Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Blogi siirtynyt Wordpressiin

Tämä blogi on siirtynyt tuonne:

http://johannesknektman.wordpress.com/

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Lastuja, Perkele!


Eilen tuskailin pari tuntia saadakseni upattua edelliseen viestiin kuvan ja lopulta onnistuin vasta kun boottasin koneen &/¤#%&¤:n Windowsiin¹. Minkä lisäksi kommentteja katoaa kun painan julkaise nappulaa (Pahoittelen mikäli kommenttejanne ei näy, julkaisen kaikki ihmisiltä tulleet, mutta tämä perkeleen blogger välillä kadottaa ne), päivittäminen kestää tuskastuttavan kauan. Ja nyt tämä perkele kadotti pitkään väsäämäni tekstin (Onnekseni kirjoitan nämä vi:llä ennen kuin kopsaan ne tänne) kun laitoin sen julkaisun sijasta drafteihin, julkaisen sen myöhemmin kunhan päätän laitanko sen tänne vai uudelle alustalle.

Pienempiä ongelmia ovat mm se, että kun teen linkin dumppaa Blogger aina jonkin hemmetin kuvakkeen Linkki joka julkaistussa blogissa näkyy Linkki/Link tekstinä,tekstin keskelle, scandit sekoavat välillä, en löydä mielestäni tyylikästä pohjaa (Enkä viitsi tehdä pohjaa itse, riittää kun olen muutaman firman webmaster, niissäkään tosin minun ei tarvitse väsätä graafista ulkoasua, sen tekemiseen on ammattilaiset), tosin en pikaisella etsimisellä löytänyt Wordpressistäkään "täydellistä" ulkoasua, mutta parempia kuitenkin kuin bloggerista.

Ilmeisesti blogger ei pidä Linuxista? Tai sitten minulla on vain suunnattoman huonoa tuuria tämän kanssa, tai teen jotain perusteellisen väärin. Mutta en välitä pätkääkään mikä tai kuka on syy ongelmiini, ongelmat ottavat päähäni, joten taidan vaihtaa tämän tästä bloggerista wordpressiin, josta minulla on ylläpitäjänä hyviä kokemuksia. Kokeilen vielä hetken ja siirrän sitten tämän wordpressiin mikäli olen siihen tyytyväinen, testiversio löytyy tuolta: http://johannesknektman.wordpress.com/

¹ Se Window$ oli ihan tööt ja sen korjailuun meni pari tuntia, minkä lisäksi en pidä windowsista koska en saa Wintöötissä tehtyä puoliakaan töistäni, mikä tosin osittain johtuu ammatistani, minkä lisäksi Window$ on pirun hankala käyttää eikä siitä löydy kunnon terminaalia, virtuaalityöpöydistä puhumattakaan.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Kulttuurimme karuus

Kitinää

Päätä särkee, virtsaaminen sattuu, nilkka on turvoksissa, polvi on tukisiteessä (Ja auton takakontissa on varmuuden vuoksi kyynärsauva jonka paikallinen sairaala antoi minulle lopullisesti "koska tarvitset sitä niin usein", kas kun eivät rollaattoria tarjonneet), kurkku on kipeä (Gastroskopia EI ole kiva kokemus) ja vatsaportti vuotaa. Mitä enemmän urheilen sitä sairaammaksi tulen, taidan palata sohvaperunaksi, silloin tosin palaavat selkäsäryt. Kuten Lapparit sanovat: Keski-ikä on syvältä.

Piippo loukkasi kunniansa

Satuin lukemaan uudesta Tietokone lehdestä Petteri Järvisen kolumnin, jossa hän kirjoittaa nettikeskusteluista ja siinä esitelty Antti Piipon tapaus ihmetytti minua.

Harvoin olen Petteri Järvisen kanssa samaa mieltä mistään, mutta nyt hän on oikeassa, nostaessaan kunnianloukkaussyytteen Piippo varmisti että hänen mieltään pahoittaneen viestin uutisarvo nousi ja sen todennäköisesti luki iso joukko ihmisiä jotka muuten eivät siitä olisi kuulleetkaan, Piipon olisi kannattanut pyytää Arvopaperilehdeltä että nämä poistavat viestin kaikessa hiljaisuudessa. Minulle tulee Piipon toilailuista mieleeni, että niin kauan kuin hän hilluu firmansa johdossa en uskalla ostaa sen osakkeita, sillä mikäli hän toimii liikemiehenä yhtä impulsiivisesti kuin henkilökohtaisessa elämässään, niin hän ei ilmeisesti ole pärjännyt taidolla, vaan tuurilla, mikä tarkoittaa sitä että vääjäämätön romahdus on edessä ennemmin tai myöhemmin.


Karu kulttuurimme.

Ystäväni kävi Suomessa ja kuten tavanomaista istuimme pubissa jauhamassa pask...ei kun filosofoimassa (Itse asiassa yhdessä vaiheessa mietimme miksi ihmeessä yhä edelleen käymme ravintoloissa, niissä viina on kallista ja emme kuitenkaan pahemmin kiinnitä huomiota paikalla oleviin ihmisiin ja paikankin valitsemme taustamelun voimakkuuden mukaan; ravintolassa tulee kyetä keskustelmaan. Järkevämpää olisi istua iltaa vaikkapa minun kotonani) ja juopottelemassa, mistä osoituksen edellinen laskuhumalainen lastu. (Saisikohan jostain alkolukkoa tietokoneen nettiyhteyteen?)

Syystä tai toisesta keskustelu kääntyi Suomalaiseen taiteeseen ja sen eleettömyyteen. Suomalaiseen uppoaa hyvin eleetön ja minimalistinen taide ja muotoilu, mikä lienee osasyy siihen että mm. Japanissa pidetään Suomalaisesta muotoilusta, Japanilainen muotoilu kun on pitkälti samalla tavalla geometristä ja funktionaalista kuin Suomalainenkin.

Elokuvapuolella tuolle eleettömyydelle on tilausta muuallakin maailmassa, Aki Kaurismäki on euroopassa arvostettu elokuvaohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja ja hänen elokuviaan eleettömämpää ei elokuvasta taida saada. Suomalaisissa elokuvissa harvoin, jos koskaan, näkee sellaisia dialogin sarjatulitusta kuin esimerkiksi Rakkautta ennen auringonlaskua (Before sunset) elokuvassa (Josta pidän pirun paljon, enemmän kuin edellisestä Rakkautta ennen aamunkoittoa elokuvasta, joka sekin on hyvä).

Suomalainen klassinen musiikkikin on ainakin minun mielestäni vapaampi kaikesta siitä krumeluuriudesta (Mahtipontisuuttakin voi tehdä eleettömästi, kuunnelkaapa vaikka Sibeliuksen tuotantoa) jota esiintyy mm. Italialaisessa musiikissa, ja kun tarkemmin ajattelee niin pitkälti pop/rock musiikkimmekin on hyvinkin suoraviivaista, karua ja pirun hyvää.


Vaadimma Euroviisuihin puukkohippaa!

Tästä pääsenkin sujuvasti Euroviisuihin. Johtuisiko tästä kansamme tarpeesta tehdä eleetöntä ja jopa karua taidetta se, että YLE ei koskaan ole ollut mitenkään hyvä järjestämään esityksiä, tekninen toteutus yms. ovat huippuluokkaa, mutta varsinainen viihteellinen osio...no, ei ole ollut niinkään...öö?...kekseliästä... Mutta vaikka Euroviisujen ohjelmasta tulisikin kliseinen, ei se välttämättä ole paha asia mikäli homma toteutetaan hyvin ja tyylillä, mutta saanen epäillä. Pahoin pelkään että showsta tulee yksinkertaisesti tylsä.

Oikeastaan haluaisin tietää miksi Suomessa ei osata tehdä viihteellisiä gaalaohjelmia? Osaavia tekijöitä meillä kyllä on, mutta tulosta ei synny, mikä moisessa niin hankalaa on? Vai eivätkö johtajat uskalla ottaa riskejä ja pakottavat ohjelmien tekijät tylsään muottiin? Minä en ole nähnyt yhtään Suomalaista gaalaohjelmaa joka olisi ollut millään tasolla viihdyttävä, voihan tietenkin olla että vika on minussa eikä niissä ohjelmissa.

(Olen muuten onnellinen siitä etten ole vastuussa Euroviisujen ohjelmistosta, sillä siinä hommassa saa kansaltamme haukut olivat ne viisut miten onnistuneita tahtojaan. )

Jos minä olisin siellä päättämässä niin...

...ensi alkuun tekisin pilaa joistain ei-niin-mairittelevista kliseistä. Suomalaiset ovat juoppoa kansaa, pistetään välikuvitukseksi kuvaa teekkareista vappubileissä, kännistä karaokea keskiolutkuppilasta, jne, kuvaa aamujunasta jossa kukaan ei tunnin matkan aikana puhu sanaakaan.

(Ikävä kyllä mämäkin stereotypiat ovat muuttumassa. Valkoiset tennissukat ovat kadonneet, ihmiset juttelevat, pukeutuvat ihan kohtuullisen tyylikkäästi kun ottaa huomioon ilmastomme vaatimukset ja dokatessaan keskustelevat ja jopa runoilevat viinin mausta, ja oluenkin melko paahteista, tuhkaisena päättyvää makua kehutaan. Kohta minun ja muiden Lenitojen (Helvetti! Että osaa olla pelottavat silmät Lenitan saitin etusivulla) on keksittävä jotain uutta tunteaksemme ylemmyyttä, odotan innolla mitä me keksimme)

Ja ennen pistelaskennan alkua pistäisin juontajat esittämään humalaisen puukkotappelun, sillä - kuten muistaakseni Desmond Bagley kirjoitti - suomalaisia ei kannata haastaa puukkohippasille, siinä häviää varmasti.

Hmm... oikeastaan, vieläkö Euroviisujen ohjelmatoimikunnalle voi lähetellä ehdotuksia? ;-P

Uutisia, nyheter

Keskisuomalainen lehdessä oli minua huvittanut juttu hevoskaupan kylkiäisenä tulleesta muulivarsasta, eikä mistä tahansa
muulista vaan albiinomuulista, joka albiinonakin on poikkeuksellinen, sen silmät kun ovat punaisen sijasta siniset. Kuvaa klikkaamalla voit lukea jutun, jota en löytänyt Keskisuomalaisen www-sivuilta.

Ja lopuksi tieto siitä että Rollareiden konsertti on niin hermoja raastavaa, että hevosetkin lääkitään..

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Eikä kivi näe itseään

Pahoittelen tämän henkilökohtaisuutta, johon sortumista yleensä yritän varoa, mutta tänä yönä olen tällä tuulella.

Eikä kivi näe itseään

Kylmä ilma huurtuu illaksi,
jokin eläin porautuu suoraan lävitseni.
Yössä mulkoilevien tyttöjen
valkosuklaanväriset kasvot
kihertyvät mielipuoliseen ilmeettömyyteen.
Untuvikot tallaantuvat jalkoihini,
ullakko jäänyt ammolleen.
Näköharhoja verenpunaisen huivin kirjaimissa,
ilmeet vuotavat ikäloppujen viuhkojen eloa
viileä ilma virtaa kadoten yöhön,
yksilö näkee vain siruja.
Tiedostamaton kuvitelma onnesta varjostaa
intohimoa halajavaa sielua,
eikä kivi näe itseään.

Cindylle


Ja tuolta löytyy toinen tarina: Kestän kipua, en tuskaa.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Arvolatautunut neekeri

Suomesta tuntuu löytyvän yllättävän paljon ihmisiä jotka väittävät neekeri sanan olevan "arvolatautumaton".

Mitä ilmeisimmin nämä ihmiset eivät ole tutustuneet neekeri sanan historiaan maassamme.¹ Tosiasiassa neekeriys on Suomessakin hyvin negatiivisesti (arvo)latautunut, varsinkin neekeri sanan alkuperäisten käyttäjien - suurten ikäluokkien - keskuudessa. 50-luvun koulukirjojen mukaan suurille ikäluokille opetettiin neekereiden olevan alempiarvoisia olentoja, oikeastaan ei ihmisiä lainkaan.

Isäni kertoman mukaan jo murteita puhuvia suomalaisia, esim. häntä, karjalanmurretta puhunutta, pidettiin -40-50-lukujen koulussa kirjakieltä puhuvia lapsia tyhmempinä ja alempiarvoisempina. Isääni evakkolapsi statuksestaan johtuen muutenkin pidettiin sekä opettajien, että muiden abo-originel^H^Haalien taholta, pummina ja kolmannen luokan lapsena. (Onkohan evakkolasten kokemasta syrjinnästä tehty tutkimusta tai edes kirjoitettu kirjaa? Jollei niin olisi jo aika). Itse asiassa isäni koulussa murteellinen - varsinkin karjalankieli ja -murre - puhe oli ehdottomasti kielletty. Mikäli isäni ei olisi opetellut puhumaan kirjakieltä² ei hänellä kuulemma olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä opinnoissaan juurikaan kansakoulua pidemmälle.

Jos saman rodun ja saman maan kansalaisten välillä ylläpidettiin 1940-50 -luvuilla opettajien taholta tuollaisia rasistisiksi luokiteltavia ennakkoluuloja, niin kuinka voimme kuvitella että heidän opettamanaan neekeri sana olisi ollut arvolatautumaton?

Vielä minun lapsuudessani kotonani olleessa kirjassa (Julkaisuvuosi oli muistaakseni 1968, taisi olla jokin eläintietosanakirja, kun seuraavan kerran käyn vanhempieni luona vilkaisen vieläkö heiltä löytyy ko. kirja) neekereiden mainittiin olevan geneettisesti kehittymättömiä. Lapsuuteni Suomi oli hyvinkin rasistinen ja ennakkoluuloinen (esim. olin nelivuotias kun homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistui rikoslaista ja voi niitä raukkoja ensimmäisiä "venepakolaislapsia" jotka tulivat kouluumme), joten sikäli olemme päässeet pitkälle, mutta todelliseen suvaitsevaisuuteen on vielä pitkä matka.

En ole kieltämässä neekeri sanan käyttöä, kuinka voisinkaan? Ei minulla, kuten ei kenelläkään muullakaan, ole valtaa siihen mitä ihmiset puhuvat, mutta neekerin viljelijöiden on ymmärrettävä että se sana ei ole millään lailla arvolatautumaton, en oikeastaan tiedä voiko mikään sana ollakaan arvolatautumaton.

¹ En tosin minäkään muutoin kuin muutamaa vanhaa koulukirjaa lukemalla.
² Mikä lienee syy siihen että vanhempani yrittivät parhaansa mukaan opettaa minut puhumaan kirjakieltä, mistä johtuen sain ensimmäisillä luokilla jatkuvasti tapella koska minua pidettiin snobina, tappeleminen ja turpaan saaminen jatkui kunnes opin puhumaan slangia.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu.

Otsikko löytyy raamatusta peevelin Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen lopusta.

Tämä blogi täyttää vuoden¹ ja koska aloitin kritisoimalla kirkollisen lehden kolumnia päätin pysyä samalla linjalla ja kirjoittaa kirkon kriisistä. (On muuten mielenkiintoista, että aina julkaistessani näitä tekisi mieleni laittaa alkuun huomautus jutun huonoudesta, mikä on omalaatuista, sillä olen itserakas ihminen. Lienee suomalainen kynttilän vakan alle piilottamis mentaliteetti iskostunut minunkin päähäni syvemmälle kuin kuvittelinkaan)

Kirkko on kuulemma kriisissä, mikä ei mitenkään yllätä minua, olenhan sivusta seurannut kirkon kehitystä 80-luvun alusta lähtien, oikeastaan jo 70-luvun, jolloin kävin pyhäkoulua/partiota jne, alusta lähtien. Kirkko tuntuu olevan jatkuvasti kriisissä, oikeastaan kriisi vaikuttaisi olevan ev.lut. kirkon normaalitila. Oli kriisissä sitten kyse mistä tahansa ihmis-, tai jumalelämän osa-alueista, niin vaikuttaa siltä että molemmat puolet - jostain kumman syystä kirkon kiistoissa ei tunnu löytyvän ihmisiä jotka oleileva harmaalla alueella - hakkaa toista päähän perheraamatulla, ja suvaitsevimmatkin mosauttavat vastustajaa valkoisella vihkiraamatulla poskelle, eikä iskun vastaanottaja koskaan muista kääntää toista poskeaan, moinen Jeesuksen suositushan koskee vain fyysistä elämää eikä missään tapauksessa ajattelua, mielipiteitä ja jumalan sanaa! (Hmmm? Eikös Jeesus itse pistänyt jumalansa sanoja lakoon myrskytuulen lailla?) Näistä nykysaarnaajista tulee mieleen Paavali tai Tuomas Akvinolainen, lyödään nyrkkiä pöytään huutaen: Turpa kiinni! Asiat ovat kuten sanon ja sillä siisti! Tai siis tuollaisen kuvan olen heistä saanut.

Kirkko näyttäisi yhä edelleen olevan samassa tienristeyksessä kuin 80-luvun alkupuolellakin, tienristeyksessä jossa se joko siirtyy maallistuneempaan (ja sallivampaan) suuntaan, tai amerikkalaistyyliseen (Jumalan) sana on laki! fundamentalismiin. Ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kirkko alkuun näytti siirtyvän sallivampaan suuntaan mm. naispappeus päätöksellään, mutta viimeisten vuosien aikana on noussut uusfundamentalistinen liikehdintä.

Nämä tiukasti raamatun sanaa seuraavat fundamentalistit tuntuvat lukevan raamattua kuin...piru. Otetaan sieltä täältä jakeita jotka sopivat heidän tarkoitusperiinsä ja unohdetaan ne jakeet jotka eivät sovellu omiin tarkoitusperiin. Miksi muuten näiden raamattua "tiukasti" seuraavien uskovaisten jumala on juuri se kostonhimoinen, ilkeä, vihaansa ja sadismiaan häpeilemättömästi toteuttava jumala? Miksei se voisi olla se uuden testamentin myyttinen armon ja rakkauden Jumala? Myyttinen siksi, että en vielä ole tavannut uskovaista - ja olen tavannut ja väitellyt useiden kymmenien, ellei satojenkin kanssa - jonka käsitys jumalastaan todellakin olisi tuollainen, useimman uskovaisen jumalalta löytyvät kaikki ihmisen heikkoudet. Jeesuksella kuuluikin olla ihmisten heikkoudet, mutta kuinka kukaan voi uskoa jumalaan joka ilmiselvästi kärsii kaikista ihmisen heikkouksista?

Juuri äsken mieleeni putkahti eräs, muistaakseni legendaarisessa Weird talesissa julkaistu, tarina jonka kirjoittajaa en muista, tarinassa jenkkimies tapaa New Yorkin keskuspuistossa ulkomaalaisen miehen ja heidän keskustellessaan käy ilmi että ulkomaalainen on karkoitettu kodistaan, sillä hänen kotimaansa johtaja on sokaistunut omasta vallastaan. Jenkki lohduttaa ulkomaalaista sillä että USAssa kuka tahansa saa sanoa mitä tahansa ja häntä kuunnellaan, mutta ulkomaalainen sanoo entisellä johtajallaan olevan kaikki mediat käsissään ja että ihmiset kuulevat vain johtajan puolen tarinasta, eikä kukaan kuuntele hänen puoltaan tarinasta. Jenkki lohduttelee miestä sananvapaudella jne. Lähtiessään ulkomaalainen sanoo olevansa Lucifer.

Lukiessani tuon tarinan joskus kauan sitten ajattelin sen osuvan ytimeen; emme todellakaan saa kuulla kuin vain ja ainoastaan jumalan puolen asiasta, emme kuule toista puolta... Ja muodostaaksemme kokonaiskuvan olisi meidän kuultava saatanankin puoli asiasta. Löytyykö mistään saatanan näkökulmasta aikojen alussa kirjoitettua raamattua? Siis ei mitään nykysatanistien kuvitelmaa, vaan parituhatta vuotta sitten eläneiden satanistien kuvitelma.

Jos uskoisin kaikkivaltiaaseen Jumalaan - mikä ei ole niin kovin kaukaa haettua, sillä minulla, kuten uskoisin muillakin ihmisillä olevan, on tarve uskoa johonkin suurempaan suunnitelmaan ja suunnitelijaan jotta saisin jotain järkeä ja pysyvyyttä elämääni. Ikävä vain, että mitä enemmän tutustun kansantajuistettuun kosmologiaan, sitä varmemmaksi tulen siitä ettei mitään kaikkivaltiasta ole, tai ei edes voi olla olemassa - olisi Jumalani oltava inhimillisten heikkouksien yläpuolella mikä taasen tekisi hänestä, näin ihmisen käsityskyvyllä ajateltuna, jonkinlaisen kosmisen psykopaatin.

Kiitos ei, jätän väliin.

Minä muuten kaipaan lapsuudestani juuri niitä samoja jumalanpalveluksen rituaaleja joita inhosin lapsena, kyseessä lienee sama asia kuin se, että ulkomailla asuessani kaipasin ruisleipää ja salmiakkia - juu olen erittäin kliseinen ihminen - vaikka kotimaassa asuessani en sietänyt niitä. Mutta jumalanpalveluksen kaipuuni lienee lapsuuden rauhoittavien rituaalien kaipuuta, kaipuuta lapsuuteen. Käväisin taannoin jumalanpalveluksessa ja totesin ettei se ollutkaan sellainen kuin miksi sen muistin. En nukahtanut, en rauhoittunut, en edes pitänyt koko toimituksesta, lähinnä tunsin itseni vaivaantuneeksi.

Taidanpa nyt ottaa Nils Mustelinin Elämää maailmankaikkeudessa? kirjan, jonka juuri sain hankittua divarista, laittaa Pink Floydia (Miksi pitää tehdä moisia ärsyttäviä sivustoja?) soimaan ja lueskella sängyssä napostellen jotain hyvää. Mikä, siis sängyssä napostelu, on mahdollista vain koska vaimoni on Savonlinnassa.


Jaa niin lopuksi lainaus Paavalin 1. korinttolaiskirjeestä:
1. Korinttolaiskirje 7, jakeet 13, 14:
"Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä."

Tuon mukaan minut on pyhitetty, vaimoni kun sattuu olemaan uskovainen.

Tuli mieleeni että täytyypä kokeilla Vomala ohjelmassa esiintyneen Munkki Serafimin ohjetta, kun nyt tästä lähden ulos tupakalle kokeilen josko Jeesus tulisi minuun (Anteeksi, mutta saastainen pakanamieleni saa tuosta ajatuksesta vain eroottisia mielikuvia) kun pyydän, pahoin pelkään ettei mitään tapahdu, mutta mikäli ensi kerralla alan saarnaamaan kristinuskon vapauttavasta vaikutuksesta tiedätte mistä moinen johtuu. Maranata!

¹ Minkälainen sekava, raskas ja kammottava vuosi se onkaan ollut! Mutta enpä mainitse vuodesta muuta kuin tulevan isoisän ylpeydellä sen, että pari kuukautta sitten sain tietää tulevani syksyllä isoisäksi. En kuvitellut moista tapahtuvan vielä muutamaan vuoteen, mutta...no, kun tekee lapset nuorena tulee nelikymppisenä Papaksi, so it goes. Se hyvä puoli tässä on että epäilemättä saan mukavan pienen nyytin aina silloin tällöin lainaksi ja kun väsyn hänen hoitamiseensa voin hyvillä mielin tuupata hänet takaisin vanhemmilleen ja ottaa päivänokoset. Kuulia! Isovanhemmuus kuulostaa pirun hyvältä, vanhemmuuden ilot ilman rasittavuutta.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Be careful what you pretend to be because you are what you pretend to be.

Kun pääsin vihdoin tietokoneen ääreen (Olen lomaillut) niin minun piti kirjoittaa kommentti koskien Kirkon kriisiä, mutta se voi odottaa viikonloppua, sillä...

...Kurt Vonnegut Jr. on kuollut. Nuoruudessani pidin häntä yhtenä suurista kirjailijoista, vanhemmiten mieleni muuttui, hän oli hyvä satiirikko, mutta kirjailijana hän oli mielestäni "vain" hyvää keskitasoa. Kuten alter egollaan Kilgore Troutilla, Vonnegutilla oli hyviä ideoita, ero Vonnegutin ja Troutin välillä oli se, että Vonnegut osasi myös kirjoittaa ideoistaan mukaansa tempaavasti, olkoonkin että pikkunäppärästi.

Kuten niin monelle muullekin Vonnegutiin tutustuneelle, minullekin ensimmäinen lukemani Vonngutin kirja oli Teurastamo 5, eli lasten ristiretki, joka osaltaan muokkasi minusta pasifistia, myöhemmin innostuttuani enemmän Vonnegutista samaistuin Howard Campbell Jr:ään, sillä kuten kaikki teinit tunsin itseni ulkopuoliseksi, joten sikälikin Vonnegut oli minulle läheinen.

Muuten, kun laitoin tätä blogia blogilistalle mietin että mitä hemmettiä laitan kuvaukseksi, ja kun tuohon aikaan satuin lukemaan (Hmmm... huomasin juuri että tämä blogi täyttää vuoden ensi sunnuntaina) Esko Valtaojan (Joka ohimennen sanoen näyttää meikäläiseltä, hänellä vain on hivenen pidempi parta ja vähemmän hiuksia) Kotona maailmankaikkeudessa kirjaa ja satuin olemaan kohdassa jossa hän mainitsee humanismin olevan ihmisen ainutlaatuisuutta korostava aate (tjsp, minulla ei nyt ole tuota kirjaa, jotta voisin tarkistaa asian) ja tuosta mieleeni tuli tuo blogini kuvaus:

"Huonotuurinen teknokraatti eksyy humanistisille alueille ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi."

En ole humanisti, ja vaikka olenkin elämäni aikana sekaantunut monille humanistisille aloille sekä opiskelijana, että työntekijänä, en voi allekirjoittaa ainakaan Wikipedian humanismin selityksestä tuota kohtaa: "yleisnimityksenä erilaisille aatteille, joiden katsotaan kunnioittavan ihmistä tai ihmisyyttä" Sillä minä en kunnioita ihmistä, vaan inhimillisyyttä joka sisältynee ihmisyyteenkin, mutta 5 siitä onko inhimillisyyttä osoittava, tai inhimillisyyden tarpeessa oleva olento ihminen vaiko tralfamadorilainen, kumpaakin on kohdeltava inhimillisesti. Eläimistä puhumattakaan.

Jaa niin otsikko on sitaatti Vonnegutilta. Lempisitaattini Vonnegutilta kuuluu seuraavasti:

"I tell you, we are here on Earth to fart around, and don't let anybody tell you different."

Niin se käy/ so it goes.