Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Yhdysvaltain presidentin älynlahjoista

Tuli tuota edellistä viestiä kirjoittaessani mieleeni, että tapasin pari vuotta sitten amerikkalaisen insinöörin jonka mielipide GW Bushin kohutusta arvioidun ÄO:n vaikutuksesta Yhdysvaltojen politiikkaan oli häkellyttävä.

Sen sijaan, että hän olisi korostanut sitä, että kyseessä oli, joidenkin tahojen mukaan olemattoman instituutin, arvio, eikä mitattu ÄO, hän piti pitkän, kiukkuisen ja rönsyilevän monologin jonka pääasiallinen sisältö oli, se että on parempi jos USA:n presidentti ei ole liian älykäs sillä älykäs ihminen kyseenalaistaa ensireaktionsa ja jää miettimään liian pitkäksi aikaa.

Minua moinen ajatus hätkähdytti.

Onko todellakin niin, että Yhdysvalloissa koetaan, että kyky arvioida tekojensa seurauksia supervallan johdossa on - käyttäkseni ko. insinöörin omaa termiä - handicap? Toki, tämä oli vain yhden ihmisen mielipide, mutta Yhdysvalloissa asuvat tuttavani kertoivat, että vaalikamppailun aikana tuosta oli jonkin verran puhetta, Kerryä pidettiin liian hyvin koulutettuna ja liian älykkäänä ja hän näin ollen nopean toiminnan sijasta jäisi miettimään toimiensa seurauksia.

Tuon ajatusmallin mukaanhan paras ihminen vapaan maailman johtajaksi on heikkolahjainen psykopaatti. Jään kauhulla odottamaan seuraavia Yhdysvaltain presidentinvaaleja...