Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Läskikapinaa!!!!!!

Hesarin NYT-liitteessä on juttua vartalonkuvista ja siellä on äänestys koskien kauneinta vartaloa (Tämähän ei mitenkään liity emolehden läskikapinaan, eihän? Voiko muuten huonompaa nimeä jutulle keksiä?). Saman jutun yhteydessä on artikkeli otsikolla: Älyttömät ihanteemme.

Juttu sinällään on ihan asiallinen, mutta kun sen kytkee siihen Hesarin läskikapinaan tulee mieleeni jälleen uusi aluevaltaus valtakunnan pääuutislehdessä; Tosi-TV...eikun tosi-sanomalehti. Vain kansanterveyden vuoksihan sitä läskikapinaa puuhataan vähän joka toisessa lehdessä, annetaan ihmisille positiivisia viboja toisten menestyksestä, kuten Iltalehden toimittaja sanoi Pressiklubissa. Just joo, suonette anteeksi jos minä olen hivenen kyllästynyt koko Läskikapina touhuun.

Turha jatkuvasti tarjota elämäntapamuutoksia aikuisille, mihin ne lapset on unohdettu? Kyllä lasten lihomista jaksetaan mediassa kauhistella, mutta mitään rakentavaa en ole huomannut median esittävän, vain myyviä otsikoita ja kauhistelua. Eikö media (Missä muuten se media sijaitsee? Budjaakse joukkoviestinten kans samas kämpäs?) voisi tarjota ohjeita siihen kuinka me voisimme saada jatkuvasti lihovat lapsemme totutettua terveellisempään elämäntyyliin? Tietenkin voi sanoa, että nuoriso syö sitä mitä vanhemmatkin ja jos vanhemmat muuttavat elintapojaan terveemmiksi muuttuu lastenkin elintavat terveemmiksi automaattisesti.

Mutta kun näin ei useinkaan ole edes hyväkuntoisten ja terveeellisesti elävien vanhempien lasten kohdalla. Varsinkaan jos ne lapset on jo totutettu puolenkilon karkkipusseihin joka toinen päivä, limuun, sipseihin ja mikroruokiin. (Vähärasvaista toki, on niin terveellistä vetää kolme vähärasvaista mikroruokaa ja pussillinen vähäsuolaisia (Lisätään pikkasen suolaa) ja –rasvaisia sipsejä ja palan painikkeeksi litra kokista.)

Tietenkin tämä väärien ruokatottumusten opettaminen lapsille on vanhempien syytä, mutta osasyyllinen on myöskin kiireisessä elämässä; kuka nyt jaksaisi odottaa kunnon kotiruokaa tunnin? (Lapseni lähestulkoon jaksavat, sillä olemme viimeisiä paria vuotta lukuunottamatta olleet köyhiä ja kun ruoan tekee itse tulee se pidemmän päälle halvemmaksi)

Eikös kannattaisi suunnata näitä kampanjoita pienten lasten vanhemmille? Sen sijaan että vanhemmat patistettaisiin kuntosalille, sauvakävelylle tai kössiä työporukan kanssa pelaamaan, voisivat vanhemmat opetella tekemään terveellisempää ruokaa (Lihaa ei todellakaan tarvitse olla joka päivä pöydässä, minä sain lapsena lihaa vain sunnuntaisin ja kasvoin siitä huolimatta puolipäätä keskivertoa pidemmäksi ja muutenkin aikuisen miehen kokoiseksi) koko katraalle – lapset ja vanhemmat mukaanlukien – ja mennä leikkimään lasten kanssa pulkkamäkeen, saavat siinä samalla itsekin liikuntaa. Oma lihomiseni muuten alkoi siinä vaiheessa kun lapseni olivat kasvaneet niin isoiksi etteivät halunneet minua mukaansa ja jämähdin muutamaksi vuodeksi ärjymään TV:lle, että siellä osaakin olla idioottimaisia ihmisiä!

Mutta ei, aina on niin perkeleen kiire, ei ehdi tekemään kunnon ruokaa tai leikkimään ja pelaamaan lasten kanssa. Kumma kyllä kaikki tapaamani vanhemmat jotka valittavat etteivät kiireiltään ehdi tekemään ruokaa from-the-scratch tai pelailemaan lastensa kanssa, kuitenkin ehtivät ja jaksavat käydä lähes joka ilta pelaamassa kössiä, golfia, mikä nyt ketäkin miellyttää, työkavereidensa kanssa. Tietenkään moisen jälkeen ei jaksa enää kotona tehdä muuta kuin iskeä perunamuussia ja makkaraa mikroon paukahtelemaan.

Helvetti, jos hankkii perheen ja eritoten jos siihen perheeseen hankkii lapsia niin heidän tulisi olla etusijalla, ei työ-, tai muiden kavereiden. Jos tämä toteamus syyllistää jotakuta niin sietää miettiä miksi syyllistyy.

Palatakseni niihin vartaloihin niin tässä minun mielipiteeni:

Niistä vartaloista saataisiin naisten puolella minua miellyttävä kun yhdistettäisiin Kuutosnaisen rinnat, viitosnaisen hiukset Ykkösnaisen vartaloon. Miesten puolelta minua viehättää Viitosmies, mutta hänellä on hivenen liian laihat jalat, viitosmieheen kun yhdistäisi kolmosen jalat ja kädet niin a'vot. Miehistä kutonen muistuttaa minua, minulla vain on komeampi elintasomaha ja olen muutenkin komeamman kokoinen.

10 Comments:

At 10:17 ap., Anonymous Tero said...

Erinomainen kirjoitus. Hesarin signaalit ovat todellakin ristiriitaisia. Asenteita ei halutakaan muuttaa, kukas sitten pitäisi Hesarin mainostajat pystyssä?

 
At 12:18 ip., Blogger Zepa said...

Oon ihan samaa mieltä siitä, miten tärkeitä lasten kuuluu olla vanhemmaksi hankkiutuneen ihmisen elämässä - ja valitsin toisen tien.

 
At 6:27 ip., Blogger Johannes Knektman said...

Tero: Signaalit koululaitoksen puolelta ovat myöskin ristiriitaisia, vanhempaintapaamisessa (Sillekin on nykyisin keksitty jokin uusi hiano nimi ja akronyymi) paasattiin hetken aikaa lasten lihavoitumisesta vanhemmille ja meille sanottiin että meidän tulee paiskata kakaramme pihalle leikkimään eikä antaa viettää aikaansa vain tietokoneen ja tv:n ääressä. (Mikä sinällään oli ihan oikea huomautus) Mutta samaan hengenvetoon kerrottiin kuinka paljon oppilasneuvosto oli tienannut karkki-, ja jätskikaupalla, ja että liikuntatunteja tullaan jatkossa vähentämään.

Älä tee niin kuin minä teen vaan kuten sanon...

Zepa: Tuo valinta siitä hankkiiko lapsia vai ei on mykyaikana tietenkin jokaisen oma päätös, mitä monetkaan ihmiset, varsinkaan vanhemman sukupolven ihmiset, eivät tunnu hyväksyvän, joillekin yhteiskunnan täysvaltainen jäsenyys tarkoittaa automaattisesti lasten hankkimista, varsinkin naiselle.

Minua muuten ärsyttävät nämä äitiyden ja isyyden kauppiaat jotka yrittävät selittää ettei elämä ole mitään ilman lapsia. Hitto vie siedän mielummin vaikka Hare krishnojen rama haaarea kuin pienen vauvan äidin äitiyden ylistystä, josta minulle tulee aina mieleen se että hän ylistää äidinrakkauttaan jotta uskoisi siihen itsekin. Ja jos kommentoin asiaa niin nämä äityliinit kertovat minulle etten minä miehenä kuulemma voi mitenkään tietää mitä äidinrakkaus on.

Ai? Mies (Isä) ei rakasta lapsiaan, sitäkö nämä äidit - mammalahkolaiset kuten Birdy oikeaan osuvasti sanoo - tarkoittavat?

Minä tosin olin, näin jälkikäteen katsottuna, aivan liian nuori ja hurjapäinen tullessani isäksi, mutta olemmehan sentään onnistuneet kasvattamaan ainakin yhden tytön onnellisesti aikuiseksi, saas nähdä mitä kahden muun kohdalla käy.

Kappas, huomaan tässä kirjoittavani samaa asiaa kuin mitä äskettäin meilissä Birdylle, talk about one-track mind.

 
At 6:33 ip., Blogger Johannes Knektman said...

"joillekin yhteiskunnan täysvaltainen jäsenyys tarkoittaa automaattisesti lasten hankkimista, varsinkin naiselle."

Otetaanpa uusiksi:

Joidenkin ihmisten mielestä aikuinen, varsinkin ja eritoten nainen, ei ole yhteiskunnan täysivaltainen jäsen ennen kuin hän on lisääntynyt ja kansoittanut maailman. Ja näin ajattelevia yllättäen löytyy joka ikäryhmästä ja yhä enemmän tyttäreni (20v) ikäluokasta, mitä hemmetin paluuta 1970 luvulle olemme tekemässä?

No ei tuo paljonkaan selventänyt asiaa, mutta nyt on mentävä, poika on unohtanut avaimensa kotiin ja seisoo nyt pakkasessa oven ulkopuolella ja kotimatkani ovea avaamaan kestää varttitunnin.

 
At 8:01 ip., Blogger Saara said...

Voi sentään. Olisi ehkä kuitenkin hyvä olla edes jollain lailla armollinen vanhemmille. Lasten tekeminen ei ole kovin muodikasta nykyisin. Eikä niiden kasvattaminen ole näinä aikoina kovin helppoa. Missään tapauksessa lapsien tekeminen ei ole pakollista, eikä aina edes suotavaa.

Mutta tässä postauksessa kehoitettiin ensin pistämään lapset tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle, vaan jo kommenteissa nuoret hormoneissaan hyörivät äitylit pannaan sitten smaasta syystä ojennukseen. Äidin onni on sillä hetkellä juuri se vauva ja hyvä niin; hormonit pistävät luojan kiitos sen vauvan ensimmäiselle sijalle. Lienee ihan biologinen juttukin.

En tiedä miten nuo nuoret äitiparat voisivat parhaiten jokaista ulkopuolista miellyttää, mutta toivottavaa olisi, että kun esitetään toivomuksia siitä, millaisia vanhempien pitäisi olla, etteivät ne toivomukset olisi kovin ristiriidassa keskenään.

Olen pahoillani, Johannes, mutta tämä kyllä saa kiukkuni nousemaan. Niin paljon on äitejä, jotka eivät vauvojaan hoida. Jos ne kerran hoitavat, niin voisiko niitä mammakerholaisia edes jotenkin sietää?

Itselläni on kolme lasta, jotka kaikki on kasvatettu samalla tavalla. Yksi on liian laiha, yksi sopiva ja yksi hieman ylipainoinen. Joka päivä syödään samaan aikaan kotona tehtyä ruokaa ja lapsilla on vain yksi karkkipäivä viikossa. Ylipainoisella ei sitäkään. Olisikin hemmetin kiva tietää, millä niistä kaikista olisi saanut sopivan painoisia kaikkien muiden mieliksi.

 
At 8:17 ip., Blogger Saara said...

Unohdin mainita, että sekä ali- että ylipainoinen harrastavat aktiivisesti jääkiekkoa. Se sopiva harrastaa sitten enemmän näitä henkisiä harrastuksia.

 
At 2:04 ap., Blogger Johannes Knektman said...

Lasten tekemisen ei tulisikaan olla muotia, monasti lapsia tehdään aivan liian heppoisin perustein tajuamatta mitä kaikkea se lapsi tuo mukanaan, mistä yhtenä osoituksena oli muistaakseni Hesarin Kuukausiliitteessä ollut Ensikoti juttu.

Olet Saara oikeassa siinä että puhuessani nuorista hormoneissaan hyörivistä äityleistä olen liian kärkäs arvostelemaan, olen pahoillani, mutta minä nyt vain en jaksa kuunnella tarinoita heidän lapsensa erinomaisuudesta, varsinkaan kun omat lapseni ovat huomattavasti erinomaisempia ;-P

Jatkaakseni aiheesta, niin pienten vauvojen äitejä ärsyttävämpia ovat elämänsä lapsille elävät äidit ja isät.

Tottakai lapsen tulee olla ensisijainen asia elämässä, mutta silloin kun lapsesta tulee elämän sisältö ollaan väärillä teillä.

Tarkoitan näitä äitejä ja isiä - jotka muuten useimmiten vaikuttavat olevan juuri näitä 30+ ikäisinä lapsensa hankkivia entisiä uranaisia, ja -miehiä - joiden elämän ainoa sisältö on lapsi.

Jatketaanpa äitien, mutta vain yhden äitiryhimittymän, lyömistä.

Kaikkein vähiten jaksan näitä äitejä jotka pitävät lapsettomia ihmisiä jotenkin suunnattoman epäonnistuneina yksilöinä, jotka hokevat ettei lapseton ole voinut kokea juuri mitään elämässään.

Näitä äitejä jotka vielä hormonihumalan jälkeenkin toitottavat äidinrakkauden olevan se ainoa oikea rakkaus. Äitejä jotka, tieten tai tietämättään, antavat sen kuvan että mm. isänrakkaus on jotenkin äidinrakkautta vähemmän syvempää (Tuon kuvan antaa se jatkuva äidinrakkauden nostaminen kaikkea muuta rakkautta suuremmaksi), ja jotka vielä lapsen ollessa alakouluikäinen keskittävät kaiken huomionsa lapseen, jolloin miehelle helposti tulee se tunne, että vaimo viis veisaa miehestä - kuten monasti asia taitaakin olla -, hän on sivuseikka ja rakastaakin lapsiaan vähemmän kuin äiti (Eiväthän isät koe - eivät voi kokea, kun eivät ole lastaan kuukausia kantaneet ja synnyttäneet - samanlaista maailmoja syleilevää äidinrakkautta kuin äidit), ja jos mies haluaa vaimoltaan hellyttä tai seksiä ääritapauksissa sanovat: "Mutta meillä on lapsi? Et sä yhtään ajattele lasta?" Ja sitten ihmettelevät kun mies lopulta lähtee pois, mutta se lähteminenhän vain todistaa kuinka vähän mies lapsiaan rakastikaan.

Tarkoitan näitä äitejä jotka elävät elämänsä lastensa kautta, jotka kuvittelevat ajattelevansa lapsensa hyvää mutta monasti unohtavat että sen lapsen ulkopuolella pyörii maailma johon lapsen olisi sopeuduttava. Ja mikäli äiti on aina tasoittanut lapsensa tien ja tehnyt kaiken lapsensa eteen oppii tämä lapsi vain sen että hän on maailmannapa, oppii koska tietyssä kehitysvaiheessaa lapsi luonnostaan kuvittelee olevansa kaikkivoipainen. Ja mikäli lapsi äidin - tai isän, sen puoleen - toimesta jää tähän käsitykseen, pahimmassa tapauksessa aikuisuuteen saakka, tulee hänen ympäristönsä ja hän itse kärsimään siitä.

Ja minulle todellakin tulee näistä naisista se kuva, että he toitottavat äidinrakkautensa hienoutta, jotta se todella toteutuisi.

Minulle tulee kuva, että he ovat epävarmoja omista tunteistaan.

Ja vaikkeivät olisikaan niin mitä tapahtuu kun äiti ensimmäisen kerran huomaakin olevansa raivoissaan, ehkä hetkellisesti jopa vihaavansa lastaan? Sillä sekin tilanne tulee usein eteen, omakin lapsi on vain ihminen, erehtyväinen ihminen. Minä rakastan suunnattomasti lapsiani, mutta on ollut tilanteita jossa olen rakkauden lisäksi tuntenut vähemmän sympaattisia tunteita heitä kohtaan, ja tunnen aina noiden tapahtumien jälkeen suunnatonta syyllisyyttä, miten käy ihmiselle joka on onnistunut itselleenkin vakuuttamaan että lapsi, ja hänen rakkautensa lastaan kohtaan, on täydellinen?

Lasten ja vanhempien suhde on ihmissuhde, kaikkine lieveilmiöineen, toki se on kokemukseni mukaan syvempi suhde kuin mikään muu, jopa syvempi kuin maailmoja syleilevä rakkauteni vaimoani kohtaan (Heh! Yritänkö tässä todistella itselleni rakkauttani?), mutta se joka tapauksessa on vain kahden epätäydellisen ihmisen välinen suhde, ei maailmankaikkeuden perusta.

En tiedä kuinka lapset voi saada normaalipainoisiksi, mutta olen nähnyt niin monia uravanhempia joilla ei ole aikaa edes syödä lastensa kanssa, saatikka tehdä sitä ruokaa tai leikkiä ja pelata lastensa kanssa, että olen kyllästynyt siihen tekosyyhyn ettei aika riitä. (En väitä, Saara että sinä olisit tälläinen ihminen) Minkä lisäksi mielestäni sen sijaan että keskitetään voimia aikuisten elintapojen muuttamiseen olisi keskitettävä resursseja enemmän lasten elintapojen muuttamiseen mikäli haluamme lopettaa kansamme lihomisen.

Muuten, jos lapsi on vain hieman ylipainoinen niin mielestäni tuo nyt ei ole mikään ongelma.

Ylipainolle - kuten mille tahansa, joten tämä lausunto on oikeastaan aika typerä - on aina jokin syy, joko fysiologset syyt (Käsittääkseni hyvin harvinaiset aineenvaihdunta jne. häiriöt) tai ruokavalio, ihan tavallinen liian energian mättäminen sisäänsä lienee yleisin syy, kuten on omassa tapauksessani.

Itse tiedän oman ylipainoni suurimman syyn: Normaalien ruoka-annosten lisäksi vähintäin litra jätskiä päivässä, mutta niin kauan kun ylipainoni on 5-10% luokkaa, eikä se vaikeuta elämääni ja harrstuksiani niin en pahemmin jaksa käyttää voimavarojani painoni pudottamiseen.

Johan tuli pitkä sepustus, mutta en oikein jaksa vääntää tästä omaa postaustakaan.

 
At 6:51 ap., Blogger Johannes Knektman said...

Tuli muuten mieleeni, että miksiköhän naisten hormonitasapainon vaihtelu kelpaa syyksi naisten irrationaaliselle tai rationaalisellekin käyttäytymiselle, mutta miesten tai poikien vastaavat eivät missään tapauksessa ole legitiimi syy heidän käyttäytymiselleen?

Esim. teinipojan elimistössä jyllää jumalaton määrä testosteronia, mutta siitä huolimatta "pojat ovat poikia" - joka voidaan käsittää kuvaukseksi juuri tuosta hormonitasapainon vaihtelusta, varsinkin teinipoikien kohdalla - ei kelpaa poikien käyttäytymisen syyksi?

Mikäli äidin käytös voidaan selvittää "Hormonien jylläämisellä" niin silloin mielestäni pitäisi hyväksyä samasta lähteestä, suvunjatkamiseen liittyvien hormonien jylläämisestä, kumpuava selitys poikien ja miestenkin käyttäytymiselle.

Tosin minun mielestäni moinen ei ole käypä syy kummankaan sukupuolen käyttäytymiselle, meille on suotu järki, sen käyttäminen hormonienkin jyllätessä ei ole kiellettyä.

 
At 11:16 ap., Blogger Saara said...

Minun täytyy nyt vain yksioikoisesti sanoa, etten ole vielä tähän päivään mennessä tavannut kuvauksesi kaltaisia äitejä, enkä tiedä mitä ne mm. kotona miehilleen sanovat kieltäytyessään seksistä :)

 
At 11:29 ap., Blogger Saara said...

Ai niin, minusta 'pojat on poikia' on hyvinkin ollut aina ihmisten mielissä ja sillä on hyvin usein selitetty poikien käyttäytymistä. Ainakin meillä päin.

Hormonien määrän vertailussa pitäisi varmaankin olla jotakin lääketieteellistä pohjaa, joten en ala väittää tästä tämän enempää. En vain ole kokenut vauvojaan hoitavia äitejä minään ongelmana tässä yhteiskunnassa. Pikemminkin asia on toisin päin ja hormonihirmut taatusti marginaalissa, mutta toki sellaiset voivat ongelmiksi joillekin tulla. Minulla ei esimerkiksi ole ollut isosiskoa, joka olisi painostanut ja itse en isosiskona taas ole koskaan tullut ajatelleeksi, että painostaa pitäisi.

Sinänsä jos ajatellaan lastensa kautta eläviä äitejä, niin tuskin kukaan siihen tarkoituksella lähtee mukaan. Varmasti se on tilannekohtaista, johon vaikuttaa oleellisesti niin äidin kuin isänkin osuus. Elämät ovat kovin omanlaisiaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home