Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Kouluttamattoman unix/linux adminin ja örveltäjän mielipiteitä herranties mistä.

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Naisten kiltteyttä ja pornoa

Naisten palkoista
osa 2

Tuli tuossa lueskellessani ihmisten kommentteja Kirjailijan häiriöklinikalla mieleeni jälleen kerran tuo naisten palkan pienuus - tai oikeastaan sen palkan pienuuden olemattomuus. Kirjailijan häiriöklinikalla spekuloitiin Ollilan kommentin, siitä että naisia olisi nimitettävä enemmän johtajan paikoille, johtuvan siitä että naiset olisivat halvempia. Epäilen tuota, sillä Nokialla työskennellessäni oli useimmilla samaa työtä tekevillä samaa tasoa oleva palkka sukupuolesta, ja jopa koulutuksesta (Ei ollut väliä olitko Insinööri, AMK insinööri, tai teknikko, DI:stä en tiedä, mutta luulisin että heillä olisi hivenen Pentti Perusinsinööriä paremmat palkat) riippumatta. Tuskinpa Nuukia maksaa naisjohtajallekaan huonompaa palkkaa sukupuolen mukaan, Shellistä - jonka hallituksesta Ollila käy keräämässä taskurahaa - en mitään osaa sanoa.

Mutta sen olen huomannut että monet naiset, ja miehetkin ei sen puoleen, eivät tajua mm. työnkuvauksen merkitystä, sehän on tarkoitus saada väsättyä sellaiseksi että sitä lukevat - jos sitä nyt kukaan lukee - johtajat, joilla oikeasti on jonkinlainen päätäntävalta palkkojen osalta, uskovat sinun tekevän niin perkeleen hankalaa, tarpeellista ja vaativaa työtä, paras tietenkin olisi jos saisit kaikki vakuutettua erinomaisuudestasi siinä määrin että työkaverisi linjamanageria myöten kuvittelevat sinun olevan korvaamaton. Samoin tavoitteiden toteutumispaperiin on tarkoitus valeh...suurennella saavutuksiaan. Pääsääntö onkin, että kaikkiin omaa työtä koskeviin byrokratian hampaisiin joutuviin papereihin valehdellaan suut ja silmät täyteen, mutta niin että voit vielä jollain tasolla perustella väittämiäsi.

Karrikoidusti kuvattuna: Jos olet asentanut johonkin laitteeseen ohjelmanpätkän betaversion niin olet osallistunut tuotekehitykseen. Ja muistakaa, että Dogbert ei ole vain huvittava sarjakuvakoira, vaan myöskin esikuva ;-P (Kunhan olen valloittanut maailman määrään Dilbert kirjat poltettaviksi ettei kukaan muu saa ideaa ruveta maailmanvaltiaaksi)

Tuttavani kertoi että naiset yleensä kirjoittavat nuo paperit rehellisesti, jopa siinä määrin että he vähättelevät saavutuksiaan, onko sitten ihme jos heidän urakehityksensä jää paremmin valhettelevien jalkoihin? Jollei kykene suurentelemaan tekojaan niin ei niitä ainakaan pienennellä kannata, helvetti soikoon! Jos sitä alkaa vähätellä työtään, niin totta hitossa sitä on oltava kolme kertaa miestä parempi - jos se mies tajuaa muokata todellisuutta itselleen sopivampaan suuntaan.

Asia erikseen onkin se täysin henkilökohtaisiin kokemuksiini perustuva huomio, että ilmeisesti naisista huomattavasti pienempi osa kuin miehistä edes haluaa edetä urallaan johtotehtäviin, joten heitä myöskin harvemmin siellä johtajanpallilla näkee.

Ei se työnantaja sinulle palvelusta tee, sinä teet palveluksen työnantajalle.

Josta työnantajan on maksettava käypä korvaus, jota harvemmin näillä raukoilla rajoilla näkee maksettavan, poikkeuksena ne työnantajan edustajat.

Pornosta

Minh ja Brim kirjoittivat oman mielipiteensä pornosta. Periaatteessa olen heidän kanssaan pitkälti samaa mieltä mikäli pornolla käsitetään tämä nykyinen gynekologi-porno. Ei ainakaan minua tippaakaan kiinnosta katsoa koko ruudun kuvaa jonkun sukupuolielimistä (...puolielimet? Eikös tuo ole hivenen - käyttääkseni suosittua sanaa - heteronormatiivista? Sehän olettaa että pillu ilman kullia on puolikas ja päin vastoin. Entäs kulli-kullilla? Onko se - muutakin kuin suklaavanukkaan nimeksi kelpaava sana - kaksi puolikasta ilman kokonaista?), vielä vähemmän minua kiinnosta nähdä kuinka jonkun toisen sukuelimet työntyvät/tunkeutuvat siihen ensin mainittuun elimeen. Aktin katseleminen 38" ruudunkokoisena on lähinnä ällöttävää, minkä lisäksi siinä menee halut pitkäksi aikaa kun ajattelee omankin seksin näyttävän just siltä samalta typerältä touhulta (Kammottavaksi tuon tekee jo ajatuksenakin näytelty raiskausporno, josta olen kuullut mutten ole nähnyt). Miksi muuten näissä nykypornoleffoissa täytyy aina olla anaaliseksiä, ja onko siitäkin näytettävä makrokuvaa?

Ja nyt suuri kysymys: Miksi helvetissä sitä pornoa on kaikki kanavat täynnä n. klo 01:00-02:00? Siis juuri niihin aikoihin kun minä voisin katsella TV:tä hetken ennen kuin menen nukkumaan. Eikö sitä saatanan pornoa voisi sijoittaa vaikka aamuyöntunteihin? Jos joku sitä haluaa katsoa niin valvokoot perkele koko yön.

Onneksi nykyisin on helppo tallentaa ohjelmia digiboksin kovalevylle ja vaivattomasti katsoa sieltä yöllä vaikkapa Monty Pythonia.

Jotenkin vanhat pokeleffat olivat parempia, vaikka meininki oli aivan tasan yhtä härskiä kuin nykyisinkin, niin sen aikainen kameratekniikka ei vielä päässyt tunkeutumaan 30 milliä aktin sisäpuolelle...

Enkä muuten minäkään voi ymmärtää noita porn...erotiikkamessujen suosiota, olen yksillä sellaisilla käynyt ja totesin ettei meiniki ole minua varten. Minun puolestani S/M lesbot - jos esiintyjät nyt oikeasti sellaisia olivat, saanen epäillä - saavat työnnellä ruoskiaan toistensa peräaukkoon, mätkiä niillä toisiaan, ja alistaa ja nöyryyttää toisiaan, mutta minua moinen ei kiinnosta. Koko messu näytti olevan tosi isojen tissien peräänkuolaavan peräkammarinpojan markä teollinen teollisuushalli unelma, kaikki oli aivan liian räikeätä, härskiä, silmille käyvää minun makuuni. Tosin seksiteollisuuden tuotteistetusta härskiydestä lienee hankala saada aikaiseksi hyväntuulista ja intiiminoloista messua aikaiseksi.

Kiitti vain, minulle riittää ihan parisuhdeseksuaalisuus.

Porno ei muutenkaan yleensä kiihota minua, ja mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän porno kiinnostaa (Lieneekö testosteronitasoni laskusuunnassa? Vaihdevuodet edessä? :), enemmän kiinnostaa joistain ihmisistä vaatetettunakin tihkuva seksi - enkä tarkoita Eppu Normaaleja vaikka he niin laulavatkin.

Sarjakuvapornosta/erotiikasta löytyy sellaistakin matskua jota on ihan kiva lukea, esim. Ogenki clinic ja . Small favors mutta nekin lähinnä koska niissä seksin muassa on huumoria, ja seksin perhanahan on hauskaa ja humoristista!