Capote ja sairas väkivaltaisuus sisällämme

Kävin jokin aika sitten katsomassa Capote -elokuvan koska muistelin Capoten Kylmäverisesti kirjan tehneen minuun vaikutuksen, mutta näin keski-ikäistyttyäni en enää muistanut miksi, niinpä elokuva kuulosti mielenkiintoiselta.

Elokuva oli hyvä, Hoffman, jonka aiemmista roolisuorituksista en pahemmin ole pitänyt, yllätti taitavuudellaan. Mutta koska en ole nähnyt Capotesta edes valokuvaa en osaa sanoa kuinka lähellä oikeata Capotea Hoffmanin Capote on, mutta roolihahmona Hoffamanin Capote kantoi hyvin läpi koko elokuvan. Oikeastaan pitkälti Hoffmanin ansioista elokuva ylipäätään toimi. Pidin elokuvasta.

Olen jo lapsena ollut kiinnostunut, ehkä jopa sairaalloisen kiinnostunut, (sarja)murhaajista. Olen lukenut heistä kymmeniä kirjoja ja tutkielmia, esimerkkeinä mainittakoon Karl Bergin The Sadist, Killer Clown: The John Wayne Gacy Murders, Killing for Company : The Story of a Man Addicted to Murder by Brian Masters. Puhumattakaan kaunokirjallisista teoksista, eli Capoten In Cold blood sopii hyvin kirjahyllyyni. Ostin sen alkukielisenä, vaikka hyllyssäni jo olikin suomennettu versio. Suomennoksesta voin sanoa sen verran, että mielestäni suomennos ei edes yritä tavoitella Capoten omaperäistä tyyliä, mikäli vain mahdollista lukekaa se englanniksi.

Luettuani kirjan muistin miksi se teki minuun niin suuren vaikutuksen.

Totta kyllä se on hienosti kirjoitettu ja hyvin tyylitelty kuvaus tapahtumista. Kirjan tyylilajia kuvaa, muistaakseni Capoten itsensä keksimä termi; fictional documentary. Kieli on omalaatuisen kaunista... mikähän olisi suomenkielinen vastine documentarylle... omalaatuisen kaunista lähes kliinisen oloista "virkakieltä". Samoin tarina pysyy hyvin hallinnassa koko kirjan ajan, mutta kirjan sinällään ilmeiset kaunokirjalliset arvot eivät niinkään tehneet minuun suurta vaikutusta.

Vaikutuksen minuun teki se, että kirjaa lukiessani sympatiseerasin Perry Smithiä. Koskaan aiemmin en ole ymmärtänyt murhaajien tai sarjamurhaajien ajatustenjuoksua, mutta Capoten kirjassa kuvattu Perry Smith, kylmäverinen murhaaja, on sympaattinen ja ymmärsin hänen tekonsa motiivit, voisi sanoa, että löysin sisältäni Capoten kuvaaman Smithin.

Tämä ajatus samaan aikaan kiehtoo ja pelottaa minua. Vaikka olenkin suurimman osan elämääni halunnut ymmärtää sarjamurhaajia, en välttämättä olisi halunnut sisäistää niitä näin hyvin.

Toisaalta olen aiemminkin löytänyt mieletöntä väkivaltaa pasifistisesta sielustani, pasifistille on erittäin järkyttävää huomata kuinka paljon kätkettyä väkivaltaisuutta sisällään piilottelee.

Uskon, että kaikkien ihmisten sisältä löytyy väkivaltainen, murhanhimoinen olento.

Joka toisin väittää, on onnekas, sillä hän ei koskaan ole joutunut tilanteeseen jossa hänen sisällään vaaniva väkivalta on päässyt sivistyksen pintajännityksen lävitse kaikkien ja mikä tärkeintä; omien silmiensä nähtäville.

Minä hyväksyn sisälläni kiehuvan väkivallan, hyväksyn sen koska vain myöntämällä sen olemassaolon voin pitää huolen siitä ettei kenenkään enää ikinä tarvitse sitä kokea tai nähdä.

Mitenkähän kirja-arvostelusta päädyin jälleen tallaamaan ihan omia polkujani?