Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

lauantaina, heinäkuuta 01, 2006

Vammaista ihmiskauppaa

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kohutusta ihmiskauppa tapauksesta, jonka yksi todistaja oli hetken aikaa kateissa. Jutussa puhuttiin kehitysvammaisesta uhrista, joka oli luullut pääsevänsä naimisiin hyväksikäyttäjänsä kanssa. Pisti miettimään millainen ihminen haluaa ostaa seksiä kehitysvammaiselta?

Olen kasvanut ympäristössä, jossa lähipiirissä oli kehitysvammaisia ja tiedän, että lievää kehitysvammaa ei välttämättä heti huomaa, mutta kylläkin hetken keskusteltuaan on lieväkin kehitysvamma asia jonka ainakin minä huomaan. Ja luulisi sen tuollaisessa tilanteessa käyvän ilmi. Parittajien moraalista on turha puhua, he lienevät samaa porukkaa kuin sarjaraiskaajat (Tai sarjamurhaajat), heiltä puuttuu täysin kyky asettua toisen asemaan, ja he mitä ilmeisimmin saavat kiksejä vallastaan tehdä mitä tahansa näiden naisten kanssa, ja epäilemättä he myöskin saavat naisilta kieroutunutta pornoseksiä (En keksinyt muutakaan termiä.), sillä toisen olleessa täysin valtasi alla ei seksikään voi olla muuta kuin valtapeliä.

Itse asiassa, uskoisin, että tuo sama valtapeli on kyseessä lähes kaikissa ostetuissa seksiakteissa. En ymmärrä mikä saa miehen hakemaan ostettua seksiä? Jollain tasolla se on vielä ymmärrettävää tilanteessa jolloin normaali sukupuolisuhde ei ole mahdollinen, minulle tosin ei nyt tule mieleeni moista tilannetta, ehkä olen MAT teorian mukainen YTM, kun aina, poikamiehenäkin ollessani, sain silloin kun halusin hankituksi itselleni seksiseuraa?

Palatakseni kehitysvammaiseen naiseen, oikeudessa kuultu nainen sanoi, että kehitysvammainen oli tiennyt millaista työ tulee olemaan, mikä kuulostaa idioottimaiselta lausunnolta. En tiedä naisen kehitysvamman laatua, mutta heitän ilmoille villin arvauksen, että hän, vaikka olisikin kuullut työn - joka termi, ihmiskaupan yhteydessä kuulostaa huonolta vitsiltä - laadusta, ei olisi sitä täysin sisäistänyt ja tämä olisi tullut ottaa huomioon häntä "värvätessä", ylipäätään tapaus vain osoittaa kuinka kammottava ala prostituutio pahimmillaan saattaa olla.Jos vamma on sitä luokkaa, ettei hän ollenkaan tajunnut mitä prostituutio on, niin mielestäni kyseessä on tapaus josta annettavien tuomioiden tulee olla kovimman mukaisia.

Mutta, kuten sanottua, koska en tiedä kuinka vakavasta kehitysvammasta on kyse, on hankala sanoa kuinka hyvin hän ymmärsi tilanteen. Uutisissa on korostettu hänen kehitysvammaansa, josta useimmille tullee mieleen pikkulapsen tasolla oleva ihminen, tai jopa mongoloidi, suurin osa ihmisistä kun ei ole juurikaan joutunut kehitysvammaisten kanssa tekemisiin joten he eivät tiedä, että suurin osa kehitysvammaisista on - hivenen avustettuna, ja kukapa ei tarvitsisi apua elämässään - täysin kykeneviä pitämään huolta itsestään, tästä syystä olisikin toivottavaa, että jossain artikkelissa kerrottaisiin hänen kehitysvammansa laatu ja selitettäisiin kuinka se vaikuttaa hänen joka päiväiseen elämäänsä.

Prostituutio on ongelma, mutta sitä on aina ollut ja tullee aina olemaankin, sille tuskin voimme mitään. Voimme vain toivoa vähentävämme sitä. Miten tämä onnistuu, sitä en osaa sanoa, mutta pelkästään seksinoston kieltävä laki tuntuu mielestäni väärältä ratkaisulta, perustelen mielipidettäni mm. SALLIN lausunnoilla ja tutkimuksilla. Itse asiassa löysin Jyrki J.J. Kasvin Blogista hyvän termin kannalleni: olen Sallilainen.

Optimistina toivon, että asiakkaiden vähentämisessä näiden ihmiskauppa tapausten pitäminen lööpeissä on avuksi, ehkä osa potentiaalisista asiakkaista miettii ensi kerralla kahteen kertaan ennenkuin lähtee seksiä ostamaan? Prostituoitujen keskuudessa asia erikseen ovatkin itsenäiset yrittäjät jotka myyvät itseään, ja vain itseään, "helpon" rahan toivossa, kaikki prostituoidut eivät kuitenkaan ole uhreja, kuten mm. Rahkonen, tai Naisasialiitto Unionin edustajat ovat julkisuudessa väittäneet.