Biseksuaalinen identiteetti, vai onko?

Yritän joskus jäsennellä ajatukseni tuosta uskon tunteesta paremmin kuin edellisessä postauksessa. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt uskontoa enemmän kuin tarpeeksi, sillä lupauduin tekemään ammattilaisystäväni kanssa sanoituksen kuorolauluun...tai pikemminkin kuoroteokseen, sillä se on jo sen verran pitkä ettei se enää ole pelkkä kuorolaulu, vaikka ne voivatkin olla hyvinkin pitkiä. Ja evästyksesi saimme vain, että sanoitus saisi mielellään olla hienovaraisesti uskonnollinen.

Mutta lukiessani edellistä räpellystä lävitse, jäin miettimään toista asiaa, nimittäin seksuaalisuutta(ni).

---

Minun piti kirjoittaa tästä jo aiemmin, katsottuani Homo-Suomen historia dokumenttisarjan, joka nimensä mukaisesti keskittyi vain homoaktivismiin Suomessa. Siinä mainittiin biseksuaalit vain kerran ja silloinkin kontekstista sai sen käsityksen kuin biseksuaalisuus olisi vain välivaihe jonka jälkeen ihminen myöntää olevansa joko homo-, tai heteroseksuaali.

Kokemani identiteettikriisit saattavat tuntua triviaaleilta ihmisestä, joka on aina - teini-iän myllerystä ehkä lukuunottamatta - tiennyt seksuaalisen suuntautumisensa, mutta voin vakuuttaa etteivät ne minulle olleet mitenkään helppoa purtavaa.

Ensi alkuun pieni huomio luonteestani: En koskaan ole pitänyt mistään mikä on määrätty tehtäväksi jollain tavalla, tai jota pidetään oletuksena, normaalina tapana elää ja olla. Olen niin kauan kuin jaksan muistaa ollut tavalla tai toisella kapinallinen ja erikoisuuden tavoittelija. Itse asiassa eräs ystäväni pitää seksuaalisuuttani yhtenä erikoisuuden tavoitteluni osana. Ehkä näin onkin, mutta siinä tapauksessa erikoisuuden tavoitteluni on mennyt jo niin pitkälle, että se tunkeutuu jo fantasioihini ja uniini, mikä ei sekään ole mitenkään ennenkuulumatonta.

Minua on sanottu, ja olen itsekin kutsunut itseäni biseksuaaliksi. Minulla on ollut suhteita sekä miehiin, että naisiin, suurin osa seksikumppaneistani on ollut miehiä, mikä johtuu siitä, että miehet lähtevät helpommin yhdenyön suhteisiin. Pitkäkestoisin suhteeni - nykyinen, yhä edelleen jatkuva parisuhteeni - on ollut heteroseksuaalinen. Mutta en vieläkään, keski-ikäisenä, tiedä mihin lokeroon itseni tunkisin, en oikeastaan koe olevani biseksuaali, mutta en myöskään koe olevani hetero-, tai homoseksuaalikaan.

Synnyin aikana, jolloin homoaktivismi oli juuri nostanut päänsä pensaasta, tai pikemminkin yleisistä vessoista ja kellareista, varhaislapsuudessani homoudesta tuli laillista ja ollessani teini-ikäinen se poistettiin sairausluokituksista. Olen aina tiennyt olevani erilainen kuin muut, en kuitenkaan lähtisi sitä tarpeettomasti korostamaan kuten monet homot tuossa mainitsemassani dokumentissa tekivät, uskon, että kaikki me lapsena ja etenkin teini-iässä koemme olevamme erikoisia ja muista poikkeavia.

Ensimmäinen ihastukseni oli tyttö, ensimmäiset haparoivat seksikokemukseni koin hikisessä aitassa tytön kanssa (Ah, tuo maalaisromanttinen idylli! Vain heinälato olisi ollut idyllisempi paikka.), ensimmäinen vakava ihastukseni oli poika, ja vaikkemme koskaan harrastaneetkaan keskenämme seksiä, leijui välillämme lähes silminnähtävä seksuaalinen värinä, hänen kanssaan koin ensimmäisen kiihkeän orgastisen suudelmani (Kyllä, sellaisiakin on. Alla muuten piirtämäni kuva, jonka löysin vanhempieni ullakolta ja joka todennäköisesti on tuolta ajalta.) ja hänen lähdettyään ensimmäiset sydänsuruni. Tuolloin pelkäsin olevani homo, ja kerroinkin epäilyksistäni ystävälleni - jonka luulin olevan hyväkin ystävä - joka taas kertoi asian eteenpäin koulussa ja yht'äkkiä kaikki koulussamme tiesivät minun olevan homo. Mistä tietenkin oli seurauksena kiusaamista, mutta jälkikäteen katsottuna yllättävän vähäisessä määrin, minua suojelivat kolme seikkaa: kuuluin jo tuolloin, kahdeksannella luokalla, koulun isoimpien poikien joukkoon, olin koulun pelle ja eniten minua suojeli se, että ystäväni olivat koulun raggaripoikia ja hivenen yllättäen he eivät välittäneet huhuista, vaan puolustivat minua. (15 vuotta myöhemmin tapasin heidän johtajansa ja hänen poikaystävänsä homokapakassa...) Mutta tästä huolimatta koin viimeiset kaksi vuotta koulussa niin paljon kiusaamista, etten pahemmin koulussa viihtynyt ja keskiarvoni tipahti kohtuullisesta 8,6:sta 5,8:aan.

Elin siis teini-ikäisenä siinä kuvitelmassa, että olen homo ja jossain 15-16 ikävuoden paikkeilla olin kehittänyt itselleni jonkinlaisen liitoksistaan natisevan homoidentiteetin. Joka sekin ällistyksekseni mureni kun ammattikoulussa ihastuin tyttöön, vieläpä juuri heteropoikien seksuaalifantasioiden kohteeseen, koulun isorintaisimpaan ja kauneimpaan tyttöön. Ja suorasukaisena poikana otin ja menin juttelemaan hänen kanssaan, minkä seurauksena me seurustelimme vajaan vuoden verran, ja harrastimme erittäin paljon, erittäin kiihkeää, seksiä. Tässä vaiheessa olin aivan ulalla, tuolloin ei biseksualismista puhuttu missään, olin tosin törmäännyt lyhyeen mainintaan siitä etsiessäni tietoa homoudesta.

Jouduin siis jälleen miettimään seksuaalisuuteni uudelleen ja loin biseksuaalisen identiteetin, jos sellaista nyt onkaan olemassa.

Kun sitten jätin ammattikoulun ja ilta-lukion kesken, lähdin ovet paukkuen kotonta ja hankin oman asunnon ja työpaikan, harrastin huomattavissa määrin irtosuhteita (Uskon muuten, että tuossa iässä kaikki - ainakin pojat - käyttäytyisivät tuolla tavalla, mikäli heille suotaisiin siihen mahdollisuus.), käyttäydyin kuin joidenkin lukemieni vanhojan biseksuaalisuutta käsittelevien kirjojen kuvaama kyltymätön bisse joka ei välitä siitä mitä nai kunhan vain saa seksiä. Ja kun 18 vuotiaana rakastuin ensimmäistä kertaa, rakastuin mieheen, jonka kanssa minulla oli on-off suhde kolmen vuoden ajan, asuimme yhdessä jonkin aikaa. Tämän suhteen aikana en juurikaan kiinnostunut naisista, syrjähyppynikin olivat kaikki miehiä ja tulinkin siihen tulokseen, että tuo bisseys oli vain kehitysvaihe ja olin sittenkin homo. Ja elin tyytyväisenä homona ja säilytin uskon homoudestani vielä kun suhteemme särkyi.

Olin siis parikymppiseksi päästyäni käynyt useita identiteettikriisejä. Ja vielä yksi oli edessä: Rakastuin naiseen, nykyiseen vaimooni.

Ja nyt hänen kanssaan eläessäni olenkin siirtynyt enemmän heterouden puolelle. Aluksi olin jälleen kerran ymmälläni, vaikka siihen astinen elämäni viittasi siihen, että olen biseksuaali en oikein kokenut sitäkään oikeaksi tulkinnaksi, minä vaihdoin seksuaalista suuntautumistani kuin kameleontti. Päässäni pyöri ajatus: Mitä helvettiä minä oikein olen?

Tässä vaiheessa kehitin teorian, että jos tehdään jana, jonka toisessa ääripäässä on heterous ja toisessa ääripäässä homous, niin minä liikun tuolla janalla aina kulloisenkin partnerini sukupuolen mukaan. Jos elän miehen kanssa olen lähempänä homoutta, ja jos elän naisen kanssa olen lähempänä heteroutta. Mutta muutaman vuoden päästä huomasinkin äkkiä fantasioivani ja näkeväni märkiä unia miehistä. Ja seuraavana yönä naisista. Ja niin edelleen. Täyttäessäni kolmekymmentä luovutin seksuaalisuuteni lokeroimisen yrittämisen ja totesin, että olen vain seksuaalinen olento, mitä väliä sillä on mihin kohtaan janaa sijoitun?

Nykyisin en enää lainkaan halua luokitella seksuaalisuuttani, minä vain olen ja elän.