Tuomiokapituli vs. Markku Koivisto

Olen sanatarkasti sattuneista syistä ollut tietokoneiden tavoittamattomissa, ellei sitten sairaalan vimpaimia katsota tietokoneiksi, mutta ei niillä ainakaan vielä voi potilaat surffata netissä.

Vantaan Laurin pääkirjoituksessa Pauli Juusela kirjoittaa Nokia Mission papin Markku Koiviston erottamisprosessista. Tampereen hippakunta on alkanut tutkia Koiviston oppien oikeellisuutta neljän ihmisen kantelun perusteella mikä tuntuu ylilyönniltä, mutta luultavasti Koiviston Nokia Missio on kipeästi hiertänyt ev.lut kirkon kantapäitä jo pitkään ja nyt heille tarjoutui hyvä tilaisuus päästä eroon tästä kirkon ihon alle pesiytyneestä puutiaisesta joka on jo ehtinyt levittää moneen lapsenuskoiseen nokiamissioosinsa.

Ilmeisestikään kirkko ei pidä siitä, että Nokia missiosta kuuluvat äänet kantautuvat maltillisempien kirkon edustajien äänen yli mediaan, he pelkäävät - aiheestakin - sitä, että Nokia mission jyrkät kannat leimaavat koko kirkon.

Mutta mitä olen sivusilmällä seurannut koko tapahtumaketjua, niin Koivisto on mediapelissä kirkkoa taitavampi, mikä johtunee siitä, että hänellä ei loppuen lopuksi ole tässä kiistassa mitään menetettävää, vain voitettavaa.

Tuomiokapitulin kysymykset ovat - kuten Koivistokin vastineessaan huomauttaa - osittain monitulkintaisia ja näin ollen, jollei nyt huonoja, ainakin tarkoitushakuisia, mistä voi päätellä, että tarkoitus on ajaa Nokia mission paimenet lampaineen pois pistämästä kirkon takalistoa.

Koivisto toki vastauksessaan käyttää pääosin teologien omaa kieltä, mutta viljelee sen keskellä sanontoja jotka ovat jo juurtuneet tämän maan ei-uskovaan kansanosaankin ja jotka epäilemättä uppoavat uskovaisiin kuin se kuuluisi kuuma veitsi voihin. Puhumattakaan siitä, että hän pitäytyy lapsenomaisesti Raamatun selvissä lupauksissa, mitä asennetta - rivien välistä luettuna - Tuomiokapituli arvostelee ja näin vain vahvistaa Koiviston asemaa seurakunnassaan.

En tiedä kuinka kauan siihen menee, mutta uskoakseni lähiaikoina Nokia missio, tai oikeammin sen paimenet, joko erotetaan tai he eroavat ja näin Suomessa on yksi karismaattinen lahko lisää.

Yymmärrän hyvin, että tuollainen hyvin tiukasti raamatun sanaan, tai kuten aiemmin kirjoitin, yhteen tulkintaan raamatun sanasta, sitoutuva karismaattinen herätysliike vetoaa uskovaisiin. Voisi sanoa, että nämä dogmaattiset herätysliikkeet ovat kristinuskon vastine Islamin uskolle, kummassakin sitoudutaan tiukasti noudattamaan rituaaleja ja Jumalan sanaa. On helppoa antaa koko elämänsä tiukkojen sääntöjen ohjaamaksi, tällöin ei tarvitse käyttää omia aivojaan ja jos jotain epätoivottua tapahtuu, tarkoittaa se vain sitä, että Jumala ohjaa omia tutkimattomia polkujaan uskovaisen elämää. Jumalan tarkoitusperiä kun on turha ajatella.

Rehellisesti sanoen pidän enemmän Koiviston herätysliikkeestä kuin ev.lut kirkosta, vaikkakin olen Koiviston kanssa erimieltä jo hänen missionsa lähtökohdasta; Jumalan olemassaolosta, sillä Koivisto ei sorru samaan kaksinaamaisuuteen kuin ev.lut kirkon viralliset edustajat.

Mitä olen keskustellut eri asemassa olevien kirkon edustajien kanssa, olen huomannut, että he epävirallisesti saattavat olla aivan päinvastaista mieltä jostain asiasta kuin mitä ovat kun heiltä kysytään samaa asiaa kirkon virallisena edustajana. Ymmärrän kyllä hyvin miksi he niin toimivat, mutta siitä huolimatta moinen on mielestäni sellaista kaksinaamaisuutta joka pidemmän päälle ryvettää koko kirkon,kuinka kukaan voi luottaa Pappiin joka kirkkain silmin valehtelee mikäli häneltä kysytään hänen kantaansa johonkin asiaan kun hänellä on liperit kaulassa.

Toisaalta, minusta tämänkin farssin seuranta on hauskaa vaikken kaikkia sen hienouksia ymmärräkään.