Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Väkivaltaa!!!

Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys että miehiä saa hakata. Monesti toistetaan lausetta, ja olen kuullut tämän mm. sosiaalityöntekijän suusta: Naisia ja lapsia ei lyödä! Mikä siis tarkoittaa sitä, että miehiä saa lyödä, mikäli miehet haluttaisiin rajata väkivallan ulkopuolelle kuuluisi tuo lause: Ihmisiä ei lyödä.

Miehiin kohdistuva väkivalta - kenen tahansa taholta - on siis yleisesti hyväksytty asia, joka tuntuu olevan vain on yksi osa sitä miehenä olemista. Mikäli mies saa turpaansa on hänen vain purtava hampaansa – mikäli niitä on jäänyt jäljelle¹ – yhteen ja kestettävä, valittaa saa vasta sitten kun joutuu sairaalapetiin, kunhan muistaa ettei aivotärähdys vielä ole aivan tarpeeksi hyvä syy valittamiseen, vähintäin kallonmurtuma sen pitää olla.

Ja lähes aina, ei vaan käytännössä aina, miehen kohdatessa väkivaltaa oletus on että olet itse ainakin osasyyllinen tapahtuneeseen.


Persoonani tai ulkonäköni ärsyttää nuorisoa.


Minulle ihmisten väkivaltaisuus on ongelma, sillä joudun vähän väliä nuorten, 20-25 vuotiaiden, poikien ja tyttöjen väkivaltaisuuden kohteeksi.

Miehet haastavat riitaa kanssani ja välillä tönivät ja lyövätkin, ilmeisenä tarkoituksenaan saada minut tappelemaan kanssaan. Kumma kyllä lähes poikkeuksetta kyseessä on itseäni huomattavasti pienempi mies, aivan kuin heillä ei olisi minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Ja koska tiedän etten voi tapella heidän kanssaan², annan asian yleensä olla, pahimmissa tapauksissa puhun itseni pois tilanteesta.

Ja tasa-arvoisesti myöskin samanikäiset naiset tulevat haastamaan riitaa, he tosin tekevät sen yleensä vain vittuilemalla, mutta kyllä hekin osaavat lyödä ja mikä inhoittavinta, he osaavat aiheuttaa pirullista kipua potkimalla yllättäen sääriluuhun. Mielummin minä kestän miehiltä muutaman ylävartaloon kohdistetun kovankin lyönnin, ne voin aina torjua jollen väistämään kykene, mutta äkkiarvaamatonta potkaisua sääreen ei yleensä ehdi väistää, eikä oikein voi vahingoittamatta toista torjuakaan, minkä lisäksi se luuhun potkaisu sattuu niin saatanasti.

En tiedä mistä moinen johtuu. Olisiko kyse ulkonäöstäni? Lauantaina joku sanoi minulle että olen Punkkarin ja Helvetin Enkelin ristisiitoksen näköinen, ehkä moinen ärsyttää 20-25 vuotiasta nuorisoa?


Aktivistien miehiin kohdistuvan väkivallan...

...vähättelystä.

Auta armias, mikäli menet puhumaan miesten kohtaamasta väkivallasta jossain porukassa jossa on näitä aktivisteja (En tässä nyt tarkoita pelkästään feministejä, vaan ihan mitä aktivisteja tahansa, oli kyse sitten luonnon-, eläinten-, tai mink'tahtojaan­-suojelusta) mukana, keskustelu siirtyy hetkessä naisten kohtaamaan perheväkivaltaan, joka toki on iso ongelma en vähättele sitä yhtään, mutta mitä sillä on tekemistä miesten kohtaaman (katu/ravintola)väkivallan kanssa? Ja miksi perheväkivaltaa kokevat miehet unohdetaan keskustelusta tyystin?

No jaa, kuten sanoin, miehillä ei ole oikeutta valittaa mikäli heitä pikkusen hakataan tai tapetaan.

(Hmmm? Justiinsahan minä tässä valitan...akkamainen mies, vai mitä? Ja jollen ole akkamainen niin ainakin misogyyninen, eikö?)


Vaikene väkivaltainen nainen!


...nimittäin väkivaltaisuudestasi, niin vaikenee yhteiskuntakin.

Syystä tai toisesta naisten väkivalta on yhä edelleen pitkälti vaiettu ongelma ja vaikka siitä aina silloin tällöin puhutaankin, niin perheväkivallasta puhuttaessa hyvin harvoin edes mainitaan naisten väkivaltaisuutta, jos mainitaankin niin yleensä puhutaan naisten lapsiinsa kohdistamasta vakivallasta. (Joka muuten on yleisempää kuin miesten lapsiinsa kohdistama väkivalta: Vuosina 1970-94 sai Suomessa henkirikoksen uhrina surmansa 292 alle 15-vuotiasta lasta. Äiti todettiin tekijäksi 41 prosentissa ja isä 26 prosentissa tapauksista, )

Ensi- ja turvakotien liiton aloittaessa Vaiettu naiseus -kampanjan olivat – ilmeisesti, sillä lähteenäni on vain Stakes/Dialogi ja muutama muu lehtileike – useat naisjärjestöt vaatineet valtiota vetämään moiselta projektilta rahat poijes - se kun veisi huomiota suuremmalta ongelmalta: Miesten naisiin kohdistamasta väkivallasta, vaikuttaakin siltä että ainakin tuolloin naisjärjestöt halusivat lakaista naisten väkivaltaisuuden peiton alle ettei vain saataisi kuvaa etteivät naiset olekaan väkivallattomia Gandhi-pyhmiyksiä (Äiti Teresa ei tässä sovi esimerkiksi).

Minkä lisäksi joitain tilastoja voidaan ilmeisesti muokata sellaiseksi kuin mitä halutaan: Amnestyn Joku Raja! -kampanjassa puhutaan 20-30 naisen kuolevan vuosittain perheväkivallan uhrina, samoin Diakonia-ammattikorkeakoulun Sosiaalialan yliopettaja Terhi Laine kirjoittaa Sosiaaliraportissa että "Tiedämme, että Suomessa noin 20 naista vuosittain kuolee parisuhdeväkivallan uhrina." (Sivumennen mainiten, tuo Terhi Laineen teksti toi elävästi mieleen sukupuolivaltateorian ja ROKSin hihhulit) kun taas Tilastokeskuksen ”Väkivallan uhrina kuolleet tekijän mukaan 2002-2003” tilastojen mukaan oikeat luvut ovat Wikipedian mukaan (En pikaisella haulla löytänyt tuota tilastoa Tilastokeskuksen sivuilta):
2002 Miehet 4 (21%)
Naiset 15 (79%)

2003 Miehet 5 (28%)
Naiset 13 (72%)

Eli lukuja on ilmeisesti hivenen, mikäli kaksinkertaistamista voi hiveneksi kutsua, liioiteltu.


Lissee omia kokemuksia


Minäkin olen "saanut" kokea naisen taholta eräänlaista perheväkivaltaa (Huvittavaa huomata kuinka itsekin vähättelen tapahtumaa: eräänlaista...). Asuin 20 vuotta sitten hetken aikaa pienehkön (n. 170cm/60kg) naisen kanssa, ja jo seurustelun alkuvaiheessa panin merkille hänen tapansa raivostua mitä ihmeellisimmistä asioista, mutta ennen yhteenmuuttoa se ei ollut ongelma, mitä nyt joskus sain muutamia mustelmia olkapäihini joilla torjuin lyönnit mutta moinen lyöminen oli kokemukseni mukaan aivan normaalia toimintaa (naisiltakin).

Mutta kun hän menetti asuntonsa ja minä ystävällisenä sieluna otin hänet omaan kämppääni asumaan alkoivat ongelmat. En jaksa kuvailla tuota neljää kuukautta sen kummemmin, kuin että jossain vaiheessa huomasin aina kotonaNI ollessani olevani varuillani, haistelin jatkuvasti ilmapiiriä ja pidin suulaan suuni kiinni³, en uskaltanut puhua.

Mutta, koska olin jo kerran aiemmin asunut väkivaltaisen ihmisen kanssa – tuolloin kyse oli miehestä – tajusin ettei homma voi jatkua näin ja heitin hänet pihalle asunnostani , tein siis jotain mitä monet perheväkivaltaa kokevat ihmiset eivät uskalla tehdä, tai kykene tekemään. (Hmmm? Miksi muuten ei saa sanoa alan tekemään? Ok se kuulostaa minunkin korvaani huonolta, mutta mikä ihme sen kieli-, tai mieliopillinen perustelu on?)

Joten siis ymmärrän hyvin että perheväkivalta on lamauttava asia, ja olen ehdottomati noiden sitä kitkemään pyrkivien kampanjoiden takana, mutta miksi noita lukuja vääristellään? Eikös Jumal'auta nuo todellisetkin luvut (Etsikää ne itse, en jaksa vaivautua, tämä on blogihöpinää, ei mikään "virallinen" mielipidekirjoitus ja minä olen laiska, jo ajattelu aiheuttaa väsymyskohtauksia) ole aivan tarpeeksi kammottavia?

------------------------

Ai niin, muistaessani: Kiitoksia Birdylle, oli erittäin mukavat pippalot, ikävä vain että meidän piti lähteä aivan liian aikaisin (klo 01:00) ehtiäksemme viimeisellä kyydillä kotiin, sen siitä saa kun asuu landella.
------------------------

¹ Voin muuten kokemuksesta kertoa, että nuuskaaminen kannattaa, mikäli siis haluaa tuhota etuhampaansa...

² 18 vuotta sitten Helsingin asemalla pieni humalainen mies potkaisi minua takaraivoon ja kun vielä olin potkusta tokkurassa yritti hän uudelleen potkaista minua jolloin hermostuin ja heitin hänet päin junaa. Oikeudessa sain yhteensä 6000mk sakot ja korvausmaksut, sillä "Eihän noin pieni poika noin ison miehen kimppuun käy", opin siis kerrasta ettei minun ole mitään järkeä tavoitella apua oikeusjärjestelmältämme - kärsin muuten yhä edelleen tuon potkun aiheuttamasta vammasta.

³ Mitä ihmiset jotka minut tuntevat eivät välttämättä usko ;-)

4 Comments:

At 1:26 ip., Blogger Sari said...

Naisten väkivalta ja erityisesti äitien lapsiinsa kohdistama väkivalta on jonkinlainen tabu, eikä ainoastaan Suomessa. Mutta tosiasia kai on, että jos miehet ovat useimmin väkivallan uhreja, ovat he useimmin myös tekijöitä. Ei nyrkeillä kommunikonti ole kai mikään miesten ominaispiirre, mutta edellinenkin kirjoituksesi heijasteli juuri sitä, että miesten (keskinen) väkivalta on hyväksyttyä. Tai hyväksytympää (?).

Itse en ole hevipunkkarin näköinen,joten en kohtaa kuvaamiesi kaltaisia ongelmia, mutta olen joskus ollut seurueessa, jonka jäsen on ulkonäöllään "provosoinut"; olen vakuuttunut, että ne jotka herkästi "provosoituu", ovat niitä, joille pieni nyrkkitappelu on hauska ajanviete, ei tuomittava käytöksen alennus. Kysy vaikka lappilaisilta, miten siellä vietetään kapakkailtaa!
(Kuulopuhettahan tuo on, mutta muinoin lappilainen opiskelijakaveri(tyttö) ihmetteli kuinka etelässä ei koskaan näe kunnon kapakkatappeluita)

 
At 1:52 ip., Blogger Johannes Knektman said...

Totta kyllä syystä tai toisesta miesten keskinäinen väkivalta on hyväksytty osa (miehen) elämää. Ylipäätään jostain syystä väkivalta on joissain tilanteissa jopa hyväksytty itseilmaisun muoto miehelle ja se, jos mikä, on pelottavaa, onko sitten ihme jos miehet hakkaavat vaimojaan, jos heille on koko lapsuuden ja nuoruuden opetettu että väkivalta on hyväksyttävää?

Ja koska joudun jatkuvasti kärsimään siitä (ja en ainakaan tiedostaen yritä provosoida, mutta totta kyllä suomalaiselle epänormaali puheliaisuuteni saattaa sekin olla, ulkonäköni lisäksi, joidenkin ihmisten mielestä provosoivaa) mietin sitä miksi näin on? Missä vaiheessa Suomalaiset hyväksyivät väkivallan (Ja tolkuttoman juopottelun) huvittelukeinoksi?

Minut on kasvatettu siihen että väkivalta on aina pahasta, joten mielummin lähden karkuun, varsinkin kun pelkään että mikäli lyön satutan pahasti lyöntini kohdetta.

Mutta omakin asenteeni on sikäli epä-pasifistinen, että mikäli pakokeinoa ei ole, niin kyllä minä silloin puolustaudun väkivalloin, mutta minun on oltava varovainen, sillä nyrkkeily-, ja karateharrastusten antamat taidot voivat olla hyvinkin vaarallisia, vaikken noita em. lajeja ole vuosiin harrastanutkaan.

 
At 12:00 ip., Blogger Mette said...

Minusta on vaikea ymmärtää tätä (monien) miesten väkivaltaviihdettä. Olen itse ollut näkemässä eräissä pikkujouluissa, miten - kun tappelu alkoi - täysin asiaa tuntemattomat miehet tulivat ovesta, näkivät lattialla äheltävän joukon, hihkaisivat ja heittäytyivät mukaan tiimellykseen. Samanlaisesta käytöksestä voi lukea vaikkapa Wilbur Smithin kirjoista.

Toisaalta naistan oletettu väkivallattomuus on lähinnä kulttuuripiirre, ja yhä useammin saa lukea uutisista naisväkivallasta. Oma edesmennyt sisareni (rauha hänen sielulleen) oli pelottavan väkivaltainen humalassa. Mieheni, jonka periaatteen mukaan herrasmies ei koskaan lyö naista, sotkeutuu kummallisiin kahakoihin lievässä humalassa (vaikka jostakin syystä hän harrastaa alkuaan murrosikäisiä kepposia, jotka saavat minut todella tuskastumaan, kuten kerran, kun hän tukki ravintolan vessan vessaperirullalla ja katkaistulla vessaharjalla, koska laskussa oli huijattu, ja riemusta hihkuen tunnusti minulle myöhemmin; tarpeetonta sanoa, että minä en hihkunut).

 
At 6:00 ap., Blogger Johannes Knektman said...

Nuorempana huomasin että vaikkeivät naiset varsinaisesti osallistuneet väkivaltaisiin tekoihin läheskään samoissa määrin kuin pojat/miehet, he näyttivät mielellään katsovan erittäinkin väkivaltaisia tappeluita. Eivät tietenkään kaikki, kuten eivät kaikki miehetkään nauti väkivallasta.

Väittäisinkin että naiset ja miehet ovat keskimäärin aivan yhtä väkivaltaisia, miehille vain sen väkivallan julkisesti esiintuominen on sallitumpaa joten se on myöskin näkyvämpää.

 

Lähetä kommentti

<< Home