Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Homoseksuaalit muslimilasten ryöstäjiä ja raiskaajia

Pieni lisäys juttuun (Kiitoksia Siren):

Mielenosoitus rajaavaa lakia vastaan torstaina 12.10. klo 17 Eduskuntatalon edessä.

Lakivaliokunta on nyt sitten päättänyt kieltää hedelmöityshoidot yksin eläviltä naisilta ja naispareilta perustellen asiaa "yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla".

Jaha? Naisparit eivät sitten kuulu yhteiskunnan arvojen piiriin (En tässä edes viitsi mainita yksinhuoltajien suurta määrää jne.)? Entäpä lesbojen lapset, saako heitä jatkossa kiusata yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla?

Mielenkiintoista kuinka yhä edelleen 2000-luvulla on täysin hyväksyttyä mätkiä seksuaalisesti poikkeavia päähän herranties millä perusteilla ja nyt omalla - hienovaraisehkolla - tavallaan lakivaliokuntakin tekee sen. Mutta onhan tuo nyt ymmärrettävää, että vallitsevat arvot ovat tuollaisia, kun kerran homot ja lesbot saa rinnastaa ”ryöstäjiin ja murhaajiin” ja ”lasten hyväksikäyttäjiin” ja homoseksuaaleja saa syyttää siitä että heiltä puuttuu halu lähteä hoitoon jossa heidän seksuaalinen kieroutumansa "korjataan".

Tekisi mieleni kirjoittaa mielibidéékirjoitus jossa vaaditaan heteroita menemään seksuaalisen kieroutumansa korjaavaan hoitoon, enköhän minä jostain löytäisi jonkin tutkimuksen - tai anekdootin tutkimuksesta - jossa todetaan pääosan ihmisistä olevan biseksuaaleja.

Kuten aiemmassa kirjoituksessa jo mainitsin, niin isoissa kaupungeissa, varsinkin pääkaupunkiseudulla, homoseksuaaleja suvaitaan, mutta homojen ei pahemmin kannata lähteä maaseudulle julkisesti toisistaan kädestä pitämään, sillä siellä nämä lakivaliokunnan "vallitsevat yhteiskunnalliset arvot" jylläävät ja pahimmassa tapauksessa mylläävät homoseksuaalin sairaalakuntoon. (Jep, olen heinähattujen yhteisöjä - en yksittäisiä ihmisiä - kohtaan ennakkoluuloinen)

Pari esimerkkiä näistä vallitsevista arvoista löytyy tämänvuotisista JSN:n päätöksistä, sieltä löytyy tälläiset IHQ:t päätökset:

Päätös 3594/SL/06

"Lapin Kansan mielipidekirjoittaja asettaa Raamatun avulla homo- ja lesboliitot luonnonvastaisiksi, häpeällisiksi ja sopimattomiksi. Kirjoittaja kertoo myös toisesta lukemastaan kirjasta, jossa ryöstetään ja raiskataan värillisiä muslimilapsia. Ryöstäjät ja raiskaajat myös tappavat lasten vanhempia. Kirjoittaja rinnastaa sukupuoliset vähemmistöt näihin rikollisiin."

Tuo tarkoittanee sitä, että lehdet saavat julkaista minkälaisia mielibidéékirjoituksia niitä huvittaa, kunhan kirjoittajat muistavat perustella, anteeksi korjaan: hakata vastustamiaan asioita (Perhe)Raamatulla päähän tai perustella niitä lapsen edulla? Milloinkahan Suomessakin joku pedofiili keksii perustella sairaita taipumuksiaan "lapsen edulla", ja ilmeisesti tällöin hänkin saa kirjoituksensa lehdissä julkaistuksi? (Jos kerran mennään kärjistysten tielle, niin mennään kunnolla)

ja toinen päätös:

Päätös 3663/SL/06

"Uutispäivä Demarin kolumnisti käsittelee sukupuolisia vähemmistöjä, heidän oikeuttaan hedelmöityshoitoihin ja näiden aiheiden ympärillä käytävää julkista keskustelua, jossa kolumnistin mielestä sivuseikaksi on jäänyt lapsen etu. Kirjoittajan mielestä keskustelussa on lasta pidetty samanlaisena aikuisten lemmikkinä kuin kissaa tai koiraa. Hän kuvaa tilannetta yököttäväksi. Kolumni puolustaa voimakkaasti lapsen oikeutta biologiseen isään tai ainakin tietoon isästä."

Tässä ei edes ole kyseessä mielibidéékirjoitus, vaan oletettavasti vakituisen ja palkallisen avustajan kirjoituksesta. Jollain tasolla vielä ymmärrän mielibidéékirjoituksen julkaisemisen, vaikkakaan sekään ei kovin järkevää lehdeltä ole - saattaa tietenkin olla, että Lapin Kansan lukijakunta on senverta homofobista, että moisen kirjoituksen julkaiseminen onkin levikin kannalta hyvä idea - mutta sitä voisi olettaa, että päätoimittaja tms. puuttuisi kolumnistin kirjoituksiin, minulle ainakin tulee mieleeni, että koska asiaan ei ole puututtu on tuo homofobinen linja Uutispäivä Demarin virallinen linja.

Toisaalta saahan aina valittava, itseään plagioiva Laitiskan ämmäkin jatkuvasti ininälleen tilaa Iltalehdessä.

Ja kolmas päätös:
3558AB/KL/05

"Uuden Rauman kolumnissa käsitellään isän roolia. Tekstin kirjoittajan mukaan sukupuoliset vähemmistöt toimivat itsekkäästi, eivät ajattele lasta ja muista poikkeavina antavat väärän perhemallin lapselle. Kolumni puolustaa voimakkaasti perinteistä perhemallia eikä tahallisesti halvenna sukupuolisia vähemmistöjä.

Kärkevästä sävystään huolimatta kirjoittaja esittää mielipiteet suhteellisen asiallisesti. Kolumnin voimakkaan moralisoiviakin käsityksiä pitää voida sietää tämäntyylisissä kirjoituksissa. Isänpäiväkolumni tuo esiin isän vahvuuksia, eikä leimaa yksipuolisesti sukupuolisia vähemmistöjä."

En tosin ole ko. juttua lukenut (Ja epäilen ettei siinä lainkaan kommentoitu homoisyyttä), mutta tuosta päätöksestä minä saan sen käsityksen, että homous ja isyys eivät sovi yhteen, ja että homoisiä ja lesboäitejä saa epäillä huonoiksi vanhemmiksi vain heidän seksuaalisen suuntautumisensa johdosta. Mutta minä olenkin ehkä hivenen yliherkkä tämän asian suhteen.

Toisaalta JSN on antanut langettavankin päätöksen:
Päätös 3546BCDF/KL/05

Mutta tuo olikin löytämistäni seksuaalivähemmistöjä koskevista päätöksista ainoa jossa tuomio oli langettava, mikä johtunee kirjoittajan päätoimittajan asemasta ko. lehdessä. Mielenkiintoista on se, että tuossa tapauksessa kirjoittaja on käyttänyt suhteellisen kovaa kieltä muttei kuitenkaan yhtä kovaa kuin Lapin Kansan tapauksessa.

Ylipäätään mitä olen tässä iltapuhteina lueskellut JSN:n päätöksiä tuntuu kuin niissä ei olisi mitään linjaa, samankaltaisesta kirjoittelusta tulee toisinaan langettava, toisinaan vapauttava päätös, mieleen juolahtaa ajatus siitä että päätösten tekijöillä on suosikkinsa perheensä...ei kun siis lehtien joukossa.

2 Comments:

At 4:45 ip., Anonymous Anonyymi said...

Olen itsekin kiristellyt hampaitani tuon uutisen vuoksi. Vai että "yhteiskunnassa vallitsevat arvot"! Jos tämä päätös menee läpi, se pitää kyllä huolen siitä, että lesboparit (ja muut seksuaalivähemmistöt) nähdään jatkossakin poikkeavina toisen luokan kansalaisina. Yhteiskuntamme voisi olla aika karu paikka, jos kaikki lait säädettäisiin "yhteiskunnassa vallitsevien arvojen" pohjalta, varsinkin kun päätökset pohjautuvat tunneperäisiin ennakkoluuloihin. Tätä päätöstä ei ole voitu tehdä järkisyiden perusteella. Tutkimusta lesbovanhempien perheiden lapsista löytyy jo runsaasti ja se on harvinaisen yksimielistä siitä, että lesbovanhemmat voivat kasvattaa lapsistaaan aivan yhtä tasapainoisia (tai tasapainottomia) yksilöitä kuin heterotkin.

Asian tiimoilta järjestetään muuten mielenosoitus torstaina 12.10. klo 17 Eduskuntatalon edessä. Lisätietoja saa täältä: http://www.toivottulapsi.com/

 
At 6:57 ip., Blogger Johannes Knektman said...

Minä en tuonne miekkariin pääse, olen tuolloin Järvenpäässä, mutta geenipoolistani osa ilmestyy sinne, tyttäreni nimittäin ilmoitti olevansa menossa sinne.

 

Lähetä kommentti

<< Home