Insinöörit ja taiteilijat voisivat ottaa oppia toisiltaan

Olen viimeisen vuoden aikana ollut mukana muutamassa taideprojektissa (Itse asiassa juuri tulin ryyp...taideprojektin starttipalaverista.), joista minulla on pääosin vain hyvää sanottavaa ja koska olen teknokraatti, jolla on humanistin sydän ;-P, olen huomannut, että sekä teknologia-, että taidepuolella olisi opittavaa toisiltaan.

Taidepuolella homma tuntuu menevän niin, että on idea ja sitä lähdetään työstämään yhdessä eikä kukaan kontrolloi mitä tehdään. Edetään ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai aikataulua joita seurattaisiin, ja jokaisen omat ideat on, jollei nyt otettava mukaan juttuun, niin ainakin kaluttava loppuun ja idean esittäjä ei luovu ideastaan ennen kuin siihen on kulutettu suunnattoman paljon kaikkien aikaa ja vaivaa. Mikä sitten aiheuttaa kustannuksien kasvamista ja monasti koko projektin kaatumista.

Ei luovuudenkaan tarvitse olla päättömien kanojen säntäilyä. Luovillekin projekteille - taidepiirit muuten eivät tunnu ymmärtävän, että teknologiapuolellakin monet R&D projektitkin vaativat luovuutta - voidaan tehdä projektisuunnitelma heti alussa ja määrätä henkilö joka on vastuussa projektin etenemisestä, mikä ajatus tuntuu kammottavan taiteilijoita. Ilmeisesti he pelkäävät, että menettävät sen paljon puhutun taiteellisen vapautensa. Toki nykyiselläänkin vedetään jonkinlaiset suuret linjanvedot projekteille, mutta niitä ei kukaan tunnu noudattavan, puhumattakaan, että olisi joku joka olisi jotenkin kärryllä siitä missä mennään ja mitä olisi tehtävä ennen kuin voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Se, että projektilla on vetäjä, suunnitelma ja aikataulutus, ei tarkoita sitä etteikö suunnitelmia ja aikatauluja voi, ja pidäkin, muuttaa pitkin matkaa, mutta vain pätevistä syistä. Toimiihan tämänkaltainen suunnitelmallisuus esim. teatterissa ja elokuvateollisuudessa. (Tai näin oletan, minulla ei ole mitään kokemusta teatterista.) Taidepuolella on monia muitakin ongelmia, ei vähäisimpänä ihmisten egon suuruus, mutta tämä projektien kaoottisuus on ollut esteenä jo muutamankin projektin, joihin olen osallistunut, etenemiselle varsinaiseen toteutusvaiheeseen asti.

Joten, hei taiteilijat, mitä jos kokeilisitte projektiin osallistuvien ihmisten ensimmäisten tapaamisten aikana vetäistä pystyyn projektisuunnitelman, aikataulut, määritellä ihmisten osaamisalueiden mukaiset vastuualueet ja koko hommalle projektikordinaattorin? Taidekin, kaikkine kantaaottavuuksineen, on projektiin osallistuville työtä, olkoonkin, että useimmiten huonosti palkattua, tai jopa palkatonta.

Teknologiapuolella taas olisi opittavaa siitä kuinka kannattaa esittää projektiin osallistuville ihmisille omat - ne tyhmätkin - ajatukset. Sillä koskaan ei tiedä mitä moisesta saattaa porukan pähkäillessä syntyä. Alkuperäinen idea saattoi olla tyhmä, mutta kun sitä työstetään saattaa esiin pompata idea joka toimii. Monasti insinöörit tuntuvat varjelevan aivan liikaa omaa mainettaan (yli)älykkäänä luonnontieteilijänä, mikä aiheuttaa sen, että esiin tuodaan vain ajatuksia jotka ovat 100%:n varmasti toteuttamiskelpoisia - ja mielellään 10^10 kertaa jo kokeiltuja - ja auttaako se nyt minkään uuden syntymistä?

Menestyksekkäimmistä insinööri-ideoista/tuotteista useimmat ovat alunperin olleet muiden insinöörien mielestä typeriä, tai vahinkoja, kuten esim. SMS:ien menestys.

Toinen asia on ideoiden ja jopa tuotteiden markkinointi, insinöörit eivät osaa markkinoida ideoitaan, mistä syystä se insinöörien paljon parjaama markkinointiosasto on perustettukin -- johtajat ymmärtävät tämän puutteen insinööreissään. Mutta ongelmana tässä on se, että kun ei osata tarpeeksi markkinoida ideaa/puolivalmista tuotetta johtoportaalle, ajaa johtoporras projektin alas jo kauan ennen kuin mitään markkinointiväelle esitettävää on olemassa.

Toki, kun projektia toteutetaan täytyy ideat arvioida ja jättää sellaiset jotka eivät ole toteutuskelpoisia ja siirtyä seuraavaan hommaan. Mutta nykyisellään on hyvin harvoja uutta luovia insinööritiimejä, vain koska kaikki varjelevat mainettaan. Ja kaikki haluavat lyödä toisten ideat alas "fysiiikan lakien vastaisina", edes yrittämättä miettiä miten moisen toteuttaminen olisi mahdollista, olisiko olemassa kiertotie? Moiseen ajatteluun insinöörit sortuvat vasta pakon edessä.

Eli, hei insinörtit, mitä jos yrittäisitte unohtaa sen varovaisuuden ja toisitte absurdeiltakin kuulostavia idoitanne muun porukan käsiteltäväksi? Minkä lisäksi uskokaa siihen mitä teette, myykää ideanne johtoportaalle. Joskus siinä saattaa maine vähän ryvettyä, mutta onnistumisten jälkeen ne mokat unohdetaan. Ja jos ette voi luottaa itseenne sen vertaa, että uskoisitte joskus onnistuvanne, niin ehkä olisi aika miettiä oliko uravalinta aivan oikea.

Ja jollei johtoporras voi unohtaa mokia vaikka tiimi myöhemmin menestyisikin, ei sellaiseen - Dilbertin sarjakuvien dokumentoimaan - työpaikkaan kannata jäädä.

Meinasin mainita insinööreistä joiden urakehitys on linjamanageriksi, mahdollisesti korkeammallekin, nousemista, ja kuinka tämä ei aina ole hyvä idea, koska parhaat insinöörit ikävä kyllä harvoin omaavat juuri minkäänlaisia sosiaalisia taitoja (Stereotypia, joka ainakin minun kokemusteni mukaan on todellisuutta.), mutta siitä onkin jo puhuttu julkisuudessa joten on vain toivottava, että yritysten johtajat oppivat valitsemaan ihmisten kanssa toimeentulevia mangareita, jotka toimivat johtajiston ja työntekijöiden väliportaana ottaen kummatkin huomioon. (Ideaalitapauksessa linjamanageri on työntekijöiden puolella, mikä lienee jo liikaa vaadittu...)

Olisi noista taide-, ja teknologiaprojektien eroista muutakin sanottavaa, mutta nuo nyt olivat ne päällimäiset mieleen tulleet, loput ideani heitän esille seuraavassa palaverissa...