Minä ja 70-luku

Katselin viikonloppuna YLE Teemalta Jenkit ja 50-luku -dokumentin, ja tapahtumat joista siinä kerrottiin tuntuivat tutuilta...kuulosti kuin olisi puhuttu lapsuudestani. Oli kiivasta rakentamista nuorille pareille jotka asuivat vanhempiensa nurkissa, oli ydinpommin pelkoa, kommunismia, perinteiset miehen ja naisen roolit jne.

Lapsuudessani ja nuoruudessani 60-70-luvuilla Suomessa rakennettiin hirvittävällä kiireellä asuntoja. Niin kiireellä, että niitä nyt, 30-40 vuotta myöhemmin, samalla kiireellä peruskorjataan etteivät romahda asukkaidensa niskaan -- saas nähdä mitä siitäkin tulee kun ottaa huomioon kuinka talojen katot viime aikoina ovat Suomessa kestäneet. Nuo Suomessa rakennetut asunnot olivat kylläkin kerros-, ja rivitalo-asuntoja, eivät pieniä omakotitaloja kuten 50-luvun USA:ssa.

Lapsuudessamme me ja vanhempamme pelkäsimme ydinsotaa (Jostain syystä minä pelkäsin enemmän Ydintalvea.), ja jossain kouluissa urbaanihuhun mukaan jopa valmistauduttiin laskeuman tuloon pitämällä pääpiiloonpulpetinalle harjoituksia, mutta tämä lienee vain urbaanilegendaa, en ole tavannut ketään joka olisi osallistunut moiseen harjoitukseen.

Kommunismi...sitäkin toisaalla pelättiin ja toisaalla ylistettiin maasta taivaaseen. Vaikka tilanne oli hyvinkin erilainen kuin 50-60 -luvun USA:ssa oli kuitenkin kommunismi lapsuudessani joka hetki läsnä.

Naisen asema ja kotiäitiys. Suomessa asia oli sikäli osittain erilainen, että vanhempieni ikäpolven naiset eivät jääneet kotiäideiksi vaan menivät töihin, mutta se ei heille toiminut minkäänlaisena itsenäistymisen edistäjänä, heidän töissä käymisensä johtui taloudellisesta pakosta -- yhden ihmisen palkalla ei olisi tullut toimeen. Monasti työssäkäyminen oli heille taakka, sillä he joutuivat töiden jälkeen hoitamaan kotityöt, sillä ajan ilmapiiri oli vielä se, etteivät useimmat miehet juurikaan osallistuneet kotitöihin¹. Muutos tässä kylläkin alkoi suurten ikäluokkien - joita vanhempani eivät ole - aikana, mutta se oli, ja on yhä edelleen, hidasta.

Ja 60-70-luvut olivat hyvin seksikielteisiä, ainakin minun elinpiirissäni, ja minä sentään elin perheessä jossa vanhempani uskalsivat antaa seksivalistusta. Juu, "Virallisen historiankirjoituksen" mukaan tuolloin tapahtui seksuaalivallankumous, ja ehkä tapahtuikin, mutta todennäköisesti sekin vallankumous tapahtui jossain kaukana yliopistojen norsunluutorneissa.

Hatarien muistikuvieni mukaan eniten puhetta seksiin liittyvistä aiheista aiheutti lapsuudessani homous. Ympäristössäni oli paljon ihmisiä jotka kauhistelivat sitä kuinka homous kukoisti. (Syy tuohon lienee se, että homous poistettiin rikoslaista 1971.) Toisaalta vartuin lapsuuteni ja nuoruuteni erittäin keskiluokkaisella alueella, ja keskiluokka tunnetusti tuppaa olemaan konservatiivista. Minkä lisäksi, koska tunsin jo tuolloin olevani erilainen kuin muut, saattaa olla, että tämä seikka - ja muistakin poikkeavuuksista keskusteleminen - on jäänyt enemmän mieleeni.

Ilmeisestikin tuolloin 60-70 lukujen taitteessa myöskin alkoi tulla enemmän esiin naistaiteilijoita jotka taistelivat perinnäisiä käsityksiä vastaan, yhtenä esimerkkinä lienee nykyisin hyvinkin tunnettu Pirkko Saisio, muitakin varmaan on muttei mieleeni tule yhtään, mikä mielelleni anteeksi annettakoon.

¹ Isäni muuten oli poikkeus - ei kylläkään mitenkään ainutlaatuinen poikkeus - hän hoiti minua, teki ruokaa, siivosi jne. aivan yhtä paljon kuin äitinikin ja hän opetti minulle, että miehenkin on tehtävä kotona niitä "Naisten" töitä.