Tavisunelmaa

Tuolla Panuhuoneen kommenteissa puhutaan tavisunelmasta, OK talo, farmarivolvo, 1,8 lasta jne.

Tehdäänpä asia selväksi:

Sen tavisunelman toteuttaminen on helvetin raskasta sekä henkisesti, että fyysisesti, jos sen tekee kunnolla!

Kaikki kunnia niille jotka sen kunnialla toteuttavat, tai pitäisi sanoa; siitä kunnialla suoriutuvat.

Yllättävän harva tuntuu pystyvän siihen, mistä osoituksena on mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten määrän jatkuva kasvu ja erojen suuri määrä. Usein käy niin että hankitaan lapsia, ja aletaan sitten hankkia heille taloudellisesti, muttei emotionaalisesti, turvattua lapsuutta. Käytetään aika mainostettujen tavaroiden ja omaisuuden hankkimiseen, sen sijaan että keskityttäisiin siihen mikä on tärkeätä; siihen hankittuun perheeseen. Kuvitellaan että kun perhe näyttää ulospäin "hyvältä perheeltä" on kaikki hyvin. Asunto on siisti, muttei koti kenellekään, lapset pärjäävät hyvin koulussa ja ovat menossa yliopistoon opiskelemaan ilman että heiltä kysytään mitä he haluavat tehdä, monasti käy niinkin ettei lapsi kyseenalaista vanhempiensa hänelle asettamia tavoitteita - jollei teini-iän myllerrystä oteta huomioon ja murrosikä menee nopeasti ohi - ja omii vanhempiensa unelman omasta tulevaisuudestaan ja ihmettelee sitten kolmi-nelikymppisenä että miksi olen niin saatanan onneton?

Rakennetaan se unelmaomakotitalo ja jo rakentamisen ollessa kesken riitaannutaan kaikkien paineiden alla puolison kanssa niin pahasti että ehditään asua uudessa hienossa talossa vain pari vuotta ennen eroa - jollei se ero tule jo rakennuksen ollessa vielä kesken.

Tavisunelma on helvetin raskas tie, jollei siihen ole varautunut ja jollei se ole täysin oma, sikäli sen arvostelijat ovat oikeassa.

On parempi kokeilla omia jalkojaan jossain muussa jollei usko jaksavansa sitä taviselämää, ikävä vain että harva jaksaa sitä toistakaan unelmaa, kapinoidaan tavisunelmaa vastaan koska se tuntuu niin... kapinalliselta. Mutta kapinakin kuluttaa ihmisen loppuun jollei hän missään vaiheessa ole joutunut miettimään mitä todella haluaa elämältään.

Ja olen huomannut että tapaamani kapinalliset ja vaihtoehtoihmiset eivät hekään ole koskaan pysähtyneet todella kyseenalaistamaan valintojaan.

Jossain vaiheessa täytyy miettiä omia valintojaan ja kyseenalaistaa niitä, ja aivan liian usein tämä kyseenalaistaminen tehdään vasta kun valintoja ei enää kyetä muuttamaan. Tällä tarkoitan sitä että kun ne lapset on hankittu ei niistä pääse eroon ilman että aiheutat lapsillesi jumalatonta tuskaa. Kyseenalaistakaa valintanne mutta pitäkää huoli etteivät läheiset kärsi mikäli lähdette seuraamaan uutta unelmaa. Miten tämän voitte tehdä on jokaisen itse keksittävä, minä tein sen niin että olen kaiken ohessa osallistunut kaikenlaisiin taideprojekteihin joita voin pitkälti tehdä kotonta käsin, jolloin olen aina ollut läsnä lasteni ja vaimoni elämässä, vaikken aina olekaan ollut pelaamassa tai leikkimässä lasteni kanssa, toki sitäkin olen tehnyt, mutta minulle - ja toivottavasti lapsillenikin - on ollut tärkeämpää se, että heidän tarvitessaan minua olen ollut tavattavissa, sen sijaan että olisin väkisin leikkinyt heidän kanssaan.

Elämä nyt vain tuppaa olemaan hankalaa, eli sen sitten miten tahansa, siihen on vain sopeuduttava, tai kärsittävä, ja kuoltava onnettomana - mutta kuolemassakin on otettava muut ihmiset huomioon, itsemurha on ratkaisu, joko täysin itseriittoisen ihmisen tai ihmisen jolla ei ole minkäänlaista arvostusta itseään kohtaan, lopullinen ratkaisu jossa kaikki kärsivät.

Mutta mikäli omista valinnoistaan kärsii ei niitä kuitenkaan saa lähteä kostamaan mahdollisille lapsille joita on tullut hankittua, ei ole heidän syynsä ettet valinnut toisin. Jos ne lapset jaloissa pyörivät on heitä yritettävä kasvattaa ja mikä tärkeintä; heidän kanssaan on elettävä. Toistan: Heidän kanssaan on elettävä, oltava läsnä heidän elämässään.

Niitä matkan varrella tulevia muita unelmia on täysin mahdollista toteuttaa siinä ohessa, perheessäkin on jokaisella jäsenellä oltava omaa aikaa ja omia harrastuksia. Se on hankalaa, ja raskasta sekin - varsinkin kun lapset ovat pieniä -, mutta onnistuu kunhan vain nousee sieltä masentuneelta sohvalta TV:n äärestä ja alkaa tehdä.

Ja tuo on se tavisunelman raskain puoli, kuinka sovittaa taviselämä lapsineen, puolisoineen, ja töineen siihen sivu-unelmaansa? Sillä ilman että ottaa aikaa toteuttaakseen muita unelmiaan sitä kasvaa katkeroituneeksi ja lopulta purkaa katkeruutensa lapsiinsa, jotka eivät sitä mitenkään ole ansainneet.

Helvetti! Kuten sanottua: The Elämä on rankkaa, mutta jotenkin siitä on vain selvittävä.