Omakustanteista osa 2

Ystäväni laittoi minulle omakustanteita koskevan pitkän viestin jonka pääpointti oli se, että kirjallisuuden ja muiden taiteenalojen ero tässä asiassa on se, että muiden taiteenalojen "omakustantajat" ovat alansa ammattilaisia, toisin kuin omakustannekirjailijat, mikä osittain pitääkin paikkansa. Omakustannekirjailijoissa kun on aivan ammattimaisia kirjailijoitakin, mutta se on sivuseikka, sillä heitä arvostetaan huolimatta omakustanne taustasta.

Palaan tuon ammattilaisuuden osalta hetkeksi kirjallisuuden vertailuun muihin taiteenaloihin.

Musiikkipuolella, jota itse tunnen suhteellisen hyvin, muusikot jotka tekevät omakustanteita ovat pääosin aivan yhtä amatöörejä kuin omakustannekirjailijatkin, ja siitä huolimatta kukaan ei halveksi heidän tuotoksiaan niiden taustan takia (Jos halveksutaan halveksutaan niiden tason takia), niitä kuunnellaan mielenkiinnolla jopa isoissa levy-yhtiöissä, sillä levy-yhtiöt yrittävät seuloa näistä omakustantajista - joiden tuotoksia musiikkipuolella yleensä kutsutaan demoiksi, huolimatta siitä että "demo" saattaa olla hyvinkin ammattitaidolla kokoon kasattu käytännössä valmis tuote - artisteja ja yhtyeitä joita voisivat ottaa omille palkkalistoilleen.

Teatteripuolella - johon olin hetken aikaa 80-, ja 90-lukujen taitteessa lavastajana (oikeammin apulaisena, mutta lavastaja kuulostaa hienommalta, CV:heni laitan tarvittaessa lavastaja) sekaantunut - ammattilaisten suhtautuminen harrastelijateattereihin on pitkälti samankaltainen kuin suomalaisten suhtautuminen virolaisiin; isoveli tarkkailee huvittuneella mielenkiinnolla mitä pikkuveli tekee. Kyseessä ei siis ole halveksiminen vaan hivenen alentuva, mutta hyväksyvä suhtautuminen. (Ohimennen sanoen suomalaisten hivenen ylimielinen asenne Viroa - tai Eestiä, kumpi nyt onkaan oikea nimi - kohtaan on vanhan Neuvosto-Viron perua ja siitä olisi jo päästävä eroon, Viro painelee monelta osaltaan piakkoin ohi Suomen jollemme pidä varaamme) Mutta ylimielisyydestään huolimatta isoveli ottaa oppia pikkuveljen teoista ja omii parhaimmat piirteet itselleen, ja onpa harrastelijateattereiden ohjaajina useasti toiminut arvostettuja alan ammattilaisia.

Kuten aiemmin mainitsin kuvataidetta en juurikaan tunne, mutta sen tiedän että sielläkin suhtaudutaan ei-ammattilaisiin erittäin ylimielisesti, mikä ei näin maallikon katsontakannalta ole millään tasolla oikeutettua, harrastelijat tekevät välillä huomattavasti kantaaottavampia ja ymmärrettävämpiä ja näin ollen yhteiskuntaan paremmin vaikuttavia - ja eikös taiteen tehtävä ole ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskuntaan? - teoksia kuin omaan nokkeluuteeensa ja skandaalinhakuisuutensa sekoavat Teemu Mäet.

Ja (Minulle opetettiin aikoinaan ettei ja -sanalla saa aloittaa, niinpä usein aloitan sillä, antakaa minulle sääntö ja minun on pakko rikkoa sitä vastaan) nyt pääsenkin kirjallisuuteen, tai pikemminkin kirjailijuuteen.

Kuka on kirjailija? Onko kirjailija, kuten kirjailijaliitto edellyttää, ihminen joka on julkaissut sellaisia suomenkielisiä, taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, että häntä niiden perusteella voidaan pitää kirjailijana? Tämä määritelmä jättää hivenen mietintämyssyn varaan että milloin teos on "taiteellisesti niin korkeatasoinen" että tekijää voidaan pitää kirjailijana. Vai tuleeko kirjailijan olla opiskellut kieltä ja kirjallisuutta ennen kuin hänen teoksiaan pidetään kirjallisuutena? Onhan jo Suomenkin kirjallisuudessa paljon itseoppineita - eikös Väinö Linna ollut tälläinen itseoppinut mestari? - arvostettuja kirjailijoita, ja monasti korkeakoulutetutkin kirjailijamme, kuten esim. Claes Andersson, ovat opiskelleet aivan muita aloja.

Ai niin, sehän oli helppoa, kirjailija on sellainen jonka teoksia on kustannusyhtiö kustantanut, "tervetuloa kirjailijasymposiumiimme, kirjailija Viivi Avellan, mitähän viisasta teillä tänään on sanottavana?"

Kirjallisella puolella (Kuten tulisi olla muillakin taiteenaloilla ja varmaankin useimmiten niin onkin) arvostus tulisi hankkia teoksilla, eikä mahdollisella muodollisella koulutuksella. Joten omakustannekirjailija saattaa hyvinkin olla aivan yhtä ammattimainen kuin Tammen tai WSOY:n listoilla oleva kirjailijakin. Toki omakustanteista suunnattoman suuri osa on roskaa, mutta näinhän on kustantajienkin kustantamista - monasti voisikin kustantamisen sijasta puhua kusettamisesta - teoksista.

Mutta ehkä minä, yhä edelleen hivenen anarkistisena, en vain näe puita metsältä, ehkä omakustanteet ovatkin oletusarvoisesti paskaa, kuten monet apuraha-ammattikirjailijat tuntuvat uskovan. Minä pidän suurinta osaa kaikesta kirjallisuudesta - oli sen kustantaja sitten iso tai pieni kustannusyhtiö, tai kirjoittaja itse - roskana, ja kun kohtaan hyvän kirjan en välitä siitä kuka sen on kustantanut, niinpä törmään aina välillä ainakin omasta mielestäni omakustannettuihin helmiin, joihin "kirjailijat" eivät koskisi pitkällä tikullakaan.

Omasta kirjailijuudestani

Olen kirjoittanut lukuisia laulunsanoituksia joista kukaan ei koskaan ole kuullut, useita satoja runoja, joista tekemääni kokoelmaa sain myytyä satakunta kappaletta, lyhyitä tarinoita, joista tekemääni kokoelmaa sain myytyä kolmisensataa kappaletta, kaksi kuoroteoksen sanoitusta, joista sain lievähköä kiitosta musiikkialan ammattilaisilta, joitain teknisiä artikkeleita ja muutaman bändihaastattelun.

Ja (taas se väärä aloitussana) noiden mainitsemieni kahden vaatimuksen - kirjallisuuden ja kielen opiskelun ja teosten julkaisemisen - yhdistäminen ilmeisesti tekisi minusta kirjailijan, sillä olen huvin vuoksi opiskellut jonkin verran myöskin kirjallisuutta, ja suomen-,(Vaikkei sitä välttämättä bolgikirjoituksistani huomaakaan, armon opettajani antakkee anteeksi että häpäisen teidät) ja englanninkieliä ja olen julkaissut kaksi (omakustannettua) teosta, niiden taiteellisesta arvosta en kylläkään menisi valalle.

Mutta minä en ole, eikä minusta koskaan tule kirjailijaa, sillä en ole kirjoittajana niin hyvä että kehtaisin itseäni kirjailijaksi tai runoilijaksi kutsua.

Tuli muuten kirjailijuudesta mieleeni, että muistaakseni Mika Waltari joskus kirjoitti siitä kuinka hänen kirjailijanetiikkansa ei anna myöten kirjoittaa tekstiä joka ei ole hyvin tarkasti ja hartaasti mietitty, mistä syystä hän inhosi tekstin kirjoittamista mm. vieraskirjaan.

Blogikirjoittamisessa minua viehättää juuri se ettei minun tarvitse miettiä kieltä tai muotoseikkoja, ainakaan niin kauan kun tekstini on edes jollain tasolla ymmärrettävää, sen kun nakuttelen tekstin konsolilla (vi rules!) ja kopioin sen sitten bloggeriin joka, mikäli on hyvällä päällä, muokkaa tekstimuotoisesta ulostuksestani www-sivuston. Blogi on pirun kuuli keksintö, varsinkin nyt kun siihen voi upottaa kuvaa ja videota jne. Itse asiassa osa vastaani tulleista blogeista on siirtynyt päiväkirjamuodosta taiteen puolelle, täytyykin joskus koota kokoelma niistä tuohon sivupalkkiin.