.

Muuten kuinka moni arvioisi tuon Danielin teini-ikäiseksi pojaksi mikäli ei tietäisi kuka on kyseessä? Ja olisiko muka noussut kohu mikäli joku keski-ikäinen nainen sanoisi julkisuudessa Danielin näköistä poikaa seksikkääksi?

Joillekuille saattaa tulla yllätyksenä, että teinityttöjenkin seksuaaliset viestit saattavat olla - ja monesti ovatkin - hyvin tarkoitushakuisia, tosin viestejä ei lähetellä keski-ikäisille miehille vaan teinipojille, mutta kyllä me keski-ikäiset miehetkin ne noteeraamme, minkä tytöt hyvin tietävät.

Lainatakseni omaa runoani: tytöillä minihameet, / ketunhäntä kainalossa, / seksuaaliset viestinsä tarkoituksenmukaisia,/tarjoilija pudottaa lasin lattialle, / elämä, / on pidettävä tiukasti kiinni, eikä lähteä menemään / jos tuntuu ettei pysty, / eikä aikaakaan oikein ole.

Voidaan tietenkin spekuloida kuinka paljon tuota teinityttöjen käyttäytymistä ohjaavat joukkoviestimet, mutta silloin täytyynee hyväksyä se ajatus ettei teinitytöillä - tai -pojillakaan, tai aikuisillakaan sen puoleen - ole minkäänlaista vapaata tahtoa, vaan kaikki kumpuaa tuosta pelottavasta hirviöstä nimeltä Media.

Mikäli Kallonen ei olisi ollut tietoinen tytön iästä tuo kommentti olisi mielestäni ollut, jollei nyt oikeutettu, niin viihdebisneksen kouliman miehen ymmärrettävä kehu, sillä viihdebisnes varsinkin musiikkipuolella tuntuu olettavan artistilta seksikkyyttä.

Ja 16-22 vuotiaiden tyttöjen - ja katson oikeudekseni tytötellä heitä - iän arvoiminen on hyvin hankalaa. Jollen en olisi tietoinen minkä ikäinen Kristiina Brask on arvelisin itsekin hänet parikymppiseksi, joten minua ihmetyttävät nämä puheet suloisesta, tyttömäisestä lapsesta, Braskhan on normaalin nuoren naisen näköinen, ei sen enempää lapsen näköinen kuin kuka tahansa parikymppinen nainen.

Hormonihirviöt

Kuten tuolla edellisen lastuni kommenteissa kirjoitan, niin minua ihmetyttää naisten hormonitasapainon vaihtelut, tai oikeastaan niiden käyttö irrationaalisen käytöksen selityksenä.

Naiset saavat käyttää hormonitasapainonsa vaihteluja (teko)syynä irrationaaliselle käyttäytymiselleen, mutta miehet taas eivät saa kommentoida tai edes spekuloida naisten hormonitasapainon vaihteluja, tai käyttää omia hormonejaan ja niiden tasapainon vaihteluja (teko)syynä käyttäytymiselleen.

Miksiköhän naisten hormonitasapainon vaihtelu kelpaa syyksi naisten irrationaaliselle käyttäytymiselle, mutta miesten tai poikien vastaavat eivät missään tapauksessa ole legitiimi syy heidän käyttäytymiselleen?

Esim. teinipojan elimistössä jyllää jumalaton määrä testosteronia, mutta siitä huolimatta "pojat ovat poikia" - joka voidaan käsittää kuvaukseksi juuri tuosta hormonitasapainon vaihtelusta, varsinkin teinipoikien kohdalla - ei kelpaa poikien käyttäytymisen syyksi? Nykyaikana mikäli joku esittää pojan käytökseen syyksi tuon pojat ovat poikia ajatuksen ollaan selitystä samantien kritisoimassa.

Mikäli äidin käytös voidaan selvittää "Hormonien jylläämisellä" niin silloin mielestäni pitäisi hyväksyä samasta lähteestä, suvunjatkamiseen liittyvien hormonien jylläämisestä, kumpuava selitys poikien ja miestenkin käyttäytymiselle.

Tosin minun mielestäni hormonit ei ole käypä syy kummankaan sukupuolen käyttäytymiselle, meille on suotu järki, sen käyttäminen hormonienkin jyllätessä ei ole kiellettyä, päin vastoin se on suositeltavaa.


Runoudesta

Mietin tässä että, koska runous on juuri se kirjallisuuden laji jonka menestys netissä on jatkunut jo kauan ja tuonut muassaan runoudelle uusia harrastajia ja lukijoita, ja epäilemättä tämä menestys jatkuu hamaan tulevaisuuteen, voisi kuvitella että seuraavat mestariteokset löytyvät ilmaisina netistä kustantajien kirjalistojen sijaan.

Romaania on ainakin toistaiseksi turhan puuduttavaa lukea hyvältäkään näytöltä, minkä lisäksi 400 sivuista romaania on hivenen hankala tulostaa sänkylukemistoksi kuten runoja.

Kieltämättä ao. teksti ei ole kovin hyvää markkinointia kokoelmalleni...

Jollen jo olisi allekirjoittanut sopimusta runokokoelmasta saattaisin vetää sen pois, sillä ensinnäkin ko. kokoelmasta tulee hivenen sekava, sillä jouduin rajallisesta sivumäärästä johtuen valitsemaan 1400:sta koneellani olevasta runosta, jotka on kirjoitettu 1985 - 2006 välillä, hyvin pienen määrän kirjaan ja tutkiessani runojani huomasin niiden olevan kehitystarina, joka kokoelmassa muuttuu hivenen pätkiväksi.

Kun rankkasin runoistani huonot ja erittäin huonot runot pois, jäi jäljelle 248 runoa, jotka muodostavat yhden pojan/miehen kehitystarinan, ja pelkästään tekstin rytmi ainakin näin kirjoittajan itsensä huomioimana kuvastaa kulloistakin elämäntilannettani, välillä teksti soljuu kiihkeänä ja elämäniloisena - kielikuvien rujoudesta ja kammottavuudesta (pun intended) huolimatta - ja välillä tekstin rytmi lähes pysähtyy apaattisena tuijottamaan vierellään ilakoivaa elämää - ja kaikkea muuta tältä väliltä. Toki nykyinen keski-ikäinen minäni joutuu editoimaan rankalla kädellä nuoren, nyttemmin sisälleni kätkeytyneen pojan, jonka löytäminen on ollut suuri ilo, kirjoittamia runoja jotka ovat lähestulkoon Saarikoski, Mustapää tai Melleri plagiaatteja, mutta kunhan - toivottavasti tämän kevään aikana - saan tuon valmiiksi laitan sen PDF:nä nettiin jakoon kiinnosti se ihmisiä tai ei.

Kehitystarinasta tulikin mieleeni uusin Parnasso ja siinä ollut, yhtä lempirunoilijaani, Walt Whitmania, koskeva artikkeli - jonka kaikkiin huomiohin en yhdy - ja sitä lukiessani huomasin ajattelevani että tämä nykyinen, epätoivoisen hedonistinen, lähes yhtä ankeaksi - tosin ilman toivonpilkahdusta ja ihmisten välistä solidaarisuutta - kuin Aki Kaurismäen elokuvat muuttunut Suomi kaipaisi jotakuta joka kirjoittaisi elämän ylistyksen.