Populismin ja politikoinnin sallimiselle ei ole perusteita

Ao. kirjoitus on jonkinlainen parodiointiyritys Susanna Rahkosen tekstistä

Populismin ja politikoinnin sallimiselle ei ole perusteita

Yhteiskunnan suhtautuminen populismiin ja politikointiin kertoo siitä, miten yhteiskunta suhtautuu demokratiaan. Siksi politikointikysymys on yksityishenkilöiden kokoushuonetirkistelyä laajempi ja tärkeämpi kysymys.

Mielestäni politikointia pitää vähentää. En kuitenkaan kuvittele, että vain yksi keino auttaa. Tarvitaan useita eri toimenpiteitä, lainsäädäntöä ja valistusta.

Tärkeintä on vaikuttaa äänestäjiin. Siksi tarvitaan äänestämisen kieltävää lainsäädäntöä. Lisäksi tarvitaan tiedottamista ja asennekasvatusta, koulut tarvitsevat lisää määrärahoja poliitikkojen uudelleenkoulutukseen, kaikista heistä ei voi tulla varatuomareita tai valtiotieteilijöitä – jotka ammattikunnat luontaisesti vetävät poliitikkoja puoleensa. Ainakin osa on koulutettava tuottavaan ammattiin. Lisäksi poliitikkoja on tuettava ja autettava pois itsensämyymisen, anteeksi, politikoinnin, parista muihin ammatteihin. Myös todellisen kansanvallan puolesta on taisteltava täällä meillä ja maailmallakin. Se estää ihmisiä ajautumasta poliittisiksibroilereiksi.

En usko, että politikointi koskaan poistuu kokonaan. Eihän huumeidenkäyttöäkään ole saatu kitkettyä kokonaan pois, vaikka huumeiden myyminen ja käyttäminen on ollut rangaistavaa ammoisista ajoista lähtien. Politikointi, tai oikeammin politiikkaan läheisesti sisältyvä ääri-ilmiö, populismi, on tullut ilmiönä kuitenkin siihen pisteeseen, että kaupankäyntiä poliittisilla nimityksillä ei tule enää sallia. Ainakaan ilmiön ei tule antaa enää kasvaa. Tässä poliittisten nimitysten rajoittamisessa on jo päästy hyvälle alulle, mutta yhä puolueen jäsenkirja pätevöittää ihmisen moneen ammattiin ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta. Nämä hienostelevasti nimetyt eläkevirat ovatkin se mikä ajaa monen viattoman nuoren politiikan pariin; silmissä siintää suuret tulot, valtionyhtiöiden johtokuntien jäsenyys ja eläkevirka.

Emme tarvitse politikointia. Se ei ole seurausta mistään hyvästä eikä siitä seuraa mitään hyvää.

Kun suomalaiset saivat äänioikeuden sata vuotta sitten, populismin vähentäminen ei juolahtanut kenenkään mieleen. Sillä jo tuolloin poliitikot elivät kauppaamalla itseään massoille, jotka eivät nähneet inhimillistä hätää poliitikkojen teeskenneltyjen org..hymyjen lävitse.

Politikointi on tänä päivänä ilmiönä kuitenkin toisenlainen kuin takavuosina. Globaali eriarvoisuus ja köyhyys tuovat lisää ihmisiä koko ajan laajenevien kansainvälisten virkanimitysten käytettäväksi. Kuvioon on tullut mukaan myös virkanimityskauppa, jota puoluepamput, mm. Don Heinäluoma, consigliere Katainen ja tämän hetkisenä pääpomona, Capo di Tutti i Capina, häärivä Vanhanen, vain muutamia mainitakseni, pyörittävät.

Politiikka on suhteiden hyväksikäyttämistä elinkeinona. Alaikäisen osallistuminen politiikkaan on ollut kiellettyä koko itsenäisen historiamme ajan, mutta viime aikoina on poliittisille taistelukentille ilmaantunut juuri ja juuri suojaikärajan ylittäneitä poliitikkoja ja onpa keskusteltu suojaikärajan alentamisestakin. Puolueet ovatkin kautta aikain vedonneet nuoriin, kehittymättömiin mieliin, josta toiminnasta olisi nyt 2000-luvun markkinavoimien alaisessa ilmapiirissä päästävä eroon.

Kammottavaa tässä tilanteessa onkin se, että vaalilakeja, hallitusmuotoa, jopa oikeusjärjestelmämme perustaa; perustuslakia, valvovat ihmiset jotka ovat pahasti altistuneet politikoinnille ja populismille, näin ollen heidän ei voi olettaa tekevän itsekästä harrastustaan; muiden rahojen haalimista omiin tarkoitusperiin, vastustavia lakeja.

Olisiko jo aika muutokselle?

Populismi ja politikointi ovat maailmanlaajuinen ongelma, olisikin puhuttava laajasti ihmiskaupasta ja parituksesta, joihin puolueet kautta maailman lankeavat. Yleinen äänestyskielto myös purisi. Ajatuksena on vaikuttaa äänestäjien määrään. Jos ei ole kysyntää, ei ole myöskään tarjontaa. Maaperä politikoinnille ja ihmiskaupalle ei olisi otollinen.

Itsensämyymisestä ei tulisi rangaista, ovathan poliitikot vain järjestelmän uhreja, jotka paremman elintason ja vallanhimossaan ovat langenneet tähän epätoivoiseen ratkaisuun. Puoluekurin alaisuudessa ja valiokunta-, ja virkanimitysten uhrina toimivalla poliitikolla ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta toimia toisin. Myös muissa tilanteissa poliitikon itsemääräämisoikeus saattaa olla tosiasiallisesti rajoitettu, jolloin myyjän rankaiseminen ei ole perusteltua.

Jos myynti olisi rangaistavaa, poliitikkojen halukkuus toimia todistajana valtakunnanoikeudenkäynneissä vähenisi, samoin halukkuus ilmoittaa kokemastaan häpeällisestä puoluekuriin alistumisesta. Suomalaisessa politiikassa on totuttu pitämään moinen häpeällinen alistuminen salassa, toisin kuin Iso-Britanniassa, jossa aivan surutta julkisuudessa nimitellään alistajaa Piiskuriksi.

Suomalaista politikointia leimaa asiantuntijoita myöten hyvin erilaiset näkemykset siitä, onko politikointi hyvä vai huono asia ja voiko siihen ylipäätään vaikuttaa. Viime kädessä kyse on aina henkilökohtaisista mielipiteistä ja arvostuksista.

Osa katsoo, että politikointia ja jopa populismia tarvitaan eikä sitä tule rajoittaa. Päinvastoin he katsovat, että politikoinnin asemaa yhteiskunnassa ei tulisi muuttaa ja politiikassa toimivien poliitikkojen asemaa ja toimeentuloa tulisi edistää. Se tapahtuu lisäämällä kysyntää, eli tarvitaan lisää hyviä ja äänestämään innokkaita nuoria, joita kaikki puolueet yrittävät kilvan tavoitellaa massiivisella kampanjoinnilla ja katukaupalla.

Näin ajattelevat eivät uskalla lausua kaikkia tavoitteitaan ääneen. He puhuvat vain lämpimästi poliitikkojen aseman parantamisesta sekä pitävät itsensämyymistä osana ihmisten itsemääräämisoikeutta. Heidän mielestään populismin ja politikoinnin kieltävä laki rajoittaisi samalla myyjien elinkeinonvapautta ja polkisi heidän ihmisoikeuksiaan.

Toinen ryhmä on sitä mieltä, ettei politikoinnille voi mitään, mutta haittoja tulee minimoida. He lähtevät siitä, että säädetään millaisia pykäliä tahansa, niillä ei ole mitään vaikutusta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. He näkevät, että pakotettu ja ei-pakotettu itsensämyyminen voidaan erotella toisistaan ja sitoutumattomat poliitikot ja heidän asiakkaansa tulisi jättää rauhaan. He puhuvat myös lämpimästi poliitikkojen aseman parantamisesta, auttamisesta ja ymmärtämisestä.

Kolmas ryhmä on sitä mieltä, että politikointiin ja eritoten populismiin voidaan vaikuttaa. He näkevät, että on tehtävä niin paljon kuin mahdollista sen eteen, ettei äänestettäisi. Heidän mielestään äänestäminen sotii ihmisoikeuksia vastaan, koska ihmisiä ei voi ostaa eikä myydä. Siksi ei voi erottaa pakotettua ja ei-pakotettua politikointia.

Itse kuulun tähän joukkoon.

Mikäli äänestys kielletään, käy poliittisten nimitysten teko vaikeammaksi. Politikoinnista luodaan kuvaa mukavana työnä ja lähestulkoon elintärkeänä palveluammattina. Vetoomuksia satelee politikoinnin puolesta ja esiin marssitetaan 19-vuotiaita popartisteja, jotka häpeilemättä kertovat nauttivansa politiikasta.

Suuri osa poliitikoista tulee yhteiskunnan marginalisoituneista ryhmistä tai alueilta joissa muunlaisen toimeentulon hankkiminen on niukkaa. Kokemusten valossa äänestäjät tulevat kaikista yhteiskuntaluokista ja ovat tavallisia miehiä ja naisia. Myytti rollaattorin avulla liikkuvista vanhuksista ei pidä paikkaansa.

Jotkut kuvittelevat, että suhtautuminen politikointiin olisi jonkinlainen henkilökohtaisen vapauden mittari.

Osa pitää politikointia pahana siksi, että se on heidän mielestään yhteisten varojen väärinkäyttöä ja moraalitonta.

Osa taas haluaa hyväksyä populisminkin juuri sellaisenaan osoittaakseen omaa vapaamielisyyttään.

Mielestäni moraalisaarnat ja vapautuneisuuden todistelu eivät kuulu keskusteluun politikoinnista yhteiskunnallisena ilmiönä. Politikoinnissa ei ole kysymys mistään muusta kuin siitä, että puolueet voivat käyttää poliittisia päätöksiä hyväkseen.

Ihanneyhteiskunnassa ei esiinny politikointia, moni poliitikkokin lienee kanssani samaa mieltä. Heistä useat valitsisivat muunlaisen tavan tulla toimeen, jos aitoa valinnanvaraa olisi.

Kuka politikoinnista siis hyötyy? Entä ketä haittaa, jos politikointi kielletään? Mitä siitä seuraa? Vedenpaisumus? Kansallinen hätätila? Tuskin. Mielestäni politikointi on epäeettistä toimintaa, josta kärsivät sekä poliitikot, että viattomat sivulliset.