Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Köysi yli kuilun

Ehkä nykyisin vanhempiensa arvomaailmaa vastaan kapinoiminen on hankalampaa kuin ennen. Vaikka maailma on lapsuudestani muuttunut, niin minä ja lapseni olemme kasvaneet perusteiltaan samanlaisessa maailmassa, hyvinvointi Suomessa (Tämä tosin on muuttumassa huonompaan suuntaan), kun taas...

...minun ja vanhempieni välissä on jonkinmoinen kuilu.

Vanhempani ovat koko elämänsä ajan tehneet ahkerasti töitä noustakseen huonoista lähtökohdistaan nykyiseen hyvään asemaansa ja yltäkylläiseen elämään ja tämä on aiheuttanut sen, että he katselevat maailmaa materialistisin silmin. Heille työstä saatavan korvauksen suuruus on tärkeämpi asia kuin työssä viihtyminen (Isäni kylläkin rakastaa työtään), kun taas minun kohdallani on juuri päin vastoin. Jollen viihdy työssäni en pysy työpaikassa vaikka palkka olisi suurikin, sillä raha ei minulle ole se suurin motivaattori, oikeastaan se on yksi pienimmistä. Mielummin pienemmällä palkalla mukavassa työssä työpaikalla jossa viihtyy, kuin suurella palkalla töissä jonne meneminen vituttaa joka aamu, toki kaikkia vituttaa työhön meneminen joinain aamuina, mutta joka aamuisena se vie ihmisestä mehut.

Samoin vanhempani katsovat että he ovat verorahoillaan auttaneet ihmisiä aivan tarpeeksi, heillä ei ole mitään halua lisäavun antamiseen, minä taasen katson, kun kerran omaan siihen mahdollisuuden, olevani velvoitettu antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Vanhempieni katsontakannalta katsottuna tuhlailen rahojani kaikenlaisten kolmennenmaailman ihmisten tai eläinten tai ympäristön hyväksi aivan turhaan "Kyllähän valtio käyttää meidän verorahojamme siihen aivan tarpeeksi".

Puolittainen välinpitämättömyyteni rahaa kohtaan johtuu varmaankin siitä että olen koko elämäni elänyt suhteellisen vakaissa oloissa ja minulla on aina ollut kaikki tarvittava (ja vähän enemmänkin) - vaikka välillä olenkin ollut köyhä - kun taas vanhempani lähtivät oloista joita minun on hankala edes kuvitella.

Sota? Puute? Mitä ne ovat?

Kuinka ihminen joka ei koskaan varsinaisesti ole nähnyt nälkää, saattaisi kuvitella miltä se tuntuu? Enkä ole joutunut elämään lapsuuttani sotapakolaisena (Isäni mm. menetti kuulonsa toisesta korvasta pommituksissa ja näki tapettuja ruumiita jo pienenä lapsena), enkä joutunut asumaan useamman sisaruksen ja isovanhemman kanssa samassa talvisin jäätävän kylmässä huoneessa, tai menemään töihin ala-asteikäisenä (Vanhempani eivät ole noista lapsuutensa ja nuoruutensa ajoista pahemmin puhuneet, tietoni olen saanut heidän sisaruksiltaan). Joten vanhempieni tarve tehdä pitkälle tähtääviä suunnitelmia ja säästää useita tuhansia euroja (Luulemma heidän hatävarastonsa on nykyisin kymmeniä tuhansia) "hätavaraksi" on hyvinkin ymmärrettävää, samoin kuin heidän tarpeensa mitata lähes kaikkea taloudellisin perustein.

Mutta se että he yrittävät tunkea minun päähäni omia ajatuksiaan on välillä hyvin ärsyttävää (Älkää puhukokaan siitä että minä tyrkytän omia ajatuksiani lapsilleni, se on ihan eri asia! Mä tiiän kakaroitani paremmin mikä heille on hyväksi, NIH! ;)

Vanhempani eivät ymmärrä miksi ihmeessä annan ilmaiseksi ammattitaitoani, minkä lisäksi käytän satoja euroja taideprojekteihini, heidän mielestään moinen on täysin järjetöntä. Kun yritän perustella asiaa tuntuu kuin puhuisin seinälle, mikään perusteluni ei mene perille. "Mutta voisit saada siitä rahaa" Olisihan/onhan raha kiva lisä muttei se ole pääasia.

Samoin he eivät tunnu ymmärtävän sitä, että haluan siirtää heiltä joskus tulevan perinnön - joka on suhteellisen huomattava - lapsilleni, toki ideani on heidän mielestään hieno ajatus, mutta kuitenkin saan kuulla siitä että enkö halua turvata vanhuuttani yms. vastaavia kommentteja.

En tiedä mitä vanhuuteni tuo tullessaan, mutta minulle riittää kunhan saan ruokaa, vaatteita, katon pääni päälle (Sikäli vaatimukseni ovat kovat että kirjastoni, useampi tuhat nidettä + useampi tuhat sarjakuvaa pitää myöskin mahtua saman katon alle kuin päänikin) ja nettiyhteyden - tai mikä silloin tätä nettiä vastaakaan. Jollen niitä saa yhteiskunnan toimesta aion mennä kuokkimaan vuorotellen jokaisen lapseni luo (Mikä vaatii jonkinmoisen säilytystilan kirjoilleni) ainakin siihen saakka kunnes he heittävät seniilin ja sekopäisen isänsä vanhainkotiin kiusattavaksi.

En siis jaksa vielä miettiä mitä tapahtuu joskus 30-40 vuoden päästä, se aika tulee kun on tullakseen ja silloin pärjätään sillä mitä on tarjolla, ja olen koko elämäni ajan hitaasti mutta varmasti vaurastunut, näillä näkymin mnulla on vanhuksena ihan tarpeeksi varallisuutta ihan omastakin takaa.

Eli se kuilu välillämme on kaksiosainen:

- Vanhempani miettivät asioita rahan kannalta - mikä ei tarkoita etteivätkö he muutakin miettisi. Minä taas mietin asioita henkisen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden kannalta.

- He suunnittelevat asioita vuosien, ja vuosikymmenten päähän, minä taasen - mikäli oikein suunnitelmallisella päällä olen - jaksan miettiä puolen vuoden päähän (Toki lainojenmaksukyky on mietittävä tarkoin).

BTW: Zarathustra oli yksi vaikuttavimmista lukuelämyksistäni nuornamiehenä (tekisi mieleni kirjoittaa nuoramiehenä).

4 Comments:

At 10:28 ip., Anonymous Tero said...

Oikeasti virkistävää nähdä, että vielä nykyäänkin on ihmisiä, joille raha ei merkitse juuri mitään.

 
At 10:23 ap., Blogger Johannes Knektman said...

Öh, saat sen kuulostamaan paremmalta ja epäitsekkäämmältä kuin se onkaan, toki raha kiinnostaa, ketäpä ei? Mutta enemmän kuin raha minua kiinnostaa perheeni ja oma hyvinvointi ja viihtyvyys.

Ja viihtyvyyteen on luettava eritoten vapaa-ajan määrä ja viihtyvyys töissä, joten olen mielummin pienehköllä palkalla valtion hommissa, kuin isommalla palkalla asiantuntijan hommassa jota Nuukiakta minulle taannoin tarjottiin, sillä tiedän mitä se homma on: Pitkiä päiviä, jatkuvaa matkustelua, ja jatkuvaa stressiä, ei kiitos, pitäkööt hommansa.

 
At 5:21 ip., Anonymous Tero said...

No nykyään enemmistöä kiinnostaa raha paljon enemmän kuin hyvinvointi. Ainakin näyttää siltä. On mukavaa lukea muunkin kuin rahan sanelemista valinnoista.

 
At 11:33 ap., Blogger Sari said...

Tero on kyllä oikeassa. Yhä enemmän näkee ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisessa kierteessä:
pitää käydä töissä, mutta sitä vasten tarvitsen auton, ja vaimokin tarvitsee auton, että se voi käydä töissä, mutta sitten onkin pakko käydä töissä, että voi maksaa kaksi autoa, että voi käydä töissä. Ja sitten istutaan kaksi tuntia päivässä ruuhkassa siinä autossa, jonka on voinut ostaa, koska käy töissä, jonne pitää mennä autolla.

Se on elämän laatua.

 

Lähetä kommentti

<< Home